”Tämä oli kultainen aarre” – Näin iso hoitoalan työyhteisö onnistui matkallaan kohti asiakaslähtöisempää työskentelykulttuuria

Case-kuvaukset
Image
Taivas, jonka päällä teksti Työkirja Riihikoti, Tiekartta timanttiseksi tiimiksi

Palveluesimies Tiia Helénin mukaan työyhteisö otti merkittäviä askelia kohti asetettuja tavoitteita, vaikka se kohtasi matkan varrella myös isoja haasteita. Lue, miten sinunkin organisaatiosi tiimeistä voidaan hioa timantteja.

Riihimäen aikuisten asumispalveluiden tavoitteena oli INTO2-hankkeen avulla päästä eroon laitosmaisesta hoitokulttuurista ja kääntää ison ja useassa eri yksikössä toimivan työyhteisön voimavaroja kohti asiakaspalvelulähtöisempää työskentelykulttuuria. Kaiken kivijalkana oli kehittää työyhteisön tiimejä ja niiden toimintakulttuuria.

Aikuisten asumispalveluissa työskentelee 165 henkilöä. Se toimii kolmessa eri rakennuksessa ja seitsemässä eri yksikössä. INTO2-valmennus vietiin koko työyhteisön läpi.

-Mukana olivat tehostetun palveluasumisen pitkäaikaisen asumisen yksiköt Lyhde, Torni, Villava ja Uranuskoti sekä lyhyen asumispalvelun yksiköt Laku ja Eepos. Lisäksi mukana oli kehitysvammaisten tehostetun palveluasumisen yksikkö Kivari. Jokaisesta yksiköstä valittiin 2-3 ”intoilijaa”, joiden tehtävänä oli jalkauttaa INTOn ryhmätehtäviä ja oppeja omaan työyhteisöön, palveluesimies Tiia Helén kertoo.

-Matkan varrella teimme erilaisia harjoitteita ja jonkin verran mukana oli myös teoriaa esimerkiksi erilaisista toiminta- ja keskustelumalleista. Lisäksi oli myös pienryhmätyöskentelyä ja loppuhuipentumana jokainen työntekijä työsti oman yksikkönsä tiekartan, Helén jatkaa. 

Tiekartan tehtävä on toimia suunnannäyttäjänä kohti uusia toimintatapoja. 

Mitä konkreettista jäi käteen?

Helénin mukaan INTO2:n yksi parhaista anneista oli yksiköiden me-hengen vahvistuminen ja tavoitteen kirkastuminen.

-Jokainen yksikkö hoiti tiekartan hienosti ja niitä oli selvästi mietitty yhdessä. Tämä oli mielestäni sellainen kultainen  aarre, jonka INTO2 meille antoi.  Tiekartoissa päästiin konkreettisesti siihen pisteeseen, että alettiin tehdä asioita aiempaa asiakaslähtöisemmin.

-Ryhmätehtävän myötä työntekijät löysivät myös omasta työstään ja yksiköstään uusia hyviä puolia, mikä on tärkeää, koska hoitotyö näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa nykyään hyvin kielteisessä valossa.

Haasteeksi prosessin läpiviemiselle muodostuivat korona ja siitä seurannut lähikontaktien välttäminen. INTO2:n aikana moni mukana ollut työntekijä ehti lähteä muualle ja tilalle tulla uusia.

-INTO2 piti alun perin tehdä lähitapaamisina, mutta koronan takia oli opeteltava Teamsin käyttö. Lisäksi vaadittiin ketteriä ratkaisuja, että löydettiin työntekijöille sopivia tiloja tehdä INTOa rauhassa, Helén kertoo.

Ponnistus oli iso, koska useat Riihimäen asumispalveluiden työntekijät eivät ole työssään käyttäneet sähköpostiakaan kuin vasta muutaman vuoden saati tottuneet työskentelemään Teamsin välityksellä.

Haasteista huolimatta INTO2 vei Helénin mielestä työyhteisöä selvästi eteenpäin.

-Tietysti ne yksiköt, jotka pystyivät osallistumaan tapaamisiin hyvin ja joissa työntekijöiden vaihtuvuus oli vähäisempää, saivat eniten tästä irti, hän toteaa.

INTO2-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. 

Image
Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020- ja ESR-logot