Essi Saari on 38-vuotias alanvaihtaja. Pitkä ura Postilla vaihtui muutama vuosi sitten ympäristönhoitajan koulutukseen Hyriassa.
Essi kertoo alkaneensa suunnitella alanvaihtoa ja uusia opintoja tultuaan äidiksi nelisen vuotta sitten.
-Lapsen myötä oma arvomaailmani meni uusiksi ja aloin miettiä, että elämässä pitäisi tehdä jotain sellaista, joka on sydäntä lähellä. Olin nauttinut työstäni Postilla, mutta digitalisaatio ja siitä seurannut alan murros lisäsivät epävarmuutta, minkä lisäksi en enää palautunut fyysisestä työstä kuten ennen, Essi kertoo.
Jätehuolto oli ensimmäinen sytyke ympäristöalalle, sillä hän koki, että esimerkiksi kiertotalouden kautta voisi vaikuttaa maapallon hyvinvointiin.
Lainsäädännön kiristyessä ympäristöalan merkitys oli kasvussa, joten uskoin myös työllistymiseen alalla, Essi sanoo.
-Hyriassa ei enää ollut varsinaista ympäristöhuollon koulutusta, mutta arvelin, että voisin ympäristönhoitajan tutkintoon sisältyvien valinnaisten opintojen ja työharjoittelujen kautta suuntautua jätehuollon pariin. Hyrian luonnonvara-alan kampus Hyvinkäällä oli sijainniltaan sopivan ajomatkan päässä kotoa, joten pystyin hyvin yhdistämään opinnot perhe-elämään, hän lisää.
Ympäristönhoitajan koulutus on käytännönläheistä
Aikuisopiskelijaa paluu koulun penkille jännitti, mutta nopeasti Essi huomasi, miten koukuttavaa opiskelu oli.
-Olen aina ollut käsillä tekijä, ja nautin siitä, että näen oman työni jäljen. Käytännönläheiset opinnot veivät paljon maastoon ja meille opiskelijoille tarjottiin myös paljon erilaista talkootyötä – lähdin aina mukaan, kun vain pääsin. Yllätyksekseni huomasin, että olisin toivonut vielä enemmän teoriaa ja tenttejäkin. Tentit olivat varsinkin aluksi tosi stressaavia, mutta sellaisena myös palkitsevia, Essi sanoo.
Ensimmäinen työharjoittelupaikka avautui Essille alle puolen vuoden opiskelun jälkeen tekstiilinkierrätyksen parista Hämeenlinnasta. Hyvin suoritettu harjoittelu poiki uuden työllistymismahdollisuuden, ja kesällä 2023 Essi aloitti oppisopimuksella Kiertokapulan viestinnän ja neuvonnan tiimissä.
-13 kunnan yhteinen jätehuoltoyhtiö Kiertokapula oli minulle sellainen unelmien työpaikka. Onneksi kysyin rohkeasti suositusta ensimmäisestä työharjoittelupaikastani, sillä ilman sitä en välttämättä olisi saanut jalkaa oven väliin, Essi pohtii.
Kohti uusia unelmia ja jatko-opintoja
Hieman ennen ympäristönhoitajaksi valmistumistaan Essi aloitti palveluneuvojana Kiertokapulalla. Vuoden määräaikaista sopimusta jatkettiin hiljattain. Hän kokee opintojen antaneen hyviä valmiuksia työelämään.
-Käytännön esimerkkeinä voisin mainita esimerkiksi paikkatietojärjestelmän käytön ja karttojen teon – oppimieni taitojen myötä hahmotan paremmin laajoja kokonaisuuksia, mikä auttaa minua yksittäisissä työtehtävissä”, hän sanoo.
Puolisen vuotta sitten Essi aloitti työn ohessa ympäristösuunnittelijan monimuoto-opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa HAMKissa. Ovet korkeakouluopintoihin avautuivat suoraan Hyrian tutkintotodistuksella.
-Minulle ympäristönhoitajan tutkinto oli väylä kohti jatko-opintoja. Koen, että Hyriassa minua kannustettiin tavoittelemaan unelmaani – ja itsekin olin vasta näin aikuisena kypsä tekemään määrätietoisesti työtä sen eteen, Essi toteaa.