Työn imua palvelevalla johtamisella -webinaari

Image
Henkilöt pitelevät käsissään kasvitaimia

Työn imu on parasta mahdollista hyvinvointia työssä. Mitä siitä seuraa ja mistä se syntyy?

Palveleva johtaminen on joukko johtamisen toimintatapoja, jotka lähtevät siitä ajatuksesta, että ihmisiä johtavan tärkein tehtävä on varmistaa ja auttaa omaa työporukkaa onnistumaan työssään, samalla voimaan hyvin ja kehittymään omassa työssä. Miten kasvaa palvelevaksi johtajaksi?

Kenelle: Ravintola- ja matkailualan yritysten johtajille. Webinaari on maksuton osallistujille.

Jari Hakasen potrettikuva

Asiantuntijaluennoitsija Jari Hakanen, Työterveyslaitos

Jari Hakanen on tutkimusprofessori Työterveyslaitoksella ja sosiaalipsykologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on jo yli 20 vuotta tutkinut suomalaista työelämää, muun muassa hyvää johtamista ja työn aloitteellista tuunaamista keinoina lisätä työn imua, työn ja muun elämän yhteensovittamista sekä mielenterveyttä, työkykyä ja hyvää työssä suoriutumista.

Jari Hakanen on myös vastannut monien voimavaralähtöisten kehittämishankkeiden suunnittelemisesta ja hän on ollut niitä toteuttamassa työpaikoilla.

Hakanen on saanut Hyvän työelämän puolestapuhuja ja Vuoden suomalainen työelämätutkija -tunnustuspalkinnot sekä työympäristötyön kultaisen erityisansiomitalin.

Johtamisessa onnistumisen keinoja -webinaarisarja

Työn imua palvelevalla johtamisella -webinaari on osa Johtamisessa onnistumisen keinoja -webinaarisarjaa. Neliosainen webinaarisarja on tarkoitettu ravintola- ja matkailualan yritysten johtajille.

Työyhteisöjen monimuotoisuus ja monikulttuurisuus lisääntyy. Hyvinvoiva, yhteisöohjautuva ja työn imua kokeva tiimi on tuottava ja työhön sitoutunut. Kuinka voisimme toimia ja luoda yhteistyötä monimuotoisessa työyhteisössä? Miten rakentaa ja tukea toimivia tiimejä?

Tarvitsemme keinoja monimuotoisen työyhteisön johtamiseen sekä valmentavan ja palvelevan johtajuuden otteita. Selviydymme muutosten ja haasteiden keskellä resilienssiä kasvattamalla.

Käsittelemme näitä aiheita Johtamisessa onnistumisen keinoja -webinaarisarjassa.

Voit osallistua yhteen tai useampaan webinaariin kiinnostuksesi mukaan. Webinaarit ovat osallistavia. Ääniyhteyden lisäksi kameran käyttömahdollisuus on toivottavaa edistämään osallistujien keskinäistä verkostoitumista.

Maksuttoman webinaarisarjan tarjoaa UUTTA! — Uudenlainen tapa työllistää ja tuottaa palveluja -hanke.

Kaikki sarjan webinaarit:

Webinaari 1: 17.4.2023 | Kuinka toimia ja luoda yhteistyötä monimuotoisessa työyhteisössä?

Webinaari 2: 18.4.2023 | Hyvinvoiva tiimi valmentavan johtajuuden keinoin 

Webinaari 3: 8.5.2023 | Kaaoksesta vakauteen — Oman, tiimin ja organisaation resilienssikyvyn kasvattaminen

Webinaari 4: 10.5.2023 | Työn imua palvelevalla johtamisella

Kysy lisää!

Ajankohta tarkentuu myöhemmin