Pölyttäjien määrän vähentyminen on huolestuttanut viime vuosina ympäri maailmaa. Hyrian opetusmetsässä etsitään keinoja metsäpölyttäjien elinolojen parantamiseksi osana talousmetsien luonnonhoitoa.
Kilpikaarnainen mäntyvanhus seisoo kivikkoisen harjuselänteen laidassa. Petäjän tyven laho sopii hevosmuurahaisille. Kyljen koloista näkee, että muurahaiset ovat puolestaan kelvanneet palokärjen ravinnoksi.
”Niin syrjäinen paikka, että viihtyy vain piru ja palokärki”, naurahtaa Hyrian maa- ja metsätalousalan kouluttaja Heikki Kiuru.
Vanha männikkö voisi sijaita syrjäisessä korvessa, mutta Hyvinkään ja Hangon välisen valtatien liikenne pauhaa vain reilun kivenheiton päässä rikkoen erämaan illuusion. Väylän eteläpuoleiselle Märkiön grillille on matkaa vain muutama sata metriä.
Sinisin puulätkin ja maaliläikin opastettu Hyrian opetuspolku kiemurtelee harjulta soiseen notkelmaan. Kapealla neulaspolulla talsii pitkänä helminauhana Pölymetsä-hankkeen tutkijoita ja asiantuntijoita hyönteishaaveineen.
”Metsäasioista keskustellaan metsässä”, tiivistää retken tarkoituksen Lauri Saaristo, joka työskentelee johtavana asiantuntijana Tapio Oy:ssä.
Hyönteishaavilla napattu pistiäinen siirretään lasipurkkiin lajinmääritystä varten.
Pölymetsähankkeessa nostetaan metsäpölyttäjien huomioiminen osaksi talousmetsien luonnonhoitoa. Hanke kuuluu maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan METSO-ohjelmaan, jonka tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys.
Hyria on mukana Pölymetsä-hankkeessa opetusmetsänsä kautta. Märkiön pohjoispuolella kiertävän reilun viiden kilometrin pituisen luontopolun varrelle osuu tarkoituksella mahdollisimman monta erilaista kasvuympäristöä sekä eri tavoin hoidettua ja iältään erilaista talousmetsää – parasta paikkaa monipuoliselle tutkimukselle.
Hyrian luontopolku on avoin kaikille kulkijoille, joten monipuolisesta metsämaisemasta ja lajikirjosta saavat nauttia kaikki ulkoilijat. Reitin varrella on peräti kolme laavua tulisijoineen, mutta polttopuut retkeilijöiden pitää tuoda mukanaan.
Avain on olemassa
Aivan kuin joku olisi unohtanut keltaisen muovilautasen metsäautotien laidalle. Vähän kauempana näkyy toinen keltainen piste.
Tutkijat ovat kyyristyneet katsomaan keltamaljaan jääneitä hyönteisiä. Voiko metsässä olla mitään yhtä mielenkiintoista kuin keltainen muovilautanen? Kyllä – monta keltaista muovilautasta.
Keltamaljoja käytetään alueella esiintyvien pölyttäjien lajikirjon selvittämiseen. Lautasella on hieman vettä ja pisara pesuainetta veden pintajännityksen poistamiseen. Keltainen väri houkuttelee hyönteiset vesiansaan.
”Keltamaljat huolletaan säännöllisesti. Samalla määritetään ja lasketaan kaikki havaitut hyönteiset”, selvittää Juho Paukkunen. Hän on myrkkypistiäisiin erikoistunut asiantuntija, joka työskentelee vapaana tutkijana ja Helsingin yliopistoon kuuluvan Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestarina.
Pölyttäjien määrän vähentyminen on huolestuttanut viime vuosina ympäri maailmaa. Suomessa pölyttäjiä on tutkittu ansiokkaasti maatalouteen ja viljelyyn liittyen, mutta metsissä elävät pölyttäjät ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Pölymetsä-hanke paikkaa tilannetta. Hankkeessa kerätään ensin metsäpölyttäjiin liittyvää tietoa, jonka pohjalta tuotetaan ohje- ja neuvontamateriaalia. Viimeinen vaihe on kaikkein haastavin: viestin vieminen talousmetsien luonnonhoidon toteutuksesta päättäville tahoille.
Hyrian opetuspolku kiertää viiden kilometrin lenkin Hanko–Hyvinkää-tien pohjoispuolella. Märkiön grilliltä alkavan polun varrella on kolme retkeilijöiden vapaasti käytettävissä olevaa laavua.
Metsän monimuotoisuuden lisääminen on avain pölyttäjäongelmaan. Lahopuuta tarvitaan varjojen lisäksi aurinkoisille paikoille, ja liiallista kuusettumista pitäisi estää. Yleisesti lämpö, valo ja avoimuus auttavat pölyttäjiä, mutta paras paikka on monipuolisin – aukon tai hakkuun reuna.
”Metsänomistajat kokevat pölyttäjät tärkeämmäksi kuin monimuotoisuuden”, pohtii Suomen ympäristökeskuksen tutkija Janne Heliölä viestinnän merkitystä.
Arvokkaat ja maukkaat metsämarjamme pölytetään aikaisin keväällä, jolloin pölyttäjiä on vähemmän kuin loppukesästä. Ovatko marjasaaliit vaarassa?
”Kyllä pölyttäjiä riittää mustikoiden kukinta-aikaan. Säällä on selvästi pölyttäjiä suurempi merkitys marjasatoon”, vakuuttaa Lauri Saaristo.
Marjaämpärin vajaatäytöstä kannattaakin syyttää metsäpölyttäjien vähyyden sijaan kylmää kevättä, toukokuista räntäsadetta, hallaöitä, kuivuutta ja rajuja ukkoskuuroja – tai myöntää poimijan laiskuus.
Lisätietoja Pölymetsä-hankkeesta: tapio.fi/polymetsa
Teksti ja kuvat Joel Ahola
TOP 10 – metsäpölyttäjien tärkeimmät kasvit
Raita ja muut pajut, mustikka, puolukka, kanerva, vadelma (tärkein hunajakasvi), kultapiiskut, maitohorsma, maitikat, paatsama ja pihlaja.
Lista koottiin Pölymetsä-hankkeen maastoretkellä Hyrian opetusmetsässä.