
Hyrian turvallisuusasioiden johtaja Matti Kymäläinen toimii Taitaja-kisoissa turvapalvelu-nimisen lajin päätuomarina kuudetta kertaa. Kisat järjestetään tällä viikolla Porissa.
Kymäläisen tehtävänä finaalissa on varmistaa, että kaikilla kisaajilla on tasapuoliset mahdollisuudet menestyä ammattitaidon SM-kilpailussa. Kymäläinen johtaa lajinsa tuomareiden työskentelyä.
-Jos sattuu jotain yllättävää, minun tehtävänäni on selvittää, vaikuttiko se suoritukseen, ja ratkaista miten asia käsitellään arvioinnissa. Kerran kävi niin, että yksi laite toimikin yllättäen yhden opiskelijan kohdalla eri tavalla kuin muiden osallistujien, jolloin se vaikutti myös arviointiin, hän kertoo.
Turvapalvelun parhaasta ammattitaidosta kilpailee yhteensä kahdeksan finalistia. Tehtävät perustuvat alan perustutkintoon. Lajin semifinaaleihin osallistui helmikuussa useita kymmeniä opiskelijoita ympäri Suomen.
Kymäläinen paljastaa, että hänen roolissaan haastavimmat hetket eivät suinkaan tule vastaan kilpailijoiden kanssa, vaan oman valmennettavansa parasta koko sydämestään toivovien valmentajien. Kuten urheiluun kuuluu, tunteetkin ovat joskus pinnassa.
-Joka vuosi saa käydä keskustelua ja joskus tiukkaakin vuoropuhelua siitä, miksi jokin suoritus arvioitiin kuten arvioitiin. Kuten kaikessa urheilussa, tuomarien ratkaisu ei aina miellytä, hän lisää.
Kymäläisen mukaan päätuomarin rooli vaatii malttia. Se sopii sellaiselle henkilölle, joka paitsi tuntee oman alansa ja Taitaja-toimintaa, on myös valmis keskustelemaan opiskelijoitaan kannustavien valmentajien kanssa.
-Sellainen vuorovaikutustaitoinen ihminen tähän sopii. Lisäksi Taitaja-toiminnasta pitää kokea jonkinlaista missiota. Päivät on joskus pitkiä ja raskaita.
Antoisinta Taitaja-kilpailutoiminnan ytimessä olemisessa on Kymäläisen mukaan se, että kisoja saa järjestää nuorille, jotka ovat oman lajinsa parhaita.
-On kivaa järjestää heille tätä. Siellä saa nähdä kisaajien fiilikset, kun he onnistuvat ylittämään itsensä. Kilpailun henki on hieno, Kymäläinen kuvailee.
Taitaja-kilpailujen eli ammattitaidon SM-kisojen ensimmäinen kisapäivä on tänään. Kisojen tapahtumapaikkoina toimivat Porin urheilukeskus, Isomäki ja Länsi-Suomen Pelastusharjoitusalue.