
11 innokkaan opiskelijan ryhmä on kokoontunut kuluneen viikon ajan iltapäivisin Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskukseen suorittamaan ammatilliseen perustutkintoon kuuluvia valinnaisia opintoja.
Opiskelijat ovat rinneharjoittelijakurssilla, ja heistä tulee paitsi oman alansa ammattilaisia myös hiihdonopettajien apuopettajia lapsiryhmiä Sveitsin hiihtokeskukseen ohjaamaan. Kun opiskelijat suorittavat rinneharjoittelijakurssin hyväksytysti, samalla karttuu myös ammattikouluopinnot kahden osaamispisteen verran.
Tämä liikunnan valinnainen yhteisten tutkinnon osien (yto) kurssi on Hyriassa ensimmäinen laatuaan. Osallistumisesta ei aiheudu lisäkustannuksia opiskelijoille.
-Tosi kivaa on ollut! On tämä parempi tapa opiskella kuin perinteiseen tapaan koulussa esimerkiksi tietokonetehtäviä tehden. Tässä voi yhdistää opiskelun ja harrastuksen, toteaa lähihoitajaksi toista vuotta Hyriassa opiskeleva Elina Lehtonen.
Samaa mieltä ovat opiskelukaverit Sofia Tanhula ja Loviisa Vähäjylkkä.
Tulevat lähihoitajat ovat olleet kurssiin tyytyväisiä muutenkin.
-Koulutus on ollut tosi monipuolista, Tanhula sanoo.
He ovat harrastaneet laskettelua lapsesta saakka. Opiskelijoiden tavoitteena on päästä työskentelemään hiihdon apuopettajana Sveitsin hiihtokeskuksen Werneri-kursseilla ja jatkaa mahdollisesti myöhemmin hiihdonopettajan koulutukseen.
Kurssilla tulevat hiihdon apuopettajat opettelevat suksilla tai laudalla laskettelun lisäksi muun muassa sitä, miten ja millaisin termein lapsia opetetaan laskemaan ja millaisia asioita eri tasoisten pienten laskijoiden kanssa on huomioitava. Omien laskutaitojen karttumisen lisäksi opetus- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä.
Kurssi huipentuu viikolla 8, kun rinneharjoittelijakurssilaiset suorittavat auktorisoitujen kouluttajien ohjauksessa 10 tunnin työharjoittelun ohjaamalla lapsiryhmää Sveitsin hiihtokeskuksessa.