HyriaSkills-kisoissa tekemisen meininkiä ja rentoa fiilistä – Katso iloinen video!

Uutiset
Image
Kaksi nuorta rakentaa kehikkoa, taustalla saha ja muita työkaluja sekä rakennustarvikkeita.

Ensimmäistä kertaa järjestettäviin HyriaSkills-kisoihin osallistui yli 100 opiskelijaa 12 eri koulutusalalta. Palkinto jaetaan noin 60 opiskelijalle.

HyriaSkills on Hyrian oma ammattitaitokilpailu, jossa ammattiin opiskelevat nuoret kisaavat senhetkisestä osaamisestaan. Kilpailu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Torstaina oli kisapäivä ja perjantaina jaetaan palkinnot ja juhlitaan kaikkien opiskelijoiden kesken. Voittajat saavat palkinnoksi 100 euron, toiseksi tulleet 75 euron ja kolmannelle sijalle yltäneet 50 euron stipendin. 

Kisapäivänä Sakonkadun kampuksella järjestettiin myös Etelä-Suomen kilpailutoimijoiden tapaaminen, jossa oli paikalla Taitaja-toiminnan eli ammattitaidon SM-kisojen koordinaattoreita eri oppilaitoksista lähialueelta sekä myös Taitaja-päällikkö Petri Hörkkö Skills Finland-organisaatiosta.

-Päivästä jäi erityisesti mieleen innostus, hyväntuulisuus ja tekemisen meininki. Ammattitaitokilpailut eivät ole hampaat irvessä tekemistä, Hörkkö sanoo.

Remote video URL

Moni muiden oppilaitosten edustajista innostui ajatuksesta järjestää vastaavanlaiset sisäiset kisat omassa oppilaitoksessa.

-Toki mekin olemme ”parastaneet” tämän oppilaitoksen sisäisen Taitaja-kilpailun Jedusta, joka on ollut tähän mennessä käsittääkseni ainoa oppilaitos, joka on järjestänyt sisäisiä ammattitaitokilpailuja, Hyrian rehtori Tuula Kortelainen kertoo.

Jedu eli Jokilaaksojen koulutusyhtymä tarjoaa ammatillista koulutusta Siikalatvan, Ylivieskan ja Nivala-Haapajärven seutukunnissa.

Näyteikkuna peruskoululaisille

Kampuksittain järjestettävä HyriaSkills-tapahtuma tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden testata kisaamista ja senhetkistä ammatillista osaamistaan.

HyriaSkillsin kisapäivä oli lisäksi osa yseille suunnattua yhteishaun Kierrokset kampuksilla -tutustumistapahtuman ohjelmaa. Näin se tarjoaa myös ammatillisen osaamisen näyteikkunan peruskoulunsa päättäville. Kun yhdeksäsluokkalaiset tutustuvat kampuksiin ja eri aloihin toiminnallisilla rasteilla, he näkevät samalla, millaista on tämän päivän ammatillinen koulutus ja siihen liittyvä kilpailutoiminta. 

HyriaSkills on matalan kynnyksen ammattitaitokilpailu, jonka tavoitteena on kartuttaa opiskelijoiden kilpailukokemusta sekä tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua toisiinsa ja tiimityöhön kisaamisen näkökulmasta. Tapahtumassa kokeillaan kilpailemista, joten siihen ei harjoitella etukäteen.

HyriaSkills järjestetään jatkossa joka syksy.