Hyrian Taitaja-semifinaalit: Santtu ja Eemeli kohtasivat veitsellä itseään loukanneen

Uutiset
Image
Santtu Räsänen ja Eemeli Hankkila istumassa vierekkäin luokassaan Karankadun kampuksella

Tänä vuonna 18-vuotta täyttävät Santtu Räsänen ja Eemeli Hankkila suorittivat Taitaja-kisojen turvallisuusalan semifinaalitehtävät kuin kokeneet ammattilaiset. Taitaja-kisojen eli ammattitaidon SM-kilpailujen kuuminta semifinaaliviikkoa vietettiin Hyriassa tällä viikolla.

Taitaja2022-kisojen teema on työniloa ja se paistoi toista vuotta opiskelevien Räsäsen ja Hankkilan tekemisessä vahvana.

-Hyvät fiilikset on nyt, kannatti lähteä mukaan, tuumaa Räsänen suorituksensa jälkeen tyytyväisenä.

Molemmat valmistuvat vuoden kuluttua turvallisuusvalvojiksi.

Opiskelijat olivat valmistautuneet semifinaaliin vastuuvalmentajansa kanssa tekemällä käytännön harjoituksia. Semifinaalissa kirjallisten ja monivalintatehtävien lisäksi käytännön tehtävänä oli suoriutua tilanteesta, jossa veitsellä itseensä loukanneelle piti antaa ensiapua.

-Siinä piti ensin osata selvittää, että onko henkilö itsetuhoinen. Kun selvisi, että on tapahtunut vahinko, henkilö piti ohjata istumaan ja antaa hänelle tarvittava ensiapu ja soittaa hätäkeskukseen, Räsänen kertoo.

Tilanteessa oli lisähaasteena myös huolestunut sivullinen, jota opiskelijan piti myös osata ohjata.

-Ei ollut vaikeaa, aika helpoilta tuntuivat. Uskon että sain osallistumisesta hyvän kokoemuksen siitä, millaista paineen alla on toimia, Räsänen pohtii.

Valmistautuessaan kisoihin Hankkila ja Räsänen ovat saaneet käytännön kokemusta myös nykyaikaisesta turvatekniikasta.

-Hyrian puolesta on hankittu langaton turvajärjestelmä, jonka opiskelijat ovat itse asentaneet käyttövalmiiksi alusta saakka, kouluttaja Markus Veijalainen kertoo.

Veijalainen hehkuttaa valmennettaviaan.

-Heidän osaamisensa on kehittynyt todella nousujohteisesti ja tekemisen into on kasvanut.

Isoveljensä innostamana turvallisuusalalle löytänyt Räsänen aikoo suunnata opintojen jälkeen töihin ja sitten armeijan jälkeen opiskelemaan lisää.

Hankkila puolestaan kaavailee uraa armeijassa.

-Isäni on työskennellyt turvallisuusalalla nuoresta saakka. Siitä oikeastaan sain idean lähteä itsekin alalle. Koulun jälkeen menen varmaankin armeijaan ja olen pohtinut, että jäisin sinne sitten töihin.

Mikä Taitaja?

Taitaja on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1988. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa.

Kilpailun lisäksi tapahtuma toimii kohtaamispaikkana useille ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä näyteikkunana ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneelle tai ammatinvalintaa pohtivalle yleisölle. Lue lisää Taitaja-kisojen omilta sivuilta.

Tutustu yhteishaun koulutuksiimme