Vuoden parhaan oppisopimusopiskelijan palkinnon sai kaksi opiskelijaa. Toinen heistä on Hyriassa kone- ja tuotantotekniikkaa opiskeleva Joona Salo. Jutun lopussa näet videon, jolla Salo lähti kisaan.
Suomen oppisopimusosaajat ry. haki jälleen parasta oppisopimusopiskelijaa, työnantajaa, työpaikkaohjaajaa, mentoria sekä yrittäjäoppisopimusopiskelijaa vuonna 2021. Yhdistyksen hallitus valitsi yhdessä valintaraadin kanssa palkintojen ja kunniakirjojen saajat koulutuksen järjestäjien lähettämistä ehdotuksista. Raadin mukaan kilpailu oli tänäkin vuonna kovatasoinen. Kaikki osallistuneet, palkitut ja kunniamaininnan saajat ovat erinomaisia puolestapuhujia oppisopimuskoulutuksen monipuolisille mahdollisuuksille.
Vuoden oppisopimusopimusopiskelijaksi valittiin kaksi henkilöä. Työnantaja-palkinto jaettiin kahdessa kategoriassa: alle 20 henkilöä työllistävä yritys ja yli 20 henkilöä työllistävä yritys. Työpaikkaohjaaja-sarjassa palkittiin yksi sekä jaettiin yksi kunniamaininta. Yrittäjä-oppisopimusopiskelijoita palkittiin yksi ja sarjassa jaettiin myös yksi kunniamaininta. Mentori-sarjassa ei ollut tänä vuonna ehdokkaita.
Palkitut tahot ja kunniamaininnan saajat julkistettiin valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen seminaarissa Aulangolla, Hämeenlinnassa 17. marraskuuta. Kunniakirjat on allekirjoittanut opetusministeri Li Andersson.
VUODEN PARHAAT:
Vuoden 2021 oppisopimusopiskelijat:
Joona Salo, Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, Hyria
Marjukka Ylisaari, Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi ja väyläopintoja, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
Vuoden 2021 työnantajat:
Infraroad Oy, Turun oppisopimustoimisto
Teeleidi, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Vuoden 2021 työpaikkaohjaaja:
Mikko Hokkanen, Cafe & Bar 21 ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redu
Vuoden 2021 yrittäjä-oppisopimusopiskelija:
Elina Pietilä, VPE Palvelut, Ammattiopisto Lappia
Kunniamaininnat:
Työpaikkaohjaaja Anneli Niklander, HUS ja Taitotalo
Yrittäjä-opiskelija Päivi Karttunen, Via Valo Photography ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
Lämpimät onnittelut voittajille!