Hyrian kuvallisen ilmaisun, Hyvinkään kaupungin kaavoituksen ja Hyvinkään taidemuseon järjestämä HYKin korttelin julkisivutaidekilpailun palkinnot on jaettu. Kilpailun voitti Santeri Koskinen työllään "Tien päällä".
Kilpailussa etsittiin graafisen betonin keinoin toteutettavaa julkisivutaideteosta mittavaan, noin 50 metriä pitkään ja 2,1 metriä korkeaan seinäpintaan. Kilpailuun osallistuneet opiskelijat suunnittelivat teoksia osaksi tulevaa kaupunkiympäristöä. Toukokuussa kokoontunut asiantuntijatuomaristo valitsi kilpailusta kolme palkittavaa työtä.
Palkinnot jaettiin perjantaina 28.8. Kruunu-kampuksella.
Kilpailun kolme parasta ovat:
-
“Tien päällä”, Santeri Koskinen
-
“Ihmeitä aikataulun mukaan”, Dzhamilia Magomedova
-
“Dandelion”, Kati Muuriaisniemi
- Voittajatöiden palkitsemisen lisäksi haluamme nostaa esiin opiskelijoiden korkeatasoista suunnittelutyötä sekä yhteistyötä kaupunkikehittämisen parissa, sanoo kuvallisen ilmaisun opettaja Jaana Rauhala.
HYKin korttelin rakentamisen tulevaisuus on tällä hetkellä kuitenkin epävarma Keusoten vetäydyttyä hankkeesta. Nykyisten tietojen mukaan kilpailun voittanutta teosta ei harmillisesti päästä toteuttamaan osaksi Hyvinkään kaupunkikuvaa.