1/2025
OSPARI- Osaaminen, palvelut ja yrityslähtöisyys keskiöön työllisyyspalveluiden murroksessa-hanke luo uuden polun – vaikuttavaa työtä asiakkaiden hyväksi!
On kulunut viisi kuukautta siitä, kun OSPARI-hanke marraskuussa virallisesti käynnistettiin, ja sen kokonaisuus alkaa hahmottua niin työryhmälle kuin kohderyhmällekin. Hankkeen tavoitteena on rakentaa jotain kestävää ja vaikuttavaa – kehittää ja kokeilla uudenlaisia malleja sekä työskentelytapoja osana rakenteilla olevia toimintamalleja. Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet intensiivistä kehitystyötä: tiimin yhteen hitsautumista, työskentelymallien testaamista ja työkalujen haltuunottoa.
Jokainen tiimin jäsen tuo mukanaan arvokasta osaamista, mutta todellinen muutos syntyy yhteistyön kautta. Olemme kehittäneet uusia työskentelymalleja, tunnistaneet vahvuuksiamme ja rakentaneet toimintatapoja, jotka todella toimivat. Olemme myös perehtyneet valmiisiin työkaluihin ja pohtineet, kuinka ne voisivat palvella asiakkaitamme mahdollisimman tehokkaasti. Avoin vuorovaikutus ja rohkea kokeilu ovat olleet keskeisiä vaikuttavien ratkaisujen löytämisessä.
Asiakastyö tuo tuloksia – todellista muutosta ihmisten elämään
Asiakastyöhön pääsimme käsiksi kaksi kuukautta sitten. Asiakasvirran tasaisuus osoittaa, että hanke on onnistunut markkinoimaan itseään hyvin, ja nyt onkin meidän aikamme tehdä tuloksia. Ja niitä onkin jo saatu: asiakkaiden polut ovat edenneet esimerkiksi koulutushakujen ja yrittäjyysohjauksen kautta. Tämä työ ei ole vain palveluiden tarjoamista – se on ihmisten tukemista ja uusien mahdollisuuksien luomista. Asiakasvirran kasvaessa olemme jatkuvasti kehittäneet prosessejamme varmistaaksemme, että jokainen kohtaaminen on merkityksellinen. Tämä näkyy myös siinä, kuinka sitoutuneita asiakkaat ovat olleet tapaamisiin.
Yritysyhteistyö käynnistynyt – seuraavat askeleet työnmuotoilun keinoin
Asiakastyön ohella myös yritysyhteistyö on lähtenyt käyntiin. Olemme kuunnelleet yritysten tarpeita ja käyneet keskusteluja yhteistyömahdollisuuksista, mutta yhteistyön syventämiseksi tarvitaan vielä lisää konkreettisia toimenpiteitä. Olemme havainneet, että yhteistyön pohjaksi ja keskustelun avauksiksi tarvitaan valmiiksi suunniteltuja malleja, joihin yritykset voivat tarttua helposti. Tähän kehitystyöhön tuo vahvistusta tiimimme käymä Ratko-koulutus, joka on työnmuotoilun työkalu. Sen avulla voimme kehittää yritysyhteistyötä entistä paremmin ja tarjota yrityksille konkreettisia ratkaisuja uudenlaisiin työn tekemisen malleihin.
TE-palveluiden muutokset – ketteryydellä eteenpäin
Hankkeemme kohdennettiin alkamaan samaan aikaan ku TE-palveluissa tapahtui merkittäviä muutoksia. Tämä on tarkoittanut jatkuvaa tilanteen arviointia ja ketterää toiminnankehittämistä, jotta asiakkaamme saavat parhaan mahdollisen tuen. Muutokset ovat hankkeellemme mahdollisuuksia – ja me olemme valmiita tarttumaan niihin.
OSPARI-hanke ei ole vain alkuvaiheessa oleva projekti, vaan kasvava ja kehittyvä kokonaisuus, jonka tavoitteena on jättää jälki työllisyyspalveluiden sekä yritystyön rakenteisiin. Tiimi on sitoutunut, asiakastyö tuo tuloksia ja toiminta hioutuu yhä vaikuttavammaksi. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan täynnä uusia mahdollisuuksia – ja me aiomme hyödyntää ne täysillä!
Anniina Torppavirta, hankkeen Projektipäällikkö/työkykykoordinaattori