Kuntouttava työtoiminta – Kohti kuntoutumista

Image
Henkilöt työskentelevät hallissa pöydän ääressä tekstiilien ääressä

Matalan kynnyksen ryhmätoiminnassa saat tukea työkyvyn ylläpitämiseen, päivärytmiin sekä päihteettömyyteen. Toimintaa järjestetään Hyvinkäällä ja Riihimäellä. 

Toimii osallistujien tarpeita kuunnellen

Valmennuksen välineinä toimivat yksilöllinen tuki ja ohjaus vertaistuellisessa ryhmässä. Ryhmien sisällöt suunnitellaan osallistujien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Kahvi/ruoka sisältyy toimintaan. Yksilöohjaajat työskentelevät tiiviisti kanssasi tavoitteidesi toteutumiseksi.

Tekeminen muokkautuu ja elää osallistujien näköiseksi turvallisessa ja ennakkoluulottomassa ympäristössä. Pääset vaihtamaan ajatuksia ja osallistumaan mielenkiintoisiin keskusteluihin erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa.

Tilaa myös hiljaisemmalle kuuntelijalle

Ryhmistä löytyy sija myös hiljaisemmalle kuuntelijalle. Toimintaan sisältyy lisäksi arjen hyvinvointia tukevaa virkistystoimintaa, joka voidaan toteuttaa luonnossa retkeillen tai vaikka kulttuurista nauttien. Sinulla on mahdollista osallistua myös liikuntatuokioihin, joiden sisällöt vaihtelevat vuodenajoista riippuen.

Näin pääset mukaan

Mukaan toimintaan pääset varaamalla ajan TE-toimistosta. Kysy aktivointisuunnitelmasta sekä kuntouttavasta työtoiminnasta. Sinua auttavat myös oman kuntasi sosiaalipalvelut. Hyvinkäällä sinua auttavat TE-toimiston lisäksi Keusoten sosiaalinen kuntoutus ja sosiaaliohjaajat.

Kysy rohkeasti lisää!

Tanja Kuisma
Yksilöohjaaja
Puhelinnumero
040 645 9277
Sähköposti
etunimi.sukunimi@hyria.fi
Toimipiste
Hyria Riihimäki, Käräjäkatu 2
Ala
Hyria säätiö » Kuntoutus- ja valmennuspalvelut
Leena Moilanen
Yksilöohjaaja, Toimipisteen vastaava
Puhelinnumero
050 564 8128
Sähköposti
etunimi.sukunimi@hyria.fi
Toimipiste
Hyria Hyvinkää, Välenoja
Ala
Hyria säätiö » Kuntoutus- ja valmennuspalvelut