##  [ Kierrätys ja kestävä kehitys ](/teemat/kierratys-ja-kestava-kehitys) 

 Haku  

 JärjestysOsuvin ensinAakkosjärjestysJulkaisupäiväViimeksi muokattu

 







 







### **Edelläkävijäksi ilmastoasioissa**

Osa Hyrian strategiaa on kantaa vastuu ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta. Koko henkilöstö koulutetaan ilmastovastuullisuuteen vuonna 2023. Ilmastovastuu on myös osa uusien työntekijöiden perehdytystä.

Hyrian hiilijalanjälki on kartoitettu ensimmäisenä oppilaitoksena Suomessa. Hiilijalanjälki on pieni, vaikka toiminta on laajaa monella paikkakunnalla. Päästöjä vähennetään määrätietoisilla toimenpiteillä: on keskitetty toimintoja, uudistettu oppimisympäristöjä ja koulutettu henkilöstöä.

Hyriaan on tehty opiskelijoille **valinnainen ammatillinen tutkinnon osa "Ilmastovastuullinen toiminta"**, johon sisältyy työelämässä oppimista. Työelämäjakson ilmastovastuullinen toiminta luo yrityksille mahdollisuuksia, kun opiskelijat voivat edistää yrityksen ilmastovastuuta selvittämällä tai toteuttamalla ilmastoratkaisuja. Työelämäjakson näyttö voidaan toteuttaa myös jonkin muun näytön yhteydessä eri koulutusalojen osaamiseen linkittyen. Hyria tarjoaa yhteistyökumppaneilleen mahdollisuuksia lisätä myös oman henkilöstönsä ilmastovastuullisuusosaamista tarjolla olevilla koulutustuotteillaan.

[Hyrian ilmastovastuuesite yhteistyökumppaneille (pdf) ](https://www.hyria.fi/sites/default/files/2023-09/Hyria_ilmastoesite_yrityksille.pdf "Hyrian ilmastovastuuesite yhteistyökumppaneille (pdf) ")



 



Image

       ![Aurinkopaneeleja](/sites/default/files/styles/s_360xo_n/public/2023-08/american-public-power-association-513dBrMJ_5w-unsplash.jpg?itok=pbcfp5fs)

 

 

 

 



### Hyrian päästöt ja hiilijalanjäljen kartoitus 

Hyrian hiilijalanjälki kartoitettiin jo vuonna 2019. Eniten päästöjä syntyy ostoenergiasta, josta sähkön osuus on suurin. Kartoittamalla perusvuoden 2017 hiilijalanjäljen lisäksi myös vuosi 2018, saatiin luotettavaa tietoa päästöjen tasosta ja voidaan näin asettaa konkreettisia tavoitteita päästövähennyksille. Hyrian toiminnan laajuuteen nähden hiilijalanjälki on pieni.

Koska Hyriassa opiskelee vuosittain tuhansia opiskelijoita useilla koulutusaloilla, oppimisympäristöjäkin on paljon. Laskennassa huomioitiin kaikki Hyrian omat kiinteistöt kahdeksassa eri toimipisteessä Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Hyrian hiilijalanjäljen määrittäminen pohjautuu GHG Protocol Corporate Accounting and Reporting Standardiin, joka on maailman laajimmin käytetty standardi organisaatioiden kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan. Päästölähteet identifioitiin päästöluokista Scope 1-3.



 



Image

       ![Kestävä kehitys kuva](/sites/default/files/styles/s_360xo_n/public/2023-08/noaa-5hZJVGPG6vo-unsplash.jpg?itok=omn_okMe)

 

 

 

 



### Kestävä kehitys Hyriassa

Hyria palvelee osaamisen kartuttamisessa sekä henkilöasiakkaita että työnantajia. Vuosittain meillä hankkii osaamista noin 10 000 opiskelijaa.

Hyriassa voi opiskella kolmella kestävän kehityksen sertifioidulla koulutusalalla. Hyrian kestävän kehityksen työn tavoitteena on **vastata työelämän osaamistarpeisiin**. Hyriassa toimitaan innovatiivisesti ja asiakaslähtöisesti, ja siten edistetään kestävän kehityksen mukaista ajattelua ja toimintaa eri ammattialoilla.

Hyrian koulutusaloista kestävän kehityksen mukaisesti on sertifioitu matkailu-, ravintola- ja cateringala.

Hyria oli mukana valtakunnallisessa hankkeessa [VASKI – Vastuullinen ja kestävä ammatillinen koulutus](https://vaski.info/ "VASKI-hankkeen omalle sivulle"), jonka puitteissa osallistuttiin myös [Vaskihaasteeseen](https://www.hyria.fi/hyria/ajankohtaista/opiskelija-anna-oma-kestavan-kehityksen-lupauksesi-tassa-loistava-esimerkki "ww.hyria.fi-sivuston Vaskihaasteesta kertovalle sivulle"). Ammatillisen koulutuksen kestävyystiekartta on julkaistu [ThingLinkissä](https://www.thinglink.com/scene/1675139763587252226 "Kestävyystiekartta ThingLInk") ja se toimii valtakunnallisesti ja oppilaitoskohtaisesti tärkeänä työkaluna tavoiteltaessa kestävää ja vastuullista toimintaa.



 



## Lue lisää 

 

    

    

  [Image

       ![Abstrakti vesivärityylinen kuvituskuva.](/sites/default/files/styles/f_360x230_n/public/2021-07/Kuvituskuva-kampanja.jpg?h=17180a41&itok=UM-CU63R)

 

 

 

 Sisältö 

###  Kestävä kehitys huomioidaan Hyriassa käytännössä monella tavalla 

 

 ](/kestava-kehitys-huomioidaan-hyriassa-kaytannossa-monella-tavalla) 

 

  [Image

       ![Kuusi opiskelijaa seisoo nurmikolla rivissä valkoisen telttakatoksen edessä puhumassa energian säästämisestä.](/sites/default/files/styles/f_360x230_n/public/2021-05/Energians%C3%A4%C3%A4st%C3%B6viikon%20j%C3%A4rjest%C3%A4v%C3%A4t%20opiskelijat_Juulia%20Juslin_27.9.2020.jpg?h=94b28deb&itok=rIFWGInS)

 

 

 

 Vinkit 

###  5 vinkkiä: Näin säästät helposti energiaa, rahaa ja ympäristöä 

 

 ](/hyria/ajankohtaista/5-vinkkia-nain-saastat-helposti-energiaa-rahaa-ja-ymparistoa) 

 

 

 



 







## Uusimmat artikkelit

 

 [Image

     ![Neljä nuorta seisoo rivissä, punaisen talon edustalla. Heillä on päällään paidat jossa on Hyrian logo.](/sites/default/files/styles/f_285x185_n/public/2026-08/yhteishaku-6225_0.jpg?h=561fe1eb&itok=xyPgl_VX)

 

 

 

 Tiedotteet 

### Etkö vielä tiedä, mikä ala on sinua varten? Hae yhteiseen aloitusryhmään ja valitse myöhemmin!

 

 ](/hyria/ajankohtaista/etko-viela-tieda-mika-ala-sinua-varten-hae-yhteiseen-aloitusryhmaan-ja-valitse)

 [Image

     ![Kukkakimppu ja sitä ojentavat kädet](/sites/default/files/styles/f_285x185_n/public/2026-08/Valmistujaiset.jpg?h=84071268&itok=Kk5n4PoW)

 

 

 

 Tiedotteet 

### Hyriasta valmistunut yli 200 uutta ammattilaista – lue nimilista tästä

 

 ](/hyria/ajankohtaista/hyriasta-valmistunut-yli-200-uutta-ammattilaista-lue-nimilista-tasta-0)

 [Image

     ![Arboristi valjaissa puussa työssään](/sites/default/files/styles/f_285x185_n/public/2025-08/Arboristi2.jpg?h=ada05aa9&itok=UpO0EgR-)

 

 

 

 Tiedotteet 

### Haku arboristin uuteen opintokokonaisuuteen on avautunut Hyriassa

 

 ](/hyria/ajankohtaista/haku-arboristin-uuteen-opintokokonaisuuteen-avautunut-hyriassa)

 [Image

     ![Hymyilevä silmälasipäinen mies huoneessa kahvikuppi kädessä istumassa läppärin ääressä.](/sites/default/files/styles/f_285x185_n/public/2026-09/rakennusalaa%20verkossa%20kuvituskuva.jpg?h=417cccd2&itok=5Y3SCUC5)

 

 

 

 Tiedotteet 

### Rakennusala tutuksi missä ja milloin vain – uusi joustava verkkokoulutus alasta kiinnostuneille

 

 ](/hyria/ajankohtaista/rakennusala-tutuksi-missa-ja-milloin-vain-uusi-joustava-verkkokoulutus-alasta)

 [Image

     ![Neljä nuorta seisoo portaiden luona, he katsovat kameraan hymyillen.](/sites/default/files/styles/f_285x185_n/public/2026-08/yhteishaku-6042.jpg?h=4362216e&itok=ZtyOV5uO)

 

 

 

 Tiedotteet 

### Tradenomiksi ilman pääsykoestressiä – Hyrian ja HAMKin uusi merkonomin Takuuväylä takaa nuorelle pääsyn korkeakouluopintoihin

 

 ](/hyria/ajankohtaista/tradenomiksi-ilman-paasykoestressia-hyrian-ja-hamkin-uusi-merkonomin-takuuvayla)

 [Image

     ![Toisiaan halaavia beach volley -pelaajia](/sites/default/files/styles/f_285x185_n/public/2026-09/53982704569_0f8fb4c220_c.jpg?h=c9f93661&itok=svTpTUy6)

 

 

 

 Tiedotteet 

### Kohta saapas lentää - Syyskisat tuovat lähes 200 työntekijää 20 ammattikoulusta Hyvinkäälle

 

 ](/hyria/ajankohtaista/kohta-saapas-lentaa-syyskisat-tuovat-lahes-200-tyontekijaa-20-ammattikoulusta)

 



 









## Vertaile ja fiilistele

 

- [ Kierrätys ja kestävä kehitys ](/teemat/kierratys-ja-kestava-kehitys "Kierrätys ja kestävä kehitys")
- [ Maa- ja metsätalous ](/maa-ja-metsatalous "Maa- ja metsätalous")
- [ Kauppa ja liiketalous ](/kauppa-ja-liiketalous "Kauppa ja liiketalous")
- [ Kansainvälisyys ](/kansainvalisyys "Kansainvälisyys")
- [ Auto, kone ja metalli ](/auto-kone-metalli "Auto, kone ja metalli")
- [ Puhtaus ja kiinteistö ](/puhtaus-ja-kiinteisto "Puhtaus ja kiinteistö")
- [ Ravintola ja catering ](/ravintola-ja-catering "Ravintola ja catering")
- [ Tuki ja valmennus ](/teemat/tuki-ja-valmennus "Tuki ja valmennus")
- [ Johtaminen ](/johtaminen "Johtaminen")
- [ Luonto ja puutarha ](/teemat/luonto-ja-puutarha "Luonto ja puutarha")
- [ Logistiikka ja kuljetus ](/logistiikka-ja-kuljetus "Logistiikka ja kuljetus")
- [ Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka ](/rakennus-ja-yhdyskuntatekniikka "Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka")
- [ Sisustus ja rakentaminen ](/sisustus-ja-rakentaminen "Sisustus ja rakentaminen")
- [ Matkailu ](/matkailu "Matkailu")
- [ Hoito, huolenpito ja kasvatus ](/hoito-ja-kasvatus "Hoito, huolenpito ja kasvatus")
- [ Yrittäjyys ](/yrittajyys "Yrittäjyys")
- [ Tieto- ja viestintätekniikka ](/tieto-ja-viestinta "Tieto- ja viestintätekniikka")
- [ Media ja taide ](/media-ja-taide "Media ja taide")
- [ Kauneus ja hyvä olo ](/kauneus "Kauneus ja hyvä olo")
- [ Turvallisuus ](/teemat/turvallisuus "Turvallisuus")