19 tulosta

Alan työtehtävissä toimiminen edellyttää itsenäistä, omatoimista sekä vastuuntuntoista asennetta. Työtä tehdään kestävän toimintatavan, hygieniavaatimusten mukaisesti ja noudatetaan alan sopimuksia ja säädöksiä.

SELKOSUOMEKSI

Koulutus sopii sinulle, jos

  • sinä pystyt tekemään töitä itsenäisesti
  • sinä opit helposti vieraita kieliä
  • sinä olet hyvä organisoimaan töitä
  • sinä pystyt tekemään töitä, vaikka sinulla on paljon töitä samaan aikaan
  • sinä pystyt tekemään töitä muiden ihmisten kanssa
  • sinä olet hyvä asiakaspalvelija.
Kokki ja Tarjoilija

Työntekijä tarvitsee hygieniapassin, jos hän työssään käsittelee pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Helposti pilaantuvia elintarvikkeita ovat esimerkiksi maito, liha ja kala. Esimerkiksi kahvilat, ravintolat, suurkeittiöt, erilaiset kioskit, pikaruokaravintolat, elintarvikemyymälät ja myös monet elintarvikkeita valmistavat tehtaat ovat sellaisia työpaikkoja, joissa työntekijällä pitää olla hygieniapassi.

Hygieniapassi

Sopii kaikille työssään alkoholia käsitteleville ja näin ollen anniskelupassia tarvitseville. Mikäli sinulla on tarvittava osaaminen, voi osallistua pelkkään kokeeseen.

Anniskelu

Koulutukseen vaaditaan alan perusopintoja tai työkokemusta ravintola-alalta. Työssä tärkeimmät ominaisuudet alan ammattilaiselle ovat kiinnostus ravintola-alan trendeihin, tiimityö- ja asiakaspalvelutaidot ja joustavuus.

Ravintola- ja Suurtalouskokki

Majoitus- ja ravitsemisalan erikoisammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat alalla esihenkilöinä. Hyvällä esihenkilöllä on vankka ammattitaito, hyvät vuorovaikutustaidot ja halu toimia esihenkilötehtävissä.

Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyö

Haluatko vahvistaa osaamistasi kahvila-, ravintola- tai suurkeittiöpalvelujen parissa tai suunnitteletko täysin uudelle alalle suuntautumista? Meillä Hyriassa voit täydentää aikaisempaa koulutustasi tai aloittaa puhtaalta pöydältä.

Voit olla alalla pidempäänkin työskennellyt henkilö, joka kaipaa työhönsä uuden oppimista tai alalle pyrkivä, jolla ei ole vielä alan kokemusta tai koulutusta, mutta halua ja innokkuutta senkin edestä.

Koulutuksesta saat vaadittavat pätevyydet alalla työskentelyyn ja tätä kautta myös mahdollisuutesi työllistymiseen paranee.

Kahvila-, ravintola-, catering- ja suurkeittiöpalvelujen täydennyskoulutukset

Työpaikkaohjaajana toimit tärkeässä roolissa opiskelijan apuna ja tukena työelämässä oppimisen aikana. Osallistut opintojen suunnitteluun, ohjaukseen ja arviointiin yhdessä opettajan kanssa.

Työpaikkaohjaajana voit toimia monenlaisessa roolissa: 

  • perehdytät opiskelijoita tai uusia työntekijöitä työhön 
  • ohjaat ja arvioit opiskelijaa 
  • näet opiskelijoiden osaamisen kehittymisen ja jaat omaa osaamistaan eteenpäin 
  • perehdyt ammatillisen koulutuksen järjestämismuotoihin ja tutkintoihin 
  • toimit yhteyshenkilönä koulutuksen järjestäjän ja työpaikan välillä.

Voit olla ohjaustyösi alkutaipaleella tai sinulla on vahva kokemus työpaikkaohjaajana toimimisesta. Tarjoamme mahdollisuuden perehtyä työpaikkaohjauksen perusasioihin tai saada lisätietoa yhteistyöstä, ohjaamisesta ja arvioinnista.

Työpaikkaohjaajan tueksi

Työssä kuvallisen ilmaisun toteuttajana tarvitset kädentaitoja ja luovuutta. Sinun ei tarvitse olla mestaripiirtäjä tai maalari tullessasi opiskelemaan, vaan tärkeintä on innostunut asenne ja oppimishalu.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä osaat tehdä hyvin asioista käsillä (= käden taidot).
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä olet luova eli keksit paljon hyviä ideoita.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä tykkäät piirtämisestä ja maalaamisesta.
Kuvallisen ilmaisun toteuttaja

Media-alan tekninen kehitys on nopeaa, minkä vuoksi alalla työskentelevien on seurattava omaa osaamisaluettaan jatkuvasti ja sisäistettävä elinikäisen oppimisen taidot. Alalle tarvitaan ammattilaisiksi sekä moni- että erityisosaajia. Tietotekniset tiedot ja taidot sekä erilaisten tuotanto-ohjelmistojen tuntemus ja hallinta ovat alan keskeisiä osaamisvaatimuksia. Media-alalle työllistyminen vaatii tiimityötaitoja, oma-aloitteisuutta, yrittäjämäistä suhtautumista.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos jos sinä opit helposti vieraita kieliä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä haluat kertoa ihmisille asioita eri medioissa (= esimerkiksi televisio, internet, sanomalehti, sosiaalinen media).
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä olet nopea oppimaan tietokoneohjelmien käyttöä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä pystyt tekemään töitä muiden ihmisten kanssa (= tiimityö).
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä pystyt tekemään töitä, vaikka sinulla on paljon töitä samaan aikaan.
Mediapalvelujen toteuttaja

Koulutukseen vaaditaan alan perusopintoja tai työkokemusta ravintolan asiakaspalvelusta. Ammattilaisen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat vuorovaikutustaidot ja halu kehittyä alalla. Ravintola-alalla vaaditaan myös hyvää kielitaitoa.

Baarimestari ja Tarjoilija (AT)

Asiakaskokemus ja asiakaspalvelutaidot monikanavaisessa kaupassa

Koulutus on tarkoitettu kaupan alan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskenteleville tai niissä yksinyrittäjänä toimiville, joilla on taloudellisessa toiminnassa oleva yritys ja jo jonkin verran kokemusta yrittäjyydestä. Kussakin koulutustoteutuksessa on osallistujia useasta yrityksestä.

Tiimivastaavan koulutus puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Moniosaaja majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalle

Moniosaaja-hankkeella vahvistetaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla tarvittavaa moniosaajuutta. Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla.

S2-tuettu hoiva-avustajakoulutus ukrainalaisille

Koulutus on tarkoitettu Ukrainasta Suomeen saapuneille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet sosiaali- ja terveysalasta, erityisesti vanhus- ja vammaistyöstä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on koulutuksessa mukana siten että se tarjoaa opiskelijoille työssäoppimisen paikkoja alueilta Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala ja Hämeenlinna.

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille sellaiset ammatilliset perusvalmiudet, joiden avulla he työllistyvät julkiselle tai yksityiselle sektorille hoiva-alan avustaviin tehtäviin. Pääpaino koulutuksessa on vanhus- ja vammaispalveluihin liittyvissä tehtävissä.

Koulutusten rahoittaja

Koulutuksia rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA). JOTPA on viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Jatkuvan oppimisen uudistuksen tavoitteena on kehittää ja uudistaa ihmisten osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa sekä vastata työelämän muutoksista johtuviin osaamistarpeisiin.

Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen

 

Erityisruokavaliot hallitseva kokki on tarkka, huolellinen ja palveluhenkinen. Dieettikokin erikoisammattitutkinto on suunnattu suurtalous- ja ravintola-alalla työskenteleville, jotka tarvitsevat työssään osaamista erityisruokavalioista. Koulutus edellyttää alan peruskoulutusta ja noin 3-5 vuoden työkokemusta.

Dieettikokki