Koulutus sopii sinulle, jos nautit työssäsi ihmisten kohtaamisesta ja haluat edistää heidän seksuaaliterveyttään ja hyvinvointia. Koulutus on tarkoitettu opetus- ja kasvatusalan työntekijöille, nuorisotyöntekijöille, järjestötyöntekijöille, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille eli kaikille niille, joiden työhön liittyy seksuaalikasvatusta tai seksuaaliterveyden edistämistä.
Opiskelijalla tulee olla sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto voidakseen osallistua koulutukseen. Koulutus ei ole tarkoitettu oppisopimusopiskelijoille.
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää toimintakykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo alalle soveltuva koulutus, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai sitä vastaavat tiedot. Työssä tärkeimpiä ominaisuuksia työntekijälle ovat asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja ammattitaito.
Tarkoitettu kaikille, jotka ovat halukkaita hankkimaan ensiavun perustaidot tai tarvitsevat taitoja työssään tai osana koulutustaan.
Opintojen avulla tiedostat seksuaalioikeuksien merkityksen, saat osaamista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen, sekä ymmärryksen siitä miten elämänkaari vaikuttaa ihmisen seksuaalisuuteen.
Koulutukseen valitaan hakemuksen perusteella hakija, jolla on riittävä pohjakoulutus (sosiaali- ja terveysalan tai kasvatus- ja ohjausalan soveltuva koulutus).
Koulutus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen henkilöstölle täydennyskoulutukseksi.
Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajille. Hakijoilta edellytetään alan työpaikkaa, valmiuksia itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan sekä työkokemusta alalta.
Työssäsi painottuu ammatillinen ja tavoitteellinen vuorovaikutus sekä kyky kohdata asiakas tai potilas ja hänen läheisensä terveyttä edistävässä, ehkäisevässä, hoitavassa ja kuntouttavassa mielenterveys- ja päihdetyössä.
Koulutus on tarkoitettu sinulle, luonnon hyvinvointivaikutuksista ja niihin liittyvistä harjoituksista kiinnostunut sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Koulutus sopii myös muutoin luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostuneille.
Koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi hyvinvointitaidoissa lähiluonnon avulla niin arkisissa työtilanteissa kuin vapaa-ajallasi. Koulutus antaa työkaluja vahvistaa omaa työhyvinvointiasi ja työstä palautumistasi sekä niiden kautta myös koko työyhteisösi hyvinvointia ja jaksamista.
Työpaikkaohjaajana toimit tärkeässä roolissa opiskelijan apuna ja tukena työelämässä oppimisen aikana. Osallistut opintojen suunnitteluun, ohjaukseen ja arviointiin yhdessä opettajan kanssa.
Työpaikkaohjaajana voit toimia monenlaisessa roolissa:
- perehdytät opiskelijoita tai uusia työntekijöitä työhön
- ohjaat ja arvioit opiskelijaa
- näet opiskelijoiden osaamisen kehittymisen ja jaat omaa osaamistaan eteenpäin
- perehdyt ammatillisen koulutuksen järjestämismuotoihin ja tutkintoihin
- toimit yhteyshenkilönä koulutuksen järjestäjän ja työpaikan välillä.
Voit olla ohjaustyösi alkutaipaleella tai sinulla on vahva kokemus työpaikkaohjaajana toimimisesta. Tarjoamme mahdollisuuden perehtyä työpaikkaohjauksen perusasioihin tai saada lisätietoa yhteistyöstä, ohjaamisesta ja arvioinnista.
Asiakaskokemus ja asiakaspalvelutaidot monikanavaisessa kaupassa
Koulutus on tarkoitettu kaupan alan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskenteleville tai niissä yksinyrittäjänä toimiville, joilla on taloudellisessa toiminnassa oleva yritys ja jo jonkin verran kokemusta yrittäjyydestä. Kussakin koulutustoteutuksessa on osallistujia useasta yrityksestä.
Tiimivastaavan koulutus puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla
Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.
Moniosaaja majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalle
Moniosaaja-hankkeella vahvistetaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla tarvittavaa moniosaajuutta. Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla.
S2-tuettu hoiva-avustajakoulutus ukrainalaisille
Koulutus on tarkoitettu Ukrainasta Suomeen saapuneille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet sosiaali- ja terveysalasta, erityisesti vanhus- ja vammaistyöstä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on koulutuksessa mukana siten että se tarjoaa opiskelijoille työssäoppimisen paikkoja alueilta Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala ja Hämeenlinna.
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille sellaiset ammatilliset perusvalmiudet, joiden avulla he työllistyvät julkiselle tai yksityiselle sektorille hoiva-alan avustaviin tehtäviin. Pääpaino koulutuksessa on vanhus- ja vammaispalveluihin liittyvissä tehtävissä.
Koulutusten rahoittaja
Koulutuksia rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA). JOTPA on viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Jatkuvan oppimisen uudistuksen tavoitteena on kehittää ja uudistaa ihmisten osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa sekä vastata työelämän muutoksista johtuviin osaamistarpeisiin.
Työ sopii hyvät sosiaaliset taidot omaavalle, asiakaspalveluhenkiselle ja auttamishaluiselle sekä ihmisten parissa työskentelystä nauttivalle henkilölle. Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä ihmisten kanssa ja heitä varten.
SELKOSUOMEKSI
Lähihoitaja tekee avustavia hoito alan töitä esimerkiksi
- sairaalassa
- lasten päiväkodissa
- kuntoutus alan työpaikassa
- ihmisten kotona
- vanhusten palvelutalossa
- koulussa
Kenelle koulutus sopii?
- Koulutus sopii sinulle, jos haluat auttaa ja palvella ihmisiä.
- Koulutus sopii sinulle, jos haluat tehdä töitä muiden ihmisten kanssa.
- Ensiapu (1)
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto (1)
- Kehotunne varhaiskasvatuksessa (1)
- Kokemusasiantuntija (1)
- Koulutukset maahanmuuttajille (1)
- Lähihoitaja ja tutkinnon osat (1)
- Luontoperustaiset hyvinvointipalvelut (Green Care) sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla (1)
- Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen (1)
- Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto (1)
- Näytteenotto ja asiakaspalvelu (1)
- Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa (1)
- Seksuaalikasvattaja (1)
- Seksuaalineuvoja (1)
- Seksuaalisuuden perusteet (1)
- Seksuaaliterapeutti (1)
- Työpaikkaohjaajan tueksi (1)
- Vammaisalan erityisohjaaja tai Työvalmentaja (1)
- Vanhustyön erikoisammattitutkinto (1)
- (-) Hoito, huolenpito ja kasvatus (19)
- Kansainvälisyys (22)
- Ravintola ja catering (19)
- Luonto, puutarha ja Green Care (18)
- Johtaminen (15)
- Matkailu (13)
- Maa- ja metsätalous (12)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (12)
- Kauppa ja liiketalous (11)
- Turvallisuus (11)
- Yrittäjyys (11)
- Puhtaus ja kiinteistö (10)
- Auto, kone ja metalli (9)
- Sisustus ja rakentaminen (9)
- Logistiikka ja liikenne (8)
- Tuki ja valmennus (8)
- Kauneus ja hyvä olo (6)
- Kierrätys ja kestävä kehitys (5)
- Tieto- ja viestintätekniikka (4)
- Media ja taide (3)
- Tutkintojen osat (1)