23 tulosta

Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajille. Hakijoilta edellytetään alan työpaikkaa, valmiuksia itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan sekä työkokemusta alalta.

Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa

Asiakaskokemus ja asiakaspalvelutaidot monikanavaisessa kaupassa

Koulutus on tarkoitettu kaupan alan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskenteleville tai niissä yksinyrittäjänä toimiville, joilla on taloudellisessa toiminnassa oleva yritys ja jo jonkin verran kokemusta yrittäjyydestä. Kussakin koulutustoteutuksessa on osallistujia useasta yrityksestä.

Tiimivastaavan koulutus puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Moniosaaja majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalle

Moniosaaja-hankkeella vahvistetaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla tarvittavaa moniosaajuutta. Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla.

Muuttuva, Menestyvä - Moniosaaja matkailu- ja ravintola-alalle

Haluat kehittää, kartuttaa ja monipuolistaa osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä esim. asiakaspalvelu monikanavaisessa bisneksessä, esiintymistaidot, digimarkkinointi tai vaikkapa luonnontuotteiden hyödyntäminen alalla. Tämän koulutuksen avulla pääset kehittämään, kartuttamaan ja monipuolistamaan osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä. Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla.

S2-tuettu hoiva-avustajakoulutus ukrainalaisille

Koulutus on tarkoitettu Ukrainasta Suomeen saapuneille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet sosiaali- ja terveysalasta, erityisesti vanhus- ja vammaistyöstä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on koulutuksessa mukana siten että se tarjoaa opiskelijoille työssäoppimisen paikkoja alueilta Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala ja Hämeenlinna.

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille sellaiset ammatilliset perusvalmiudet, joiden avulla he työllistyvät julkiselle tai yksityiselle sektorille hoiva-alan avustaviin tehtäviin. Pääpaino koulutuksessa on vanhus- ja vammaispalveluihin liittyvissä tehtävissä.

Green Digital Manufacturing - Kestävä, valmistusystävällinen ja kustannustehokas valmistustekniikka 

Valmistavan teollisuuden vihreä siirtymä on resurssitehokasta materiaalien, komponenttien, tuotteiden ja datan pitkäaikais- ja uusiokäyttöä. Kestävät digitaaliset valmistustekniikat -koulutuskokonaisuuden tavoitteena on lisätä kone- ja metallialan valmistuksen ja suunnittelun tehtävissä toimivien henkilöiden osaamista teollisuuden vihreästä siirtymästä.

Koulutuksen ensisijaisena kohderyhmänä ovat kone- ja metallialan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työssä olevat henkilöt. Koulutukseen voivat hakeutua myös työvoiman ulkopuolella olevat (esimerkiksi kotivanhemmat tai varusmiehet) toimialalle koulutetut tai suuntaavat henkilöt. Suurin osa sisällöistä on itsenäistä, työn ohessa suoritettavaa verkko-opiskelua. Osaan opinnoista sisältyy lähiopetuksena toteutettavia laboratorioharjoitteluja Riihimäellä. Opinnot on mahdollista sisällyttää (AHOT) myöhemmin osaksi HAMKin konetekniikan AMK-opintoja tai Hyrian kone- ja tuotantotekniikan opintoja.

Suomen työelämä tutuksi ukrainalaisille

Koulutus on tarkoitettu Hyvinkään-Riihimäen alueella asuville ukrainalaisille. Tavoitteena on helpottaa työllistymistä sekä mahdollisuuksia jatkaa opintoja koulutuksen jälkeen. Koulutus sisältää yleisiä työelämätaitoja, suomen kielen koulutusta, työyhteisötaitoja, digitaitoja sekä asiakaspalvelua. Koulutuksen aikana pääsee tutustumaan suomalaiseen työelämään.

Koulutusten rahoittaja

Koulutuksia rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA). JOTPA on viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Jatkuvan oppimisen uudistuksen tavoitteena on kehittää ja uudistaa ihmisten osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa sekä vastata työelämän muutoksista johtuviin osaamistarpeisiin.

Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen

Työssä kuvallisen ilmaisun toteuttajana tarvitset kädentaitoja ja luovuutta. Sinun ei tarvitse olla mestaripiirtäjä tai maalari tullessasi opiskelemaan, vaan tärkeintä on innostunut asenne ja oppimishalu.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä osaat tehdä hyvin asioista käsillä (= käden taidot).
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä olet luova eli keksit paljon hyviä ideoita.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä tykkäät piirtämisestä ja maalaamisesta.
Kuvallisen ilmaisun toteuttaja

Media-alan tekninen kehitys on nopeaa, minkä vuoksi alalla työskentelevien on seurattava omaa osaamisaluettaan jatkuvasti ja sisäistettävä elinikäisen oppimisen taidot. Alalle tarvitaan ammattilaisiksi sekä moni- että erityisosaajia. Tietotekniset tiedot ja taidot sekä erilaisten tuotanto-ohjelmistojen tuntemus ja hallinta ovat alan keskeisiä osaamisvaatimuksia. Media-alalle työllistyminen vaatii tiimityötaitoja, oma-aloitteisuutta, yrittäjämäistä suhtautumista.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos jos sinä opit helposti vieraita kieliä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä haluat kertoa ihmisille asioita eri medioissa (= esimerkiksi televisio, internet, sanomalehti, sosiaalinen media).
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä olet nopea oppimaan tietokoneohjelmien käyttöä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä pystyt tekemään töitä muiden ihmisten kanssa (= tiimityö).
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä pystyt tekemään töitä, vaikka sinulla on paljon töitä samaan aikaan.
Mediapalvelujen toteuttaja

Koulutus sopii sinulle, jos nautit työssäsi ihmisten kohtaamisesta ja haluat edistää heidän seksuaaliterveyttään ja hyvinvointia. Koulutus on tarkoitettu opetus- ja kasvatusalan työntekijöille, nuorisotyöntekijöille, järjestötyöntekijöille, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille eli kaikille niille, joiden työhön liittyy seksuaalikasvatusta tai seksuaaliterveyden edistämistä.

Seksuaalikasvattaja

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo alalle soveltuva koulutus, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai sitä vastaavat tiedot. Työssä tärkeimpiä ominaisuuksia työntekijälle ovat asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja ammattitaito.

Vanhustyön erikoisammattitutkinto

Opintojen avulla tiedostat seksuaalioikeuksien merkityksen, saat osaamista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen, sekä ymmärryksen siitä miten elämänkaari vaikuttaa ihmisen seksuaalisuuteen.

Koulutukseen valitaan hakemuksen perusteella hakija, jolla on riittävä pohjakoulutus (sosiaali- ja terveysalan tai kasvatus- ja ohjausalan soveltuva koulutus).

Seksuaalisuuden perusteet

Koulutus on tarkoitettu sinulle, luonnon hyvinvointivaikutuksista ja niihin liittyvistä harjoituksista kiinnostunut sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Koulutus sopii myös muutoin luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostuneille.

Koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi hyvinvointitaidoissa lähiluonnon avulla niin arkisissa työtilanteissa kuin vapaa-ajallasi. Koulutus antaa työkaluja vahvistaa omaa työhyvinvointiasi ja työstä palautumistasi sekä niiden kautta myös koko työyhteisösi hyvinvointia ja jaksamista.

Green Care sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla

Koulutus soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet eläimistä ja niiden toiminnasta hyvinvoinnin edistäjinä. Koulutuksessa keskitytään yrittäjyyteen ko. alalla.

Eläinavusteinen hyvinvointiyrittäjä

Tarkoitettu kaikille, jotka ovat halukkaita hankkimaan ensiavun perustaidot tai tarvitsevat taitoja työssään tai osana koulutustaan.

Ensiapu

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammatillisen perustutkinnon tasoiset tiedot ja taidot sekä lisäksi täydentäviä ja syventäviä opintoja sekä riittävä työkokemus psykiatrisen hoidon tutkinnon osien työelämän aloilta.

Työssäsi painottuu ammatillinen ja tavoitteellinen vuorovaikutus sekä kyky kohdata asiakas tai potilas ja hänen läheisensä terveyttä edistävässä, ehkäisevässä, hoitavassa ja kuntouttavassa mielenterveys- ja päihdetyössä.

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto