15 tulosta

Ajoneuvoalalla tarvitaan monipuolista osaamista. Työskentely on kaikissa tehtävissä vahvasti asiakaslähtöistä teknisten taitojen soveltamista. Menestyt alalla, jos ajoneuvot ovat intohimosi, seuraat alati kehittyvää ajoneuvoteknologiaa osaamistasi kehittäen ja nautit siitä, kun saat tehdä työsi vastuullisesti tekemisen laadusta tinkimättä.

Tässä työssä roolisi yhteiskunnan tärkeiden toimintojen ylläpitäjänä on merkittävä. Työpanoksesi ansiosta ajoneuvokalusto pysyy kunnossa, liikenne toimii ja kuljetukset pääsevät määränpäähänsä. Ajoneuvoalan osaajana teet oman osasi ympäristötyössä huolehtien materiaalien uudelleenkäytöstä. Alan töissä korostuvat myös hyvät yhteistyötaidot.

SELKOSUOMEKSI

Koulutus sopii sinulle, jos

  • sinä pidät ajoneuvojen korjaamisesta
  • sinä osaat palvella asiakkaita
  • sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot
  • sinä osaat ratkaista teknisiä ongelmia
  • sinä osaat lukea teknisiä piirustuksia.
Automekaanikko ja Diagnoosimekaanikko

Talonrakentajan työssä korostuvat kädentaidot, joustavuus ja huolellisuus. Talonrakentajana sinua ei huimaa korkeat paikat ja pystyt seuraamaan tarkoin työturvallisuusvaatimuksia. Rakennuspuuhissa korostuu myös hyvä fyysinen kunto.

SELKOSUOMEKSI

Koulutus sopii sinulle, jos

  • sinä olet hyvä tekemään asioita käsillä (= kädentaidot)
  • sinä pystyt tekemään töitä korkealla (= esimerkiksi talon katolla)
  • sinä pystyt keskittymään hyvin siihen, mitä teet
  • sinulla on hyvä kunto, sillä työ on raskasta.
Talonrakentaja

Sisustajan työ vaatii luovuutta, oma-aloitteisuutta ja rohkeutta ideointiin, muotoilu- ja tyylitajua sekä värisilmää ja kykyä kuunnella ja ymmärtää asiakkaan toiveita ja toteuttaa niitä.

SELKOSUOMEKSI
 
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet kiinnostunut tekemään töitä käsillä (= kädentaidot)?
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet huolellinen ja tarkka.
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet kiinnostunut myyntityöstä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos tykkäät sisustaa asuntoja.
Artesaani

Rakennusalasta kiinnostuneet, rakennusalalle aikovat henkilöt, esim. remontoijat, rakentajat ja alaa vaihtavat. Tavoitteena on suoriutua rakennustyömaan yleisistä tehtävistä osittain itsenäisesti ja osittain työryhmässä muiden ammattityöntekijöiden ohjauksessa.

  • sinä olet kiinnostunut rakentamaan taloja
  • sinä olet kiinnostunut remontoimaan taloja tai asuntoja
  • sinä olet hyvä tekemään asioita käsillä (= kädentaidot)
  • sinä pystyt tekemään töitä korkealla (= esimerkiksi talon katolla)
  • sinä pystyt keskittymään hyvin siihen, mitä teet
  • sinulla on hyvä kunto, sillä työ on raskasta.
Talonrakentaja, Hyvinkää, 17.6.2024

Talonrakentaja, Hyvinkää, 13.1.2025

Talonrakentaja, Hyvinkää, 5.8.2025

Talonrakentaja, Hyvinkää, 11.8.2025

Tutkinnon kohderyhmänä ovat ammattia uutena ammattina tai ilman alan aikaisempaa koulutusta opiskelevat henkilöt. Tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset perusvalmiudet erilaisiin sisustajan tehtäviin.

Sisustajan työ vaatii luovuutta, oma-aloitteisuutta ja rohkeutta ideointiin, muotoilu- ja tyylitajua sekä värisilmää ja kykyä kuunnella ja ymmärtää asiakkaan toiveita ja toteuttaa niitä.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos olet kiinnostunut tekemään töitä käsillä (= kädentaidot)?
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet huolellinen ja tarkka.
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet kiinnostunut myyntityöstä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos tykkäät sisustaa asuntoja.
Artesaani, Hyvinkää, 17.6.2024

Aloituspaikat ovat yksittäisiä opiskelupaikkoja, jotka toteutetaan yhteisessä koulutusprosessissa yhteishaun kautta tulleiden opiskelijoiden kanssa ja opiskelu on päätoimista päiväopiskelua.

Koulutuksen kohderyhmänä ovat uutta ammattia/tutkintoa hankkivat henkilöt, jotka haluavat työllistyä alan työtehtäviin.

Artesaani, Hyvinkää, 5.8.2024
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat