13 tulosta

Asiakaskokemus ja asiakaspalvelutaidot monikanavaisessa kaupassa

Koulutus on tarkoitettu kaupan alan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskenteleville tai niissä yksinyrittäjänä toimiville, joilla on taloudellisessa toiminnassa oleva yritys ja jo jonkin verran kokemusta yrittäjyydestä. Kussakin koulutustoteutuksessa on osallistujia useasta yrityksestä.

Tiimivastaavan koulutus puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Moniosaaja majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalle

Moniosaaja-hankkeella vahvistetaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla tarvittavaa moniosaajuutta. Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla.

Muuttuva, Menestyvä - Moniosaaja matkailu- ja ravintola-alalle

Haluat kehittää, kartuttaa ja monipuolistaa osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä esim. asiakaspalvelu monikanavaisessa bisneksessä, esiintymistaidot, digimarkkinointi tai vaikkapa luonnontuotteiden hyödyntäminen alalla. Tämän koulutuksen avulla pääset kehittämään, kartuttamaan ja monipuolistamaan osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä. Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla.

S2-tuettu hoiva-avustajakoulutus ukrainalaisille

Koulutus on tarkoitettu Ukrainasta Suomeen saapuneille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet sosiaali- ja terveysalasta, erityisesti vanhus- ja vammaistyöstä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on koulutuksessa mukana siten että se tarjoaa opiskelijoille työssäoppimisen paikkoja alueilta Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala ja Hämeenlinna.

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille sellaiset ammatilliset perusvalmiudet, joiden avulla he työllistyvät julkiselle tai yksityiselle sektorille hoiva-alan avustaviin tehtäviin. Pääpaino koulutuksessa on vanhus- ja vammaispalveluihin liittyvissä tehtävissä.

Green Digital Manufacturing - Kestävä, valmistusystävällinen ja kustannustehokas valmistustekniikka 

Valmistavan teollisuuden vihreä siirtymä on resurssitehokasta materiaalien, komponenttien, tuotteiden ja datan pitkäaikais- ja uusiokäyttöä. Kestävät digitaaliset valmistustekniikat -koulutuskokonaisuuden tavoitteena on lisätä kone- ja metallialan valmistuksen ja suunnittelun tehtävissä toimivien henkilöiden osaamista teollisuuden vihreästä siirtymästä.

Koulutuksen ensisijaisena kohderyhmänä ovat kone- ja metallialan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työssä olevat henkilöt. Koulutukseen voivat hakeutua myös työvoiman ulkopuolella olevat (esimerkiksi kotivanhemmat tai varusmiehet) toimialalle koulutetut tai suuntaavat henkilöt. Suurin osa sisällöistä on itsenäistä, työn ohessa suoritettavaa verkko-opiskelua. Osaan opinnoista sisältyy lähiopetuksena toteutettavia laboratorioharjoitteluja Riihimäellä. Opinnot on mahdollista sisällyttää (AHOT) myöhemmin osaksi HAMKin konetekniikan AMK-opintoja tai Hyrian kone- ja tuotantotekniikan opintoja.

Suomen työelämä tutuksi ukrainalaisille

Koulutus on tarkoitettu Hyvinkään-Riihimäen alueella asuville ukrainalaisille. Tavoitteena on helpottaa työllistymistä sekä mahdollisuuksia jatkaa opintoja koulutuksen jälkeen. Koulutus sisältää yleisiä työelämätaitoja, suomen kielen koulutusta, työyhteisötaitoja, digitaitoja sekä asiakaspalvelua. Koulutuksen aikana pääsee tutustumaan suomalaiseen työelämään.

Koulutusten rahoittaja

Koulutuksia rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA). JOTPA on viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Jatkuvan oppimisen uudistuksen tavoitteena on kehittää ja uudistaa ihmisten osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa sekä vastata työelämän muutoksista johtuviin osaamistarpeisiin.

Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen

Haluatko loistaa asiakaspalvelutyössä? Oletko tulevaisuuden huippumyyjä?

Kehitä asiakaspalvelu-, talous- tai markkinointiosaamistasi ammattilaisten ohjauksessa ja opiskele merkonomiksi verkossa! Voit opiskella koko tutkinnon missä päin maailmaa asutkin.

Merkonomin opinnoissa saat myös erinomaiset valmiudet kannattavan bisneksen rakentamiseen, jos haaveilet oman yrityksen perustamisesta. Liiketoiminnan ammattilaisena sinulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia eri yrityksissä ja julkishallinnon organisaatiossa. Merkonomi - Liiketoiminnan alan perustutkinto, jota työnantajat arvostavat!

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat työnsä ohella valmistua merkonomiksi. Aiemmasta liiketalousalan työkokemuksesta on etua, mutta se ei ole välttämätöntä. Tutkinto soveltuu hyvin myös alanvaihtajille. Valinnoissa etusijalla ovat ne, joilla on jo hakuvaiheessa soveltuva työpaikka.

Edellytykset tutkinnon suorittamiseen

  • Opiskelija ymmärtää, puhuu ja kirjoittaa suomen kieltä tason B1.1 mukaisesti
  • Tutkinnon suorittaminen edellyttää työ- tai harjoittelupaikan, jossa ammattitaito osoitetaan näytöin. Työpaikka tulee hankkia viimeistään kahden ensimmäisen opiskelukuukauden aikana. Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana.
  • Työ- tai harjoittelupaikan on sitouduttava tarjoamaan eri tutkinnon osiin liittyviä työtehtäviä opintojen edetessä.
  • Opiskelijalla tulee olla käytössään tietokone ja Internet-yhteys.
  • Opiskelijalta edellytetään valmiutta suorittaa verkko-opintoja itsenäisesti kotoa tai työpaikalta käsin.

SELKOSUOMEKSI

Merkonomi on arvostettu tutkinto työelämässä. Tämän koulutuksen jälkeen voit hakea ammattikorkeakouluun ja yliopistoon.

Sinulla ei tarvitse olla liiketalouden työkokemusta, mutta siitä on etua, kun haet kouluun. Jos sinulla on alan työpaikka, se helpottaa kouluun pääsyä.

Edellytykset tutkinnon suorittamiseen

  • Sinun pitää osata suomen kieltä (taso B1.1)
  • Sinä tarvitset työpaikan tai harjoittelupaikan, missä voit näyttää ammattitaitosi.
  • Voit hankkia työpaikan tai harjoittelupaikan opintojen alussa.
  • Työ voi olla esimerkiksi toimistotyötä, asiakaspalvelua tai myyntityötä.
  • Sinä tarvitset tietokoneen ja internet-yhteyden opiskelua varten, koska opiskelu tapahtuu verkossa.
Merkonomi, Verkko, 22.10.2024

Onko sinulla vahva palo kehittää omaa osaamistasi ja olla mukana alan kehityksessä?

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Miksi lähtisit mukaan koulutukseen?

  • Mahdollisuus edetä urallaan motivoi ja pysyt ajan hermolla.
  • Tiimivastaavat ovat keskeisessä roolissa työyhteisön hyvinvoinnin toteutumisessa.
  • Hyvinvoivat työntekijät viihtyvät työssään ja tutkitusti pitovoima paranee.

Koulutukseen hakeutuminen ei edellytä tiimivastaavan roolia, mutta soveltuu myös jo roolissa oleville, jolloin heillä on mahdollisuus oppisopimukseen. Oppisopimuksesta sovitaan erikseen, kun opiskelija on aloittanut opintonsa.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 13.8.2024

Onko sinulla vahva palo kehittää omaa osaamistasi ja olla mukana alan kehityksessä?

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Miksi lähtisit mukaan koulutukseen?

  • Mahdollisuus edetä urallaan motivoi ja pysyt ajan hermolla.
  • Tiimivastaavat ovat keskeisessä roolissa työyhteisön hyvinvoinnin toteutumisessa.
  • Hyvinvoiva työntekijät viihtyvät työssään ja tutkitusti pitovoima paranee.

Koulutukseen hakeutuminen ei edellytä tiimivastaavan roolia, mutta soveltuu myös jo roolissa oleville, jolloin heillä on mahdollisuus oppisopimukseen. Oppisopimuksesta sovitaan erikseen, kun opiskelija on aloittanut opintonsa.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 8.5.2024

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 29.8.2024

Haluatko olla majoitus- ravitsemis- tai matkailualalla työpaikkasi moniosaaja? Haluat kehittää, kartuttaa ja monipuolistaa osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä esim. asiakaspalvelu monikanavaisessa bisneksessä, esiintymistaidot, digimarkkinointi tai vaikkapa luonnontuotteiden hyödyntäminen alalla. Tämän koulutuksen avulla pääset kehittämään, kartuttamaan ja monipuolistamaan osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä.

Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla. Jos äidinkielesi ei ole suomi, sinulle järjestetään tukiopintoja suomen kielessä.

Moniosaaja valmennuksen aikana sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi sekä lisätä valmiuksia hoitaa erilaisia työtehtäviä työpaikallasi. Sinulle tehdään henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan vahvistetaan osaamistasi juuri niissä asioissa, joissa tarvitset vielä opettelua. Valmennuksessa huomioidaan kuitenkin lähtökohtaisesti yrityksen tarpeet.

Koulutuksessa tarjotaan veloituksetta työpajapäiviä eri aihealueista. Voit myös itse vaikuttaa aiheisiin ja toteutukseen koulutuksen alkaessa. Kuuntelemme herkästi osallistujien toiveita.

Koulutus sisältää seuraavia teemoja henkilökohtaisen suunnitelman mukaan:

  • Asiakaskokemus, sen ymmärtäminen ja kehittäminen
  • Tutustuminen viinin ja ruoan perusasioihin
  • Asiakaspalvelu monikanavaisessa bisneksessä
  • Esiintymistaitojen vahvistaminen
  • Digimarkkinointi ja sosiaalinen media
  • Luonnontuotteiden hyödyntäminen matkailu- ja ravintola-alalla
  • Valmiina kesäsesonkiin – miten on otettava huomioon?
  • Kansainvälisyys matkailu- ja ravintola-alalla
Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen, Hyvinkää,

Haluatko loistaa asiakaspalvelutyössä? Oletko tulevaisuuden huippumyyjä?

Kehitä asiakaspalvelu-, talous- tai markkinointiosaamistasi ammattilaisten ohjauksessa ja opiskele merkonomiksi verkossa! Voit opiskella koko tutkinnon missä päin maailmaa asutkin.

Merkonomin opinnoissa saat myös erinomaiset valmiudet kannattavan bisneksen rakentamiseen, jos haaveilet oman yrityksen perustamisesta. Liiketoiminnan ammattilaisena sinulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia eri yrityksissä ja julkishallinnon organisaatiossa. Merkonomi - Liiketoiminnan alan perustutkinto, jota työnantajat arvostavat!

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat työnsä ohella valmistua merkonomiksi. Aiemmasta liiketalousalan työkokemuksesta on etua, mutta se ei ole välttämätöntä. Tutkinto soveltuu hyvin myös alanvaihtajille. Valinnoissa etusijalla ovat ne, joilla on jo hakuvaiheessa soveltuva työpaikka.

Edellytykset tutkinnon suorittamiseen

  • Opiskelija ymmärtää, puhuu ja kirjoittaa suomen kieltä tason B1.1 mukaisesti
  • Tutkinnon suorittaminen edellyttää työ- tai harjoittelupaikan, jossa ammattitaito osoitetaan näytöin. Työpaikka tulee hankkia viimeistään kahden ensimmäisen opiskelukuukauden aikana. Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana.
  • Työ- tai harjoittelupaikan on sitouduttava tarjoamaan eri tutkinnon osiin liittyviä työtehtäviä opintojen edetessä.
  • Opiskelijalla tulee olla käytössään tietokone ja Internet-yhteys.
  • Opiskelijalta edellytetään valmiutta suorittaa verkko-opintoja itsenäisesti kotoa tai työpaikalta käsin.

SELKOSUOMEKSI

Merkonomi on arvostettu tutkinto työelämässä. Tämän koulutuksen jälkeen voit hakea ammattikorkeakouluun ja yliopistoon.

Sinulla ei tarvitse olla liiketalouden työkokemusta, mutta siitä on etua, kun haet kouluun. Jos sinulla on alan työpaikka, se helpottaa kouluun pääsyä.

Edellytykset tutkinnon suorittamiseen

  • Sinun pitää osata suomen kieltä (taso B1.1)
  • Sinä tarvitset työpaikan tai harjoittelupaikan, missä voit näyttää ammattitaitosi.
  • Voit hankkia työpaikan tai harjoittelupaikan opintojen alussa.
  • Työ voi olla esimerkiksi toimistotyötä, asiakaspalvelua tai myyntityötä.
  • Sinä tarvitset tietokoneen ja internet-yhteyden opiskelua varten, koska opiskelu tapahtuu verkossa.
Merkonomi, Verkko, 27.8.2024

Haluatko työskennellä toimistossa ja hoitaa erilaisia tehtäviä taloushallinnon parissa? Haluatko oppia perusteet taloushallinnosta ja verotuksesta sekä ymmärtää, kuinka yrityksen taloushallinto ja verotus toimivat?

Tule meille opiskelemaan liiketalouden merkonomiksi, erikoistuen taloushallintoon!

Koulutuksessa käsitellään käytännönläheisesti teoreettisia aiheita kuten kirjanpitoa, palkanlaskentaa, laskutusta, reskontraa ja verotusta. Todellinen oppiminen tapahtuu taloushallinnon työpaikoilla. Koulutus sopii erityisesti niille, jotka harkitsevat alaa vaihtoa, ovat suorittaneet lukion tai ovat yleisesti kiinnostuneita taloushallinnosta.

Edellytykset tutkinnon suorittamiseen

  • Opiskelija ymmärtää, puhuu ja kirjoittaa suomen kieltä tason B1.1 mukaisesti
  • Tutkinnon suorittaminen edellyttää työ- tai harjoittelupaikan, jossa ammattitaito osoitetaan näytöin. Työpaikka tulee hankkia viimeistään kahden ensimmäisen opiskelukuukauden aikana. Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana.
  • Työ- tai harjoittelupaikan on sitouduttava tarjoamaan eri tutkinnon osiin liittyviä työtehtäviä opintojen edetessä.
  • Opiskelijalla tulee olla käytössään tietokone ja Internet-yhteys.
  • Opiskelijalta edellytetään valmiutta suorittaa verkko-opintoja itsenäisesti kotoa tai työpaikalta käsin.

SELKOSUOMEKSI

Merkonomi on arvostettu tutkinto työelämässä. Tämän koulutuksen jälkeen voit hakea ammattikorkeakouluun ja yliopistoon.

Sinulla ei tarvitse olla liiketalouden työkokemusta, mutta siitä on etua, kun haet kouluun. Jos sinulla on alan työpaikka, se helpottaa kouluun pääsyä.

Edellytykset tutkinnon suorittamiseen

  • Sinun pitää osata suomen kieltä (taso B1.1)
  • Sinä tarvitset työpaikan tai harjoittelupaikan, missä voit näyttää ammattitaitosi.
  • Voit hankkia työpaikan tai harjoittelupaikan opintojen alussa.
  • Työharjoittelupaikka on taloushallinnon alan työtä.
  • Sinä tarvitset tietokoneen ja internet-yhteyden opiskelua varten, koska opiskelu tapahtuu verkossa.
Merkonomi, Verkko, 27.8.2024

Haluatko olla majoitus- ravitsemis- tai matkailualalla työpaikkasi moniosaaja? Haluat kehittää, kartuttaa ja monipuolistaa osaamistasi työpaikallasi erilaisissa työtehtävissä esim. asiakaspalvelu, baari- ja kahvilapalvelut tai vahvistat osaamistasi keittiön työtehtävissä.

Koulutus on tarkoitettu alalla jo työskenteleville, alalta kokemusta omaaville sekä vieraskielisille, jotka ovat työskennelleet kotimaassaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailualalla. Jos äidinkielesi ei ole suomi, sinulle järjestetään tukiopintoja suomen kielessä.

Moniosaaja valmennuksen aikana sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi sekä lisätä valmiuksia hoitaa erilaisia työtehtäviä työpaikallasi. Sinulle tehdään henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan vahvistetaan osaamistasi juuri niissä asioissa, joissa tarvitset vielä opettelua. Valmennuksessa huomioidaan kuitenkin lähtökohtaisesti yrityksen tarpeet.

Opinnot toteutetaan lähiopetuksena Hyrian kampuksilla, verkko-opintoina sekä työpaikoilla. Sinulle syntyy valmennuksen aikana lisää osaamista ja pystyt työskentelemään työpaikallasi majoitus-, ravitsemus- ja matkailualan moninaisissa tehtävissä joustavasti.

Koulutus sisältää seuraavia teemoja henkilökohtaisen suunnitelman mukaan:

  • Asiakaspalvelu kahvilassa tai ravintolassa
  • Hygieniaosaamiskoulutus ja -testi
  • Anniskelupätevyyskoulutus ja -testi
  • Raaka-aineiden käsittely ja ruoka-annosten valmistaminen
  • Kahvilan palvelut ja vitriinituotteet
  • Asiakaspalvelu ja kassatyöskentely
  • Erilaiset puhtaanapidon tehtävät

Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen, Riihimäki,

Aloituspaikat ovat yksittäisiä opiskelupaikkoja, jotka toteutetaan yhteisessä koulutusprosessissa yhteishaun kautta tulleiden opiskelijoiden kanssa ja opiskelu on päätoimista päiväopiskelua.

Koulutuksen kohderyhmänä ovat uutta ammattia/tutkintoa hankkivat henkilöt, jotka haluavat työllistyä alan työtehtäviin.

Tavoitteena on suorittaa Liiketoiminnan perustutkinto.

Liiketalouden moniosaajat toimivat monipuolisissa tehtävissä erilaisissa organisaatioissa ja eri toimialoilla. Perustutkinnon suorittanut voi työskennellä esimerkiksi asiakaspalvelussa, myynnissä, markkinointiviestinnässä, palveluliiketoiminnassa, julkishallinnon tehtävissä, talouden tehtävissä sekä hyvinvointi- ja elämyspalveluissa.

Tutkinnon suorittanut osaa toimia erilaisissa monikanavaisissa ympäristöissä ja verkostoitua ammatillisesti ja hänellä on valmiudet uusien tuotteiden ja palveluiden sekä asiakaskokemuksen kehittämiseen. Tutkinnon suorittaja voi myös suuntautua yrittäjyyteen.

Merkonomi, Hyvinkää, 5.8.2024

Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella asuville ukrainalaisille, jotka eivät ole kotoutumiskoulutuksessa. Koulutus sopii myös hiljattain maahan tulleelle, tilapäistä suojelua hakeneille ukrainalaisille.

Koulutuksen tavoitteena on tutustuttaa Suomessa asuvia ukrainalaisia suomalaiseen yhteiskuntaan, vahvistaa aiemmin hankkimaa ammatillista osaamista sekä edistää heidän työllistymistään Suomessa.

Koulutus on suunnattu erityisesti seuraaville aloille:

  • kaupan ala
  • majoitus- ja ravitsemisala
  • kiinteistönhoito
  • puhtaanapito
  • puutarha-ala
    maatalousala
Koulutukset maahanmuuttajille, Hyvinkää, 2.9.2024

Koulutus on tarkoitettu kaupan alan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskenteleville tai niissä yksinyrittäjänä toimiville, joilla on taloudellises-sa toiminnassa oleva yritys ja jo jonkin verran kokemusta yrittäjyydestä. Kussakin koulutustoteutuksessa on osallistujia useasta yrityksestä.

Kaupankäynti on parhaillaan murroksessa. Toimialan kehitystä uudistavat erityisesti digitalisaatio ja kuluttajakäyttäytyminen. Tule päivittämään osaamistasi vastaamaan nykyisten ja tulevaisuuden asiakkaiden odotuksia.

Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen, Verkko, 10.4.2024
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat