15 tulosta

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo alalle soveltuva koulutus, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai sitä vastaavat tiedot. Työssä tärkeimpiä ominaisuuksia työntekijälle ovat asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja ammattitaito.

Vanhustyön erikoisammattitutkinto

Koulutus sopii sinulle, jos haluat tehdä työtä, jonka tarkoitus on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä onnettomuuksien ja rikosten estäminen.

Järjestyksenvalvoja työskentelee muun muassa tilaisuuksissa, kuten yleisissä kokouksissa, yleisötilaisuuksissa, leirintäalueilla, ravintoloissa ja Suomen lipun alla olevissa aluksissa.

Koulutukseen osallistuvan henkilön tulee olla 18 vuotta täyttänyt.

Järjestyksenvalvojan peruskurssi
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutus on tarkoitettu oppijoille, jolla ei ole toisen asteen tutkintoa, ja jotka syystä tai toisesta tarvitsevat valmentavaa koulutusta.
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutuksen yleisenä tavoitteena on saavuttaa sellaiset opiskeluvalmiudet, joiden avulla opiskelija voi hakeutua ammatilliseen tai lukiokoulutukseen ja suoriutua näistä opinnoista. Opiskeluvalmiuksilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi opiskelu-/tutkintokielen osaamista, soveltuvia opiskelutaitoja sekä elämänhallinnan taitoja. 
  • Lisäksi TUVA-koulutuksen aikana voi korottaa perusopetuksen arvosanoja, jos se on tarpeen halutun koulutuspaikan saamiseksi. Tämän lisäksi opiskelija voi suorittaa ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen opintoja.
TUVA-koulutus, Hyvinkää, 21.8.2023

Sykkiikö sydämesi vanhustyölle? Haluatko olla osaava saattaja elämän loppuvaiheessa? Koulutuksen aikana saat työkaluja ikääntyneen ja hänen läheisensä kohtaamiseen tunnerikkaan elämänvaiheen aikana.

 Tervetuloa suorittamaan Vanhustyön erikoisammattitutkintoon sisältyvää Saattohoitajan koulutusta. Suoritat kaksi pakollista tutkinnon osaa, Palliatiivinen hoitotyö ja Saattohoitotyö, kuoleman kohtaaminen ja läheisten tukeminen sekä valinnaisena tutkinnon osana joko Muistioireiden tai muistisairaan ihmisen tukeminen tai Ikääntyneen ihmisen kohtaaminen ja mielekkään arjen tukeminen.  

Koulutus on tarkoitettu vanhustyön ammattilaisille, jotka haluavat löytää työhönsä jotakin uutta, kehittää itseään ja osaamistaan monipuolisesti vanhustyön eri osaamisalueilla.

Sinulta edellytetään vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa ja alan työpaikkaa. Koulutuksen aikana tehdään käytännön läheinen kehittämistehtävä omalle työpaikalle.

Saattohoitaja (EAT), Hyvinkää, 25.8.2025

Sykkiikö sydämesi vanhustyölle? Haluatko olla osaava saattaja elämän loppuvaiheessa? Koulutuksen aikana saat työkaluja ikääntyneen ja hänen läheisensä kohtaamiseen tunnerikkaan elämänvaiheen aikana. 

Koulutus on tarkoitettu vanhustyön ammattilaisille, jotka haluavat löytää työhönsä jotakin uutta, kehittää itseään ja osaamistaan monipuolisesti vanhustyön eri osaamisalueilla. Sinulta edellytetään vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa ja alan työpaikkaa. Koulutuksen aikana tehdään käytännön läheinen kehittämistehtävä omalle työpaikalle.

Vanhustyön erikoisammattitutkinto, Hyvinkää, 25.8.2025

Sykkiikö sydämesi vanhustyölle? Haluatko olla osaava muistihoitaja? Koulutuksen aikana saat työkaluja muistioireisen ja muistisairaan ihmisen kohtaamiseen ja läheisten ohjaamiseen. 

Tervetuloa suorittamaan Vanhustyön erikoisammattitutkintoon sisältyvää Muistihoitajan koulutusta. Suoritat kaksi pakollista tutkinnon osaa, Muistioireiden tai muistisairaan ihmisen tukeminen ja Ikääntyneen ihmisen kohtaaminen ja mielekkään arjen tukeminen sekä valinnaisena tutkinnon osana joko Palliatiivinen hoitotyö tai Saattohoitotyö, kuoleman kohtaaminen ja läheisten tukeminen.

Sinulta edellytetään Sosiaali- ja terveysalan peruskoulutusta ja alan työpaikkaa. Koulutuksen aikana tehdään käytännön läheinen kehittämistehtävä työpaikalle.

Muistihoitaja (EAT), Hyvinkää, 26.8.2024

Sykkiikö sydämesi vanhustyölle? Haluatko olla osaava muistihoitaja? Koulutuksen aikana saat työkaluja muistioireisen ja muistisairaan ihmisen kohtaamiseen ja läheisten ohjaamiseen. 

Sinulta edellytetään Sosiaali- ja terveysalan peruskoulutusta ja alan työpaikkaa. Koulutuksen aikana tehdään käytännön läheinen kehittämistehtävä työpaikalle.

Vanhustyön erikoisammattitutkinto, Hyvinkää, 26.8.2024

Sykkiikö sydämesi vanhustyölle? Haluatko olla osaava muistihoitaja? Koulutuksen aikana saat työkaluja muistioireisen ja muistisairaan ihmisen kohtaamiseen ja läheisten ohjaamiseen. 

Tervetuloa suorittamaan Vanhustyön erikoisammattitutkintoon sisältyvää Muistihoitajan koulutusta. Suoritat kaksi pakollista tutkinnon osaa, Muistioireiden tai muistisairaan ihmisen tukeminen ja Ikääntyneen ihmisen kohtaaminen ja mielekkään arjen tukeminen sekä valinnaisena tutkinnon osana joko Palliatiivinen hoitotyö tai Saattohoitotyö, kuoleman kohtaaminen ja läheisten tukeminen.

Sinulta edellytetään Sosiaali- ja terveysalan peruskoulutusta ja alan työpaikkaa. Koulutuksen aikana tehdään käytännön läheinen kehittämistehtävä työpaikalle.


Muistihoitaja (EAT), Hyvinkää, 13.1.2025
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutus on tarkoitettu oppijoille, jolla
    ei ole toisen asteen tutkintoa,
    ja jotka syystä tai toisesta tarvitsevat valmentavaa koulutusta.
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutuksen yleisenä tavoitteena on saavuttaa sellaiset opiskeluvalmiudet, joiden avulla opiskelija voi hakeutua ammatilliseen tai lukiokoulutukseen ja suoriutua näistä opinnoista.
    Opiskeluvalmiuksilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi opiskelu-/tutkintokielen osaamista, soveltuvia opiskelutaitoja sekä elämänhallinnan taitoja.
  • Lisäksi TUVA-koulutuksen aikana voi korottaa perusopetuksen arvosanoja, jos se on tarpeen halutun koulutuspaikan saamiseksi. Tämän lisäksi opiskelija voi suorittaa ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen opintoja.
TUVA-koulutus, Hyvinkää, 21.8.2023

Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella asuville ukrainalaisille, jotka eivät ole kotoutumiskoulutuksessa. Koulutus sopii myös hiljattain maahan tulleelle, tilapäistä suojelua hakeneille ukrainalaisille.

Koulutuksen tavoitteena on tutustuttaa Suomessa asuvia ukrainalaisia suomalaiseen yhteiskuntaan, vahvistaa aiemmin hankkimaa ammatillista osaamista sekä edistää heidän työllistymistään Suomessa.

Koulutus on suunnattu erityisesti seuraaville aloille:

  • kaupan ala
  • majoitus- ja ravitsemisala
  • kiinteistönhoito
  • puhtaanapito
  • puutarha-ala
    maatalousala
Koulutukset maahanmuuttajille, Hyvinkää, 2.9.2024

Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille ja alalle soveltuville maahanmuuttajille, joilla on riittävä suomen kielen taito, jotta he selviytyvät suomen kielellä tapahtuvasta opiskelusta. Valittavilta opiskelijoilta edellytetään hyvää psyykkistä ja fyysistä terveydentilaa.

Suoritettava tutkinto on Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, osaamisalana ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala.

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, joiden työnhaku on voimassa TE-toimistossa tai kuntakokeilussa.

Hakijoilta edellytetään alalle soveltuvuutta, hyvää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä valmiuksia vuorotyöhön jo opiskeluaikana.

Koulutus soveltuu maahanmuuttajataustaisille työnhakijoille, joilla suomen kielen taitotaso on A2.2. Opintoihin voidaan sisällyttää S2-tukea sekä tarvittaessa opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja.

Opiskelijavalinnassa noudatetaan SORA-lainsäädäntöä (soveltumattomuuden ratkaisuja).

Opiskelupaikkoja 20.

Lähihoitaja, Hyvinkää, 23.9.2024

Järjestyksenvalvojan tehtäviin aikovat. Järjestyksenvalvojat toimivat ravintoloissa, yleisötilaisuuksissa, yleisissä kokouksissa, leirintäalueilla sekä matkustaja-aluksilla. Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetetun järjestyksenvalvojan tehtävät edellyttävät lisäksi voimassa olevaa vartijaksi hyväksyntää.

Järjestyksenvalvojan peruskurssi, Helsinki, 20.5.2024

Järjestyksenvalvojan tehtäviin aikovat. Järjestyksenvalvojat toimivat ravintoloissa, yleisötilaisuuksissa, yleisissä kokouksissa, leirintäalueilla sekä matkustaja-aluksilla. Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetetun järjestyksenvalvojan tehtävät edellyttävät lisäksi voimassa olevaa vartijaksi hyväksyntää.

Järjestyksenvalvojan peruskurssi, Helsinki, 23.9.2024
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat