Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat tulityökortin työtehtäviinsä. Tulityökortti vaaditaan henkilöiltä, jotka käsittelevät työtehtävissään tulta. Tulitöitä ovat mm. kipinöintiä aiheuttava hitsaus, polttoleikkaus ja metallien hionta.
Järjestyksenvalvojan ja/tai vartijan koulutuksen suorittaneet. Koulutukseen osallistuminen edellyttää aiemmin tehtyä suoritusta joko voimankäyttökoulutuksen yleisestä osasta tai fyysisen voimankäytön perusteista.
Koulutus soveltuu, jos sinulla on ammattitutkintoa tukeva perustutkinto tai vastaavat tiedot ja taidot työkokemuksesta tai harrastuksesta. Lisäksi koulutukseen ja tutkintoon hakeutuvalla tulee olla hyvä fyysinen kunto.
Turvallisuusvalvojalta kysytään vastuullisuutta, luotettavuutta, kekseliäisyyttä ja kykyä ennakoida tilanteita. Ammattilaisen tulee hallita teknisiä välineitä, laitteita ja tietotekniikkaa. Monissa turvallisuusalan työtehtävissä edellytetään hyvää fyysistä kuntoa ja henkistä tasapainoa sekä rikosoikeudellisesti nuhteetonta taustaa.
Koulutus soveltuu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille, kasvatus- ja koulutusalan ammattilaisille.
Tutkinnon osat ovat osa luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa. Voit suorittaa pelkästään tutkinnon osia tai jatkaa koulutuksen jälkeen suorittamaan kokonaisen tutkinnon.
- Luontoperustaiset hyvinvointipalvelut (20 osp)
- Hyvinvoinnin tuottaminen eläinten avulla (15 osp)
- (-) Luonnontuoteneuvoja tai Luonnontuotejalostaja (1)
- (-) Luontoperustaiset hyvinvointipalvelut - Green Care (1)
- (-) Teleskooppipatukan käyttäjäkoulutus (1)
- (-) Tulityökortti (1)
- (-) Turvallisuusvalvoja (1)
- Arboristi (1)
- Automekaanikko ja Diagnoosimekaanikko (1)
- Erä- ja luonto-opas (1)
- Hitsaajan pätevyyskokeet (1)
- Järjestyksenvalvojan peruskurssi (1)
- Kaasusumuttimen käyttö (1)
- Kasvinsuojelu (1)
- Koneistaja ja Levyseppähitsaaja (1)
- Luonto-ohjaaja (1)
- Puutarhuri (1)
- Suunnitteluassistentti ja tutkinnon osat (1)
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto (1)
- Turvallisuusalan ammattitutkinto (1)
- Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto (1)
- Työpaikkaohjaajan tueksi (1)
- Työturvallisuuskortti (1)
- Väliaikaisen vartijan koulutukset (1)
- Vartijan koulutukset (1)
- Ympäristöneuvoja (1)
- Ympäristönhoitaja (1)
- Ympäristöosaaja (1)