10 tulosta

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää toimintakykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Parturin työssä korostuvat hyvät kädentaidot, luovuus ja asiakaspalvelu- ja myyntitaidot. Asiakas istahtaa mielellään palveltavaksi, kun työssä on asiakaspalveluhenkinen ja sosiaalinen hiusalan ammattilainen.

Kampaajan ammatti on asiakaspalvelua ja myyntityötä, joka edellyttää sosiaalisia taitoja, positiivista ja reipasta asennoitumista sekä kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Myös kädentaidot, luovuus ja taiteellisuus ovat eduksi.

Parturin ja kampaajan ammatit vaativat lisäksi hyvää terveyttä ja fyysistä kuntoa. Hius- ja kauneudenhoitoala vaatii jatkuvaa osaamisen ylläpitämistä kouluttautumalla.

Parturi ja kampaaja

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisopiskelijoille, joilla on jonkin verran aikaisempaa kokemusta CAD-ohjelman käytöstä esim. 2D piirtämisessä. Koulutus antaa valmiuksia toimia suunnittelutehtävissä tai sitä avustavissa tehtävissä.

Suunnitteluassistentti ja tutkinnon osat, Hyvinkää,

Koulutus on tarkoitettu kasvatus- ja ohjausalalla työskenteleville, jotka haluavat suorittaa ammattitutkinnon.

HAKIJOILTA EDELLYTETÄÄN ALAN TYÖPAIKKA, valmiuksia itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan sekä työkokemusta alalta.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, Hyvinkää, 15.3.2023

Teknisen suunnittelun perustutkinnon tutkintokoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisopiskelijoille, joilla ei ole aikaisempaa tutkintoa tai jotka ovat vaihtamassa ammattia. Tutkinnossa voi suuntautua eri osa-alueille:

RAKENNUSTEN SUUNNITTELU

Rakennusteknisessä suunnittelussa suunnitteluassistentit toimivat rakennusten arkkitehti-, rakenne-, sähkö- ja LVI-suunnitteluprojekteissa. Toimialan työtehtävät jakaantuvat monipuolisesti rakennusten uudisrakentamisen ja korjausrakentamisen osa-alueille. Tyypillisiä tehtäviä ovat tietomallien parissa työskentely, niiden muokkaaminen, luominen ja suunnitelma-asiakirjojen tuottaminen tyypillisillä suunnitteluohjelmistoilla.

TEOLLINEN SUUNNITTELU

Teollisuuden suunnittelussa suunnitteluassistentit toimivat valmistavan teollisuuden, prosessi- ja kemianteollisuuden ja energiateollisuuden suunnitteluprojekteissa. Teollisuudessa he mallintavat tuotteita ja tekevät suunnitelma-asiakirjoja, jotka mahdollistavat tuotteen valmistamisen. Lisäksi suunnitteluassistentin työnkuvaan teollisuudessa kuuluvat erilaiset elinkaaren hallinnan tehtävät, asiakkaan tarvitsemat käyttö- ja huolto-ohjeet sekä prosessi- ja layout-suunnitelmat.

YHDYSKUNTATEKNINEN SUUNNITTELU

Yhdyskuntateknisessä suunnittelussa suunnitteluassistentit tuottavat tietomalliaineistoja ja suunnitelma-asiakirjoja maankäytön, liikenneväylien sekä energia- ja vesihuollon verkostojen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi. Lisäksi tehtäviin voi sisältyä erilaisia paikkatiedon käsittelyyn ja tuottamiseen liittyviä tehtäviä. Yhdyskuntatekniseen suunnitteluun kuuluvat esimerkiksi liikennejärjestelmät kuten tiet, kadut ja rautatiet, vesihuolto- ja energiaverkot, maankäytön suunnittelu, kaavoitus ja jätehuolto.

Suunnitteluassistentti, Hyvinkää, 9.1.2023
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat