13 tulosta

Jos olet vastuuntuntoinen ja kiinnostunut eläimistä sekä valmis työskentelemään vaihtelevissa olosuhteissa, sopii eläintenhoitajan ammatti sinulle. Työssä on eduksi hyvä fyysinen kunto.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos tykkäät eläimistä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet reipas.
  • Koulutus ei sovi sinulle, jos olet allerginen.
Eläintenhoitaja

Alalla vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja, talousosaamista ja tehokkuusajattelua. Lisäksi edellytetään kokonaisuuden hallinnantaitoja.

Palvelulogistiikan ammattitutkinto

Tutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat ammattitaitonsa uudistamista ja ammatillisen osaamisen ylläpitoa tai työtehtävien muuttuessa uuden ammatin. Aikaisempaa koulutusta alalta tai kokemusta maatalousalalta ei tarvita, mutta jos osaamista on kertynyt, tullaan se opintojen alkuvaiheessa huomioimaan opintojen henkilökohtaistamisessa (= HOKS). Myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista.

Jos olet eläinrakas, rauhallinen, määrätietoinen ja valmis työskentelemään vaihtelevissa olosuhteissa, sopii eläintenhoitajan ammatti sinulle. Työssä käsittelet erilaisia eläimiä, joita hoidettaessa on osattava toimia hätiköimättä.

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos tykkäät eläimistä.
  • Koulutus sopii sinulle, jos olet rauhallinen.
  • Koulutus sopii sinulle, jos osaat käsitellä eläimiä.
  • Koulutus ei sovi sinulle, jos olet allerginen eläimille.

Sinulla ei tarvitse olla työpaikkaa, kun haet koulutukseen. Jos sinulla on alan työpaikka, se helpottaa kouluun pääsyä.

Eläintenhoitaja, Hyvinkää, 15.1.2025

Tutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat ammattitaitonsa uudistamista ja ammatillisen osaamisen ylläpitoa tai työtehtävien muuttuessa uuden ammatin. Aikaisempaa koulutusta alalta tai kokemusta maatalousalalta ei tarvita, mutta jos osaamista on kertynyt, tullaan se opintojen alkuvaiheessa huomioimaan opintojen henkilökohtaistamisessa (= HOKS).

Myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista.

Eläintenhoitaja, Hyvinkää, 13.8.2025

Eläintenhoitaja, Hyvinkää, 14.1.2026

Eläintenhoitaja, Hyvinkää, 10.6.2024
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutus on tarkoitettu oppijoille, jolla ei ole toisen asteen tutkintoa, ja jotka syystä tai toisesta tarvitsevat valmentavaa koulutusta.
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutuksen yleisenä tavoitteena on saavuttaa sellaiset opiskeluvalmiudet, joiden avulla opiskelija voi hakeutua ammatilliseen tai lukiokoulutukseen ja suoriutua näistä opinnoista. Opiskeluvalmiuksilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi opiskelu-/tutkintokielen osaamista, soveltuvia opiskelutaitoja sekä elämänhallinnan taitoja. 
  • Lisäksi TUVA-koulutuksen aikana voi korottaa perusopetuksen arvosanoja, jos se on tarpeen halutun koulutuspaikan saamiseksi. Tämän lisäksi opiskelija voi suorittaa ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen opintoja.
TUVA-koulutus, Hyvinkää, 21.8.2023
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutus on tarkoitettu oppijoille, jolla
    ei ole toisen asteen tutkintoa,
    ja jotka syystä tai toisesta tarvitsevat valmentavaa koulutusta.
  • TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia ja/tai ohjauksellista tukea siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen.
  • TUVA-koulutuksen yleisenä tavoitteena on saavuttaa sellaiset opiskeluvalmiudet, joiden avulla opiskelija voi hakeutua ammatilliseen tai lukiokoulutukseen ja suoriutua näistä opinnoista.
    Opiskeluvalmiuksilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi opiskelu-/tutkintokielen osaamista, soveltuvia opiskelutaitoja sekä elämänhallinnan taitoja.
  • Lisäksi TUVA-koulutuksen aikana voi korottaa perusopetuksen arvosanoja, jos se on tarpeen halutun koulutuspaikan saamiseksi. Tämän lisäksi opiskelija voi suorittaa ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen opintoja.
TUVA-koulutus, Hyvinkää, 21.8.2023

Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella asuville ukrainalaisille, jotka eivät ole kotoutumiskoulutuksessa. Koulutus sopii myös hiljattain maahan tulleelle, tilapäistä suojelua hakeneille ukrainalaisille.

Koulutuksen tavoitteena on tutustuttaa Suomessa asuvia ukrainalaisia suomalaiseen yhteiskuntaan, vahvistaa aiemmin hankkimaa ammatillista osaamista sekä edistää heidän työllistymistään Suomessa.

Koulutus on suunnattu erityisesti seuraaville aloille:

  • kaupan ala
  • majoitus- ja ravitsemisala
  • kiinteistönhoito
  • puhtaanapito
  • puutarha-ala
    maatalousala
Koulutukset maahanmuuttajille, Hyvinkää, 2.9.2024

Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille ja alalle soveltuville maahanmuuttajille, joilla on riittävä suomen kielen taito, jotta he selviytyvät suomen kielellä tapahtuvasta opiskelusta. Valittavilta opiskelijoilta edellytetään hyvää psyykkistä ja fyysistä terveydentilaa.

Suoritettava tutkinto on Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, osaamisalana ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala.

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, joiden työnhaku on voimassa TE-toimistossa tai kuntakokeilussa.

Hakijoilta edellytetään alalle soveltuvuutta, hyvää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä valmiuksia vuorotyöhön jo opiskeluaikana.

Koulutus soveltuu maahanmuuttajataustaisille työnhakijoille, joilla suomen kielen taitotaso on A2.2. Opintoihin voidaan sisällyttää S2-tukea sekä tarvittaessa opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja.

Opiskelijavalinnassa noudatetaan SORA-lainsäädäntöä (soveltumattomuuden ratkaisuja).

Opiskelupaikkoja 20.

Lähihoitaja, Hyvinkää, 23.9.2024
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat