7 tulosta

Tuotekehityksen erikoisammattitutkinnon suorittamiseen tarvitaan avointa mieltä ja kiinnostusta uuden oppimiseen, keskusteluun ja ideointiin.

Tutkinnon suorittanut toimii alasta riippumatta työtehtävissä, joissa on mahdollisuus ja valtuudet ideoida, suunnitella ja toteuttaa tuotekehitystöitä kehittämistiimin kanssa tai yrittäjänä omassa yrityksessä. Tuotekehitystyössä merkittävää on saada aikaan uusi tuote, palvelu tai toimintamalli. Tutkinnon suorittajan työpaikka voi olla yksityisellä tai julkisella sektorilla. Tutkinto soveltuu erinomaisesti myös yrittäjille.

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu esimiehille, jotka johtavat ja kehittävät vastuualueensa toimintaa yksityisen tai julkisen sektorin organisaatioissa. Koulutus soveltuu johtamiskokemusta omaavalle esimiehelle, kokeneelle yrityksen omistajayrittäjälle tai palkatulle johtajalle, joka itsenäisesti johtaa yritystä, sen tytäryhtiötä tai yksikköä ja vaikuttaa päätöksillään koko yrityksen kehittymiseen. Hän johtaa ja kehittää yksikköään ja sen toimintaa ja on budjettivastuullinen toiminnasta. Käytännön kokemus johtamisesta on edellytyksenä tutkinnon suorittamiselle.

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää toimintakykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Tuotekehityksen erikoisammattitutkinnon suorittamiseen tarvitaan avointa mieltä ja kiinnostusta uuden oppimiseen, keskusteluun ja ideointiin.

Tutkinnon suorittanut toimii alasta riippumatta työtehtävissä, joissa on mahdollisuus ja valtuudet ideoida, suunnitella ja toteuttaa tuotekehitystöitä kehittämistiimin kanssa tai yrittäjänä omassa yrityksessä. Tuotekehitystyössä merkittävää on saada aikaan uusi tuote, palvelu tai toimintamalli. Tutkinnon suorittajan työpaikka voi olla yksityisellä tai julkisella sektorilla. Tutkinto soveltuu erinomaisesti myös yrittäjille.

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, Hyvinkää,

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu esimiehille, jotka johtavat ja kehittävät vastuualueensa toimintaa yksityisen tai julkisen sektorin organisaatioissa.

Koulutus soveltuu johtamiskokemusta omaavalle esimiehelle, kokeneelle yrityksen omistajayrittäjälle tai palkatulle johtajalle, joka itsenäisesti johtaa yritystä, sen tytäryhtiötä tai yksikköä ja vaikuttaa päätöksillään koko yrityksen kehittymiseen. Hän johtaa ja kehittää yksikköään ja sen toimintaa ja on budjettivastuullinen toiminnasta. Käytännön kokemus johtamisesta on edellytyksenä tutkinnon suorittamiselle.

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, Hyvinkää,

Koulutus on tarkoitettu kasvatus- ja ohjausalalla työskenteleville, jotka haluavat suorittaa ammattitutkinnon.

Hakijoilta edellytetään alan työpaikka, valmiuksia itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan sekä työkokemusta alalta.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, Hyvinkää, 16.11.2022
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat