33 tulosta

Koulutus sopii sinulle, jos haluat tehdä työtä, jonka tarkoitus on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä onnettomuuksien ja rikosten estäminen.

Järjestyksenvalvoja työskentelee muun muassa tilaisuuksissa, kuten yleisissä kokouksissa, yleisötilaisuuksissa, leirintäalueilla, ravintoloissa ja Suomen lipun alla olevissa aluksissa.

Koulutukseen osallistuvan henkilön tulee olla 18 vuotta täyttänyt.

Järjestyksenvalvojan peruskurssi

Henkilöille, joiden työtehtävät edellyttävät hitsauspätevyyttä. Sopii myös henkilöille, joka haluaa täydentää osaamistaan pätevöitymällä haluamaansa hitsausprosessiin ja liitosmuotoon.

Järjestämme pätevyyskokeet standardin SFS-EN ISO 9606-1 ja SFS-EN ISO 9606-2 mukaisesti TIG, MIG/MAG ja puikkohitsausprosesseilla kaikille pätevyysalueille.

Hitsaajan pätevyyskokeet

Koulutus soveltuu metsäalalle aikoville tai jo alalla työskenteleville.

Metsäalan perustutkinnon avulla hankit osaamista metsätalouteen, metsänhoitoon sekä metsäpalvelujen tuottamiseen liittyvissä ammatillisissa asioissa. Koulutus antaa hyvät pohjatiedot metsäalan jatko-opintoihin. Tutkinnon suorittaminen edellyttää normaalia kuntotasoa ja terveyttä.

SELKOSUOMEKSI

Koulutus sopii sinulle, jos sinä haluat tehdä töitä metsässä.

Koulutus sopii sinulle, jos sinulla on normaali kunto ja terveys.

Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja

Henkilöille, joiden työtehtävät edellyttävät hitsauspätevyyttä.

Sopii myös henkilöille, joka haluaa täydentää osaamistaan pätevöitymällä haluamaansa hitsausprosessiin ja liitosmuotoon.

Järjestämme pätevyyskokeet standardin SFS-EN ISO 9606-1 ja SFS-EN ISO 9606-2 mukaisesti TIG, MIG/MAG ja puikkohitsausprosesseilla kaikille pätevyysalueille.

Hitsaajan pätevyyskokeet, Riihimäki, 1.1.2024

Metsäalalle aikovat tai jo alalla työskentelevät.
Metsäalan perustutkinnon avulla hankit osaamista metsätalouteen, metsänhoitoon sekä metsäpalvelujen tuottamiseen liittyvissä ammatillisissa asioissa. Koulutus antaa hyvät pohjatiedot metsäalan jatko-opintoihin. Tutkinnon suorittaminen edellyttää normaalia kuntotasoa ja terveyttä.

SELKOSUOMEKSI

Koulutus sopii sinulle, jos sinä haluat tehdä töitä metsässä.

Koulutus sopii sinulle, jos sinulla on normaali kunto ja terveys.

Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja, Hyvinkää, 29.7.2024
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat