19 tulosta

Alan työtehtävissä toimiminen edellyttää itsenäistä, omatoimista sekä vastuuntuntoista asennetta. Työtä tehdään kestävän toimintatavan, hygieniavaatimusten mukaisesti ja noudatetaan alan sopimuksia ja säädöksiä.

SELKOSUOMEKSI

Koulutus sopii sinulle, jos

  • sinä pystyt tekemään töitä itsenäisesti
  • sinä opit helposti vieraita kieliä
  • sinä olet hyvä organisoimaan töitä
  • sinä pystyt tekemään töitä, vaikka sinulla on paljon töitä samaan aikaan
  • sinä pystyt tekemään töitä muiden ihmisten kanssa
  • sinä olet hyvä asiakaspalvelija.
Kokki ja Tarjoilija

Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä tai opiskelijoita työpaikkaan ja tehtäviin. Hänellä on myös hyvät viestinnälliset valmiudet toimia tehtävässään. Tutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä, työryhmänsä vetäjänä tai kymppinä työmaalla. Valinnaiset tutkinnon osat määrittävät erityisosaamisen asiakkuuksien hoitoon, toiminnan kannattavuuteen tai henkilöstötyöhön.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat päivittäisjohtamisen tehtävissä, esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä, työryhmänsä vetäjänä tai kymppeinä työmaalla.

Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä tai opiskelijoita työpaikkaan ja tehtäviin. Hänellä on myös hyvät viestinnälliset valmiudet toimia tehtävässään.

Pakollisen tutkinnon osan lisäksi opiskelija valitsee kaksi tutkinnon osaa, kuten asiakkuuksien hoito, toiminnan kannattavuus tai henkilöstötyö. Yksi valinnainen tutkinnon osa voi olla myös toisesta ammatti- tai erikoisoisammattitutkinnosta.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Hyvinkää,

Kehitä tiimisi työskentelyä hankkimalla uusia taitoja ja osaamista tiimisi lähijohtamiseen. Me tarjoamme sinulle työkaluja oman osaamisesi ja työryhmäsi kehittämiseen toimialasi huomioiden.

Koulutus alkaa tutkinnon osasta Kehittämissuunnitelma (40 osp). Voit suorittaa pelkän tutkinnon osan tai jatkaa osan jälkeen vaikka kokonaiseen tutkintoon.

Voit räätälöidä opintosi omien tarpeidesi mukaan ja saada lähijohtamistaitojen lisäksi osaamista esimerkiksi asiakassuhteiden ja kannattavuuden kehittämiseen tai oman työyhteisön kehittämishankkeen suunnitteluun.

Koulutus toteutetaan kokonaan verkossa ja oppisopimuksella toteutettuna se on kokonaan maksuton.

Oppisopimuskoulutus on päätoimista ja edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta ja yhteistä sopimusta työnantajan kanssa. Yrittäjän oppisopimukseen vaaditaan tutkintoon liittyvää työtä myös vähintään 25 tuntia/viikko. Yrittäjää mentoroi toinen yrittäjä.

Hakulomakkeella kysytään työpaikan tai oman yrityksen tiedot (ja mentoriyrityksen tiedot).

Jos olet työsuhteessa, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5585&school-id=47&checkout=true

Jos olet yrittäjä, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5592&school-id=47&checkout=true

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 27.5.2024

Onko sinulla vahva palo kehittää omaa osaamistasi ja olla mukana alan kehityksessä?

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Miksi lähtisit mukaan koulutukseen?

  • Mahdollisuus edetä urallaan motivoi ja pysyt ajan hermolla.
  • Tiimivastaavat ovat keskeisessä roolissa työyhteisön hyvinvoinnin toteutumisessa.
  • Hyvinvoivat työntekijät viihtyvät työssään ja tutkitusti pitovoima paranee.

Koulutukseen hakeutuminen ei edellytä tiimivastaavan roolia, mutta soveltuu myös jo roolissa oleville, jolloin heillä on mahdollisuus oppisopimukseen. Oppisopimuksesta sovitaan erikseen, kun opiskelija on aloittanut opintonsa.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 13.8.2024

Kehitä tiimisi työskentelyä hankkimalla uusia taitoja ja osaamista tiimisi lähijohtamiseen. Me tarjoamme sinulle työkaluja oman osaamisesi ja työryhmäsi kehittämiseen toimialasi huomioiden.

Koulutus alkaa tutkinnon osasta Henkilöstötyö (40 osp). Voit suorittaa pelkän tutkinnon osan tai jatkaa osan jälkeen vaikka kokonaiseen tutkintoon.

Voit räätälöidä opintosi omien tarpeidesi mukaan ja saada lähijohtamistaitojen lisäksi osaamista esimerkiksi asiakassuhteiden ja kannattavuuden kehittämiseen tai oman työyhteisön kehittämishankkeen suunnitteluun.

Koulutus toteutetaan kokonaan verkossa ja oppisopimuksella toteutettuna se on kokonaan maksuton.

Oppisopimuskoulutus on päätoimista ja edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta ja yhteistä sopimusta työnantajan kanssa. Yrittäjän oppisopimukseen vaaditaan tutkintoon liittyvää työtä myös vähintään 25 tuntia/viikko. Yrittäjää mentoroi toinen yrittäjä.

Hakulomakkeella kysytään työpaikan tai oman yrityksen tiedot (ja mentoriyrityksen tiedot).

Jos olet työsuhteessa, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5585&school-id=47&checkout=true

Jos olet yrittäjä, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5592&school-id=47&checkout=true

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 20.1.2025

Onko sinulla vahva palo kehittää omaa osaamistasi ja olla mukana alan kehityksessä?

Koulutus on kohdennettu organisaatiosi puhtaus- ja kiinteistöalan osaajille, joilla on kiinnostusta edetä tiimivastaavaksi (kuten palveluohjaaja, kohdevastaava, tiimin vetäjä tai työhön osallistuva kiinteistön hoidon esimies) tai muuten kehittää osaamistasi.

Miksi lähtisit mukaan koulutukseen?

  • Mahdollisuus edetä urallaan motivoi ja pysyt ajan hermolla.
  • Tiimivastaavat ovat keskeisessä roolissa työyhteisön hyvinvoinnin toteutumisessa.
  • Hyvinvoiva työntekijät viihtyvät työssään ja tutkitusti pitovoima paranee.

Koulutukseen hakeutuminen ei edellytä tiimivastaavan roolia, mutta soveltuu myös jo roolissa oleville, jolloin heillä on mahdollisuus oppisopimukseen. Oppisopimuksesta sovitaan erikseen, kun opiskelija on aloittanut opintonsa.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 8.5.2024

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 29.8.2024

Tiimivastaava tunnistaa ja hoitaa sekä sisäisiä että ulkoisia asiakassuhteita ammattimaisesti ja tehokkaasti. Tässä koulutuksessa saat työkaluja asiakassuhteiden kehittämiseen ja vahvistamiseen aktiivisella ja johdonmukaisella lähestymistavalla.

Koulutus alkaa tutkinnon osasta Asiakassuhteiden hoito (40 osp). Voit suorittaa pelkän tutkinnon osan tai jatkaa osan jälkeen vaikka kokonaiseen tutkintoon.

Voit räätälöidä opintosi omien tarpeidesi mukaan ja saada lähijohtamistaitojen lisäksi osaamista esimerkiksi asiakassuhteiden ja kannattavuuden kehittämiseen tai oman työyhteisön kehittämishankkeen suunnitteluun.

Koulutus toteutetaan kokonaan verkossa ja oppisopimuksella toteutettuna se on kokonaan maksuton.

Oppisopimuskoulutus on päätoimista ja edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta ja yhteistä sopimusta työnantajan kanssa. Yrittäjän oppisopimukseen vaaditaan tutkintoon liittyvää työtä myös vähintään 25 tuntia/viikko. Yrittäjää mentoroi toinen yrittäjä.

Hakulomakkeella kysytään työpaikan tai oman yrityksen tiedot (ja mentoriyrityksen tiedot).

Jos olet työsuhteessa, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5585&school-id=47&checkout=true

Jos olet yrittäjä, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5592&school-id=47&checkout=true

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 9.9.2024

Tiimivastaava pystyy vaikuttamaan oman vastuualueensa tuloksellisuuden elementtien ymmärtämisestä. Tässä koulutuksessa saat työkaluja oman vaikuttamismahdollisuuksien ymmärtämiseen ja niihin vaikuttamiseen.

Koulutus alkaa tutkinnon osasta Toiminnan kannattavuus (40 osp). Voit suorittaa pelkän tutkinnon osan tai jatkaa osan jälkeen vaikka kokonaiseen tutkintoon.

Voit räätälöidä opintosi omien tarpeidesi mukaan ja saada lähijohtamistaitojen lisäksi osaamista esimerkiksi asiakassuhteiden ja kannattavuuden kehittämiseen tai oman työyhteisön kehittämishankkeen suunnitteluun.

Koulutus toteutetaan kokonaan verkossa ja oppisopimuksella toteutettuna se on kokonaan maksuton. Oppisopimuskoulutus on päätoimista ja edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta ja yhteistä sopimusta työnantajan kanssa. Yrittäjän oppisopimukseen vaaditaan tutkintoon liittyvää työtä myös vähintään 25 tuntia/viikko. Yrittäjää mentoroi toinen yrittäjä.

Hakulomakkeella kysytään työpaikan tai oman yrityksen tiedot (ja mentoriyrityksen tiedot).

Jos olet työsuhteessa, hae suoraan tästä linkistähttps://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5585&school-id=47&checkout=true

Jos olet yrittäjä, hae suoraan tästä linkistä: https://hyria.inschool.fi/browsecourses?long-term=5592&school-id=47&checkout=true

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Verkko, 25.11.2024

Ravintola- ja cateringalan perustutkinto on suunnattu ravintola- ja/tai suurtalousalasta kiinnostuneille sekä jo alalla työskenteleville, jotka haluavat suorittaa alan perustutkinnon. Tutkinto on mahdollista suorittaa suuntautuen joko kokin (ruoanpalvelun osaamisala) tai tarjoilijan (asiakaspalvelun osaamisala) tehtäviin.

Ravintola- ja cateringalan perustutkinto suoritetaan alan oikeissa työpaikoissa ja näiden oikeissa työtehtävissä osoittamalla osaaminen näytöin. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin.

Opiskelijaksi hakeutuvalla ei tarvitse olla voimassa olevaa alan työsuhdetta tai työkokemusta, mutta nämä katsotaan hakeutumisvaiheessa hakijalle eduksi. Hakija, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde alan työpaikkaan, ohjataan mahdollisuuksien mukaan suorittamaan tutkinto oppisopimuskoulutuksena.

Koulutus soveltuu myös maahanmuuttajille, joilla on riittävä suomen kielen taito, jotta he selviytyvät suomen kielellä tapahtuvasta opiskelusta (A2.2). Hakijat, joiden äidinkieli ei ole suomi, ohjataan hakeutumisen yhteydessä kielitestiin. Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville (TE-toimiston päätös).

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä olet kiinnostunut valmistamaan ruokaa.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä haluat tehdä töitä ravintolassa tarjoilijana.

Sinulla ei tarvitse olla alan työpaikkaa, kun haet kouluun. Jos sinulla on alan työpaikka, niin se helpottaa kouluun pääsyä.

Sinun pitää osata suomen kieltä jonkin verran. Jos sinun äidinkieli on muu kuin suomi, sinut kutsutaan suomen kielen testiin. Äidinkieli tarkoittaa sitä kieltä, mitä sinä puhut.

Tarjoilija, Hyvinkää, 16.9.2024

Lähde mukaan harjaannuttamaan taitojasi tai oppimaan uutta kahvin merkeissä!

Huhtikuussa 2024 Hyrian Kauppalankadulla starttaa valmennus, jonka tavoitteena on oppia uutta ja syventää osaamista kahvin ja muiden kahvilan tarjottavien parissa. Osana valmennusta suoritat tutkinnon osan ravintola- ja cateringalan perustutkinnosta työelämässä oppimisen päätteeksi.

Koulutus on tarkoitettu ravintola- ja/tai kahvila-alasta kiinnostuneille, joilta puuttuu työssä vaadittava osaaminen sekä alalla vaadittavat pätevyydet sekä alalla työskenteleville, jotka haluavat suorittaa osatutkinnon parantaakseen työllistymistä asiakaspalvelijaksi ravintola- ja kahvila-alalle.

Koulutus soveltuu maahanmuuttajille, joilla on riittävä suomen kielen taito, jotta he selviytyvät suomen kielellä tapahtuvasta opiskelusta (A2.2) sekä työtehtävistä. Koulutuksen aikana annetaan tukea suomen kielen lisäämiseksi S-2 opetuksella. Tämän tarve tarkennetaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmassa.

Tavoitteena on suorittaa Ravintola- ja catering-alan perustutkinnosta kahvilapalvelut. Koulutuksen suorittanut osaa toimia käytännön työtehtävissä toimimalla kahvilassa yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa. Kunnostaa asiakas- ja työtiloja, valmistaa tuotteita, rekisteröidä myyntiä sekä huolehtia asiakas- ja työtilojen siisteydestä ja viihtyisyydestä.

Suoritettuasi Barista Basic kurssin ja kahvilapalvelut osan sinun on mahdollista jatkaa ravintola ja cateringalan opintoja suorittaen useampia osia perustutkinnosta tai vaikka koko perustutkinnon!

Jos olet jo työssä kahvilassa, mutta haluat osaamisen ja tekemiseen jotakin uutta, niin koulutukseen on mahdollista osallistua myös oppisopimuksella.

Hae mukaan opintoihin, valmistaudu haastatteluun ja teroita ”lyijykynät” opiskelua varten! Hyriassa on laitteet valmiina, ”pannu kuumana” ja osaamista jaettavaksi.

Kokki ja Tarjoilija, Hyvinkää, 29.4.2024

Ravintola- ja cateringalan perustutkinto on suunnattu ravintola- ja/tai suurtalousalasta kiinnostuneille sekä jo alalla työskenteleville, jotka haluavat suorittaa alan perustutkinnon.

Tutkinto on mahdollista suorittaa suuntautuen joko kokin (ruoanpalvelun osaamisala) tai tarjoilijan (asiakaspalvelun osaamisala) tehtäviin.

Ravintola- ja cateringalan perustutkinto suoritetaan alan oikeissa työpaikoissa ja näiden oikeissa työtehtävissä osoittamalla osaaminen näytöin. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin.

Opiskelijaksi hakeutuvalla ei tarvitse olla voimassa olevaa alan työsuhdetta tai työkokemusta, mutta nämä katsotaan hakeutumisvaiheessa hakijalle eduksi. Hakija, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde alan työpaikkaan, ohjataan mahdollisuuksien mukaan suorittamaan tutkinto oppisopimuskoulutuksena.

Koulutus soveltuu myös maahanmuuttajille, joilla on riittävä suomen kielen taito, jotta he selviytyvät suomen kielellä tapahtuvasta opiskelusta (A2.2). Hakijat, joiden äidinkieli ei ole suomi, ohjataan hakeutumisen yhteydessä kielitestiin. Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville (TE-toimiston päätös).

SELKOSUOMEKSI

  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä olet kiinnostunut valmistamaan ruokaa.
  • Koulutus sopii sinulle, jos sinä haluat tehdä töitä ravintolassa tarjoilijana.
  • Sinulla ei tarvitse olla alan työpaikkaa, kun haet kouluun. Jos sinulla on alan työpaikka, niin se helpottaa kouluun pääsyä.
  • Sinun pitää osata suomen kieltä jonkin verran. Jos sinun äidinkieli on muu kuin suomi, sinut kutsutaan suomen kielen testiin. Äidinkieli tarkoittaa sitä kieltä, mitä sinä puhut.
Tarjoilija, Riihimäki, 8.4.2024

Tarjoilija, Riihimäki, 5.8.2024
Sisältöön liittyvät koulutuskategoriat