Hyria maksaa huhti–syyskuussa 200:n ensimmäisen oppisopimusopiskelijan työpaikkaohjaajien ohjaustyöstä korotettua koulutuskorvausta. Kesäoppisopimuskampanjan tavoitteena on auttaa opiskelijoita vahvistamaan taitoja, joiden käytännön harjoittelu on koronan vuoksi kärsinyt.
Hyvinkääläinen Kytäjä Golf tähtää Pohjois-Euroopan johtavien golfkeskusten joukkoon. Hyrian INTO2-hankkeen kanssa yhteistyössä toteutettava koulutus osallistaa koko Kytäjä Golfin henkilöstön asiakaskokemuksen kehittämiseen.
Hyria koulutus toteutti osana INTO2-hanketta Riihimäen kaupungille valmennuskokonaisuuden etätyöstä ja etäjohtamisesta. Valmennustapaamiset toteutettiin verkon välityksellä hyödyntäen erilaisia virtuaalisia osallistamisen ohjelmia.
Valtakunnallinen ammatillisen toisen asteen opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvaa oppimista koskeva työelämäpalauteuudistus käynnistyi kesällä 2021. Työelämäpalautteen kerääminen aloitettiin 1.7.2021 alkaen työpaikkaohjaajakyselyllä. Työelämäpalautteen keräämisen toinen vaihe käynnistyy tammikuussa 2022. Silloin lähetetään ensimmäisen kerran kysely niille työpaikoille, joissa on edeltävän puolen vuoden aikana päättynyt joko koulutus- tai oppisopimukseen liittyvä opiskelijan työpaikkajakso.
- (-) INTO2 (2)
- (-) Koulutuskorvaus (1)
- (-) Työelämäpalaute (1)
- valmistujaiset (4)
- avoimet työpaikat (1)
- Hyrian ura- ja rekrytointifoorumi (1)
- joulukukkamyynti (1)
- kesäoppisopimus (1)
- Kestävä kehitys (1)
- korona (1)
- Kruunu-kampus (1)
- kymppiluokka (1)
- maksuton koulutus (1)
- opetusala (1)
- oppisopimus (1)
- RekryKoulutus (1)
- Rekrytointi (1)
- valmentava koulutus (1)
- Vapaat paikat, yhteishaku (1)
- yhteishaku (1)