Miksi monet ammatilliset oppilaitokset rekrytoivat joka kevät kymmenittäin työntekijöitä? Rekrytointitarve ei aiheudu henkilöstön suuresta vaihtuvuudesta, eikä edes siitä, että henkilöstön palkkaamiseen on saatu lisärahoitusta.
Hyriassa viime syksynä opintonsa aloittanut eSport-joukkue on saanut ensimmäisen voittonsa Educational Masters -liigassa. Lue 5 faktaa siitä, millaista on opiskella Hyrian eSport-joukkueessa ja millaisia eväitä se antaa tulevaisuuden osaajalle.
Hyriassa voit opiskella ammattiin verkossa.
Haaveiletko sinäkin ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja uudesta työstä? Vuonna 2002 terveydenhoitajaksi valmistunut ja Hyrian opiskelijaterveydenhuollossa työskentelevä Hannamari Auvinen päätti parin vuoden pohdinnan jälkeen kouluttaa itsensä seksuaalineuvojaksi.
Kymppiluokalta ja valmentavasta koulutuksesta ammatillisiin opintoihin siirtyneitä kohdellaan nyt samoin kuin suoraan perusopetuksesta toiselle asteelle siirtyneitä.
Mitäpä muuta yrittäjä eniten miettisi kuin keinoja saada yrityksensä menestymään ja kukoistamaan. Yritysten, työyhteisöjen ja yrittäjien itsensä osaaminen on koko toiminnan kivijalka. Ilman osaavia ja työstään innostuneita ihmisiä, ei ole menestyvää liiketoimintaa. Olemme kehittämiskumppanisi. Tästä artikkelista selviää 7 tapaa, jolla Hyria voi auttaa sinunkin yritystäsi menestymään.
Hyriasta on valmistunut 7.2. - 6.3.2023 78 perustutkinnon, 71 ammattitutkinnon ja 28 erikoisammattitutkinnon tai kyseisten tutkintojen osia suorittanutta. Paljon onnea valmistuneille!
- (-) e-urheilu (1)
- (-) menestyminen (1)
- (-) miten osatyökykyinen voi saada töitä (1)
- (-) opetusala (1)
- (-) osaamisen kehittäminen (1)
- (-) valmentava koulutus (1)
- (-) Vapaat paikat, yhteishaku (1)
- valmistujaiset (4)
- yhteishaku (3)
- avoimet työpaikat (1)
- eSport (1)
- Hyrian ura- ja rekrytointifoorumi (1)
- hyväpalkkainen ammatti (1)
- jatkokoulutus (1)
- joulukukkamyynti (1)
- kesäoppisopimus (1)
- Kestävä kehitys (1)
- kone- ja tuotantotekniikka (1)
- korona (1)
- Koulutuskorvaus (1)
- Kruunu-kampus (1)
- kymppiluokka (1)
- maksuton koulutus (1)
- metalliala (1)
- oppisopimus (1)
- osaamisen ja yritystoiminnan kehittäminen (1)
- Rekrytointi (1)
- Seksuaalineuvoja (1)
- terveydenhoitaja (1)
- Työelämäpalaute (1)
- urheiluvalmennus Hyriassa (1)
- yritys (1)