5 tulosta

Hyria maksaa huhti–syyskuussa 200:n ensimmäisen oppisopimusopiskelijan työpaikkaohjaajien ohjaustyöstä korotettua koulutuskorvausta. Kesäoppisopimuskampanjan tavoitteena on auttaa opiskelijoita vahvistamaan taitoja, joiden käytännön harjoittelu on koronan vuoksi kärsinyt.

Tiedotteet, 11.5.2021, klo 12:26

Miksi monet ammatilliset oppilaitokset rekrytoivat joka kevät kymmenittäin työntekijöitä? Rekrytointitarve ei aiheudu henkilöstön suuresta vaihtuvuudesta, eikä edes siitä, että henkilöstön palkkaamiseen on saatu lisärahoitusta.

Tiedotteet, 11.5.2021, klo 13:23

Valtakunnallinen ammatillisen toisen asteen opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvaa oppimista koskeva työelämäpalauteuudistus käynnistyi kesällä 2021. Työelämäpalautteen kerääminen aloitettiin 1.7.2021 alkaen työpaikkaohjaajakyselyllä. Työelämäpalautteen keräämisen toinen vaihe käynnistyy tammikuussa 2022. Silloin lähetetään ensimmäisen kerran kysely niille työpaikoille, joissa on edeltävän puolen vuoden aikana päättynyt joko koulutus- tai oppisopimukseen liittyvä opiskelijan työpaikkajakso.

Tiedotteet, 10.1.2022, klo 14:18

Yhteishaku perusopetuksen jälkeisiin toisen asteen opintoihin päättyi tiistaina 19. maaliskuuta. Ensisijaisia hakijoita Hyriaan oli tänä vuonna 845. Kokonaisuudessaan Hyrian vetovoima jatkui erinomaisena.  Lue tästä artikkelista Hyrian suosituimmat hakukohteet yhteishaussa 2024! 

Tiedotteet, 20.3.2024, klo 14:34