Sosiaalipedagogisen koiratoiminnan tarkoitus on muun muassa sosiaalisten taitojen, vuorovaikutuksen, voimaantumisen, oppimisen, mielihyvän ja motivaation edistäminen. Sosped-toiminta painottaa vahvasti yhteisöllisyyden vahvistamista.
Hyria on solminut hiiliviljelysopimuksen Valion kanssa. Valion tavoitteena on nollata maidon hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä. Osana tätä tavoitetta Valio kouluttaa ja sitouttaa tuottajiaan hiiliviljelijöiksi.
Ammatillisen koulutuksen kilpailutoiminta kiinnostaa Hyriassa. Taitaja-semifinaaleihin lähtee Hyriasta 37 osallistujaa yhteensä 16 eri lajista.
Hyrian Taitaja-finalistit tapasivat yhteisellä lounaalla Hyrian toimitusjohtaja Pekka Vaittisen sekä valmentajia ja Hyrian Taitaja-kehittämistiimin jäseniä. Hyriasta lähtee Poriin yhteensä 9 finalistia.
Hyrian turvallisuusasioiden johtaja Matti Kymäläinen toimii Taitaja-kisoissa turvapalvelu-nimisen lajin päätuomarina kuudetta kertaa. Eilen alkaneet kisat järjestetään tänä vuonna Porissa.
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku alkoi 22. helmikuuta ja se jatkuu 22. maaliskuuta saakka. Hyria juhlistaa hakuajan alkamista Kruunukampuksen avajaisten etkoilla.
Hyriasta pääsi ammattitaidon SM-finaaliin 9 opiskelijaa. Taitaja-kisat eli ammattitaidon SM-kilpailu järjestetään toukokuussa Porissa.
Taitaja-toiminta hyödyttää sekä opiskelijoita että työelämää. Hyriassa Taitaja-kilpailutoiminnasta kiinnostuneet opiskelijat poimitaan mukaan Hyrian tarjoamaan valmennusprosessiin opintojen ensimmäisten vuosien aikana.
Hyriassa voi opiskella lähihoitajatutkinnon yhteydessä valinnaisena hyvinvointiteknologia toimitakyvyn edistämisessä -nimisen kokonaisuuden, joka on 15 osaamispisteen arvoinen. Hyrialaiset opiskelijat Sini ja Jenna ottivat osaa Taitaja-kisoissa ensimmäistä kertaa järjestettävään hyvinvointiteknologialajiin.
Hyriassa järjestettiin kuluneella viikolla kauneudenhoidon EuroSkills-karsinnat. Finaali eli ammattitaidon EM-kisat järjestetään Puolassa ensi vuonna.
Hyrian 16-vuotias opiskelija Sini Taskinen on voittanut kultaa ammattitaidon SM-kisoissa Porissa. Taskinen kisasi visuaalinen myyntityö -lajissa valmentajanaan opettaja Nina Parkkinen.
11 innokkaan opiskelijan ryhmä on kokoontunut kuluneen viikon ajan iltapäivisin Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskukseen suorittamaan ammatilliseen perustutkintoon kuuluvia valinnaisia opintoja.
Yhteishaku peruskoulun jälkeiseen koulutukseen on alkanut tänään tiistaina 21. helmikuuta. Hakeminen tapahtuu Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa. Haku päättyy 21. maaliskuuta. Tulokset valinnoista ilmoitetaan aikaisintaan 15. kesäkuuta.
Tänä vuonna 18-vuotta täyttävät Santtu Räsänen ja Eemeli Hankkila suorittivat Taitaja-kisojen turvallisuusalan semifinaalitehtävät kuin kokeneet ammattilaiset. Taitaja-kisojen eli ammattitaidon SM-kilpailujen kuuminta semifinaaliviikkoa vietettiin Hyriassa tällä viikolla.
Tänä vuonna ammattitaidon SM-kisojen finaali eli Taitaja2023 kilpaillaan Espoossa Tapiolan urheilupuistossa.
- (-) Taitaja-kisat (11)
- (-) yhteishaku (3)
- (-) hiilijalanjälki (1)
- (-) Hiiliviljely (1)
- (-) sosiaalipedagoginen koiratoiminta (1)
- (-) SosPed-toiminta (1)
- (-) yhteisöllisyys (1)
- Kilpailutoiminta (2)
- Green Care (1)
- Karankadun kampus (1)
- maito (1)
- peltoviljely (1)
- pölymetsä (1)
- pölyttäjien määrä (1)
- Uumo (1)