Koulutukset ovat tarkoitettu työttömille työnhakijoille tai työttömyysuhan alla oleville työntekijöille.
Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka tekevät metsässä taimikonhoitotöitä ja haluavat oppia tehokkaan, ergonomisen ja turvallisen työskentelytekniikan. Koulutus soveltuu hyvin myös henkilöille, jotka haluavat päivittää aiemmat tietonsa ja taitonsa taimikonhoidon perusteissa sekä käytännön työtekniikassa uusimpien työvälineiden kanssa.
Koulutus sopii sinulle, jos nautit työssäsi ihmisten kohtaamisesta ja haluat edistää heidän seksuaaliterveyttään ja hyvinvointia. Koulutus on tarkoitettu opetus- ja kasvatusalan työntekijöille, nuorisotyöntekijöille, järjestötyöntekijöille, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille eli kaikille niille, joiden työhön liittyy seksuaalikasvatusta tai seksuaaliterveyden edistämistä.
Työntekijä tarvitsee hygieniapassin, jos hän työssään käsittelee pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Helposti pilaantuvia elintarvikkeita ovat esimerkiksi maito, liha ja kala. Esimerkiksi kahvilat, ravintolat, suurkeittiöt, erilaiset kioskit, pikaruokaravintolat, elintarvikemyymälät ja myös monet elintarvikkeita valmistavat tehtaat ovat sellaisia työpaikkoja, joissa työntekijällä pitää olla hygieniapassi.
Koulutus on tarkoitettu hitsaajille, jotka tarvitsevat pätevyyksiä työssään sekä yrityksen hitsaustoiminnoista vastaaville henkilöille, kuten hitsauskoordinaattoreille. Hitsauspätevyyksiä vaaditaan tavanomaisesti teräsrakenteita valmistavassa teollisuudessa, huolto- ja kunnossapitoaloilla sekä rakennusteollisuudessa.
Opiskelijalla tulee olla sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto voidakseen osallistua koulutukseen. Koulutus ei ole tarkoitettu oppisopimusopiskelijoille.
Sopii kaikille työssään alkoholia käsitteleville ja näin ollen anniskelupassia tarvitseville. Mikäli sinulla on tarvittava osaaminen, voi osallistua pelkkään kokeeseen.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat kasvinsuojelututkinnon työssään, ostavat ammattikäyttöön hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita tai myyvät ammattikäyttöön hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita. Alan myymälässä on oltava vähintään yksi kasvinsuojelututkinnon suorittanut myyjä.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat tulityökortin työtehtäviinsä. Tulityökortti vaaditaan henkilöiltä, jotka käsittelevät työtehtävissään tulta. Tulitöitä ovat mm. kipinöintiä aiheuttava hitsaus, polttoleikkaus ja metallien hionta.
Koulutus sopii sinulle, jos haluat tehdä työtä, jonka tarkoitus on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä onnettomuuksien ja rikosten estäminen.
Järjestyksenvalvoja työskentelee muun muassa tilaisuuksissa, kuten yleisissä kokouksissa, yleisötilaisuuksissa, leirintäalueilla, ravintoloissa ja Suomen lipun alla olevissa aluksissa.
Koulutukseen osallistuvan henkilön tulee olla 18 vuotta täyttänyt.
Järjestyksenvalvojan ja/tai vartijan koulutuksen suorittaneille, jotka tarvitsevat työssään kaasusumuttimen kantamislupaa. Koulutukseen osallistuminen edellyttää aiemmin tehtyä suoritusta joko voimankäyttökoulutuksen yleisestä osasta tai fyysisen voimankäytön perusteista.
Yhteisillä työmailla toimiville työntekijöille, joille työturvallisuuskortti on yleensä pakollinen.
Opintojen avulla tiedostat seksuaalioikeuksien merkityksen, saat osaamista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen, sekä ymmärryksen siitä miten elämänkaari vaikuttaa ihmisen seksuaalisuuteen.
Koulutukseen valitaan hakemuksen perusteella hakija, jolla on riittävä pohjakoulutus (sosiaali- ja terveysalan tai kasvatus- ja ohjausalan soveltuva koulutus).
Koulutus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen henkilöstölle täydennyskoulutukseksi.
Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajille. Hakijoilta edellytetään alan työpaikkaa, valmiuksia itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan sekä työkokemusta alalta.
- PomoPRO® -koulutustarjotin (60)
- Väliaikaisen vartijan koulutukset (36)
- Muovialan koulutukset (28)
- Vartijan koulutukset (23)
- Lähihoitaja ja tutkinnon osat (15)
- Microsoft365-ohjelmat (14)
- Ensiapu (12)
- Kokki ja Tarjoilija (12)
- Lähihoitaja (12)
- Tulityökortti (12)
- Työpaikkaohjaajan tueksi (11)
- Työturvallisuuskortti (11)
- Anniskelu (8)
- Hygieniapassi (8)
- Kaasusumuttimen käyttö (8)
- Kokki (8)
- Maksuttomat koulutukset henkilöstön kehittämiseen (8)
- Merkonomi (8)
- Putkiasentaja (8)
- Talonrakentaja (8)
- Tarjoilija (8)
- Teleskooppipatukan käyttäjäkoulutus (8)
- Merkonomi (7)
- TUVA-koulutus (7)
- Vanhustyön erikoisammattitutkinto (7)
- Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkinnon osat (6)
- Kahvila-, ravintola-, catering- ja suurkeittiöpalvelujen sekä matkailualan täydennyskoulutukset (6)
- Kiinteistönhoitaja (6)
- Koneistaja ja Levyseppähitsaaja (6)
- Lähiesimiestyön ammattitutkinto (6)
- Laitoshuoltaja, Kodinhuoltaja (AT) ja Toimitilahuoltaja (AT) (6)
- Sähköasentaja tai automaatioasentaja (6)
- Toimitilahuoltaja (6)
- IT-tukihenkilö ja Ohjelmistokehittäjä (5)
- Kodinhuoltaja (AT) (5)
- Laitoshuoltaja (5)
- Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto (5)
- Palvelulogistiikkatyöntekijä (5)
- Sähköasentaja (5)
- Toimitilahuoltaja (AT) (5)
- Baarimestari ja Tarjoilija (AT) (4)
- Dieettikokki (4)
- Eläintenkuljettajan ja -hoitajan pätevyys (4)
- Green Care -osaaja (4)
- IT-tukihenkilö (4)
- Järjestyksenvalvojan peruskurssi (4)
- Kaukolämpöasentaja (4)
- Kosmetologi (4)
- Koulutukset maahanmuuttajille (4)
- Kuvallisen ilmaisun toteuttaja (4)
- Luonnontuoteneuvoja tai Luonnontuotejalostaja (4)
- Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyö (4)
- Muu rakennus- ja remontointialan lisä- ja täydennyskoulutus (4)
- Näytteenotto ja asiakaspalvelu (4)
- Ohjelmistokehittäjä (4)
- Puutarhuri (4)
- Ravintola- ja Suurtalouskokki (4)
- Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto (4)
- Turvallisuusalan ammattitutkinto (4)
- Vastaanottovirkailija ja Matkailupalvelujen tuottaja (4)
- Artesaani (3)
- Automekaanikko ja Diagnoosimekaanikko (3)
- Baarimestari (3)
- Eläintenhoitaja (3)
- Erä- ja luonto-opas (3)
- Hirsirakentaja (3)
- Kasvinsuojelu (3)
- Kaukolämpömestari (3)
- Koneistaja (3)
- Levyseppähitsaaja (3)
- Maalari (3)
- Matkailupalvelujen ammattitutkinto (3)
- Matkailupalvelujen tuottaja (3)
- Mediapalvelujen toteuttaja (3)
- Metsäalan ammattitutkinto (3)
- Palvelulogistiikan ammattitutkinto (3)
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto (3)
- Ravintolakokki (3)
- Suunnitteluassistentti (3)
- Suunnitteluassistentti ja tutkinnon osat (3)
- Suurtalouskokki (3)
- Tarjoilija (AT) (3)
- Tekninen kiinteistönhoitaja ja Kiinteistönhoitaja (AT) (3)
- Toimitilahuoltaja ja Kodinhuoltaja (3)
- Turvallisuusvalvoja (3)
- Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto (3)
- Vammaisalan erityisohjaaja tai Työvalmentaja (3)
- Vastaanottovirkailija (3)
- Yrittäjyyden ammattitutkinto (3)
- Arboristi (2)
- Automaatioasentaja (2)
- Automekaanikko (2)
- Diagnoosimekaanikko (2)
- Eläinavusteinen hyvinvointiyrittäjä (2)
- Eläinhoitolayrittäjä (2)
- Green Care sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla (2)
- Isännöinti (2)
- Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (2)
- Kiinteistönhoitaja (AT) (2)
- Kokemusasiantuntija (2)
- Kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja (2)
- Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto (2)
- Luonto-ohjaaja (2)
- Luovuusohjaaja (2)
- Maaseutuyrittäjä (2)
- Maatalousalan ammattitutkinto (2)
- Matkailun asiakaspalvelija (2)
- Metsätalousyrittäjä (2)
- Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja (2)
- Muistihoitaja (EAT) (2)
- Myynnin ja markkinoinnin ammattilainen (2)
- Parturi ja kampaaja (2)
- Perhospuutarhuri (2)
- Putkiasentaja (AT) ja Lämmityslaiteasentaja (AT) (2)
- Seksuaalineuvoja (2)
- Seksuaaliterapeutti (2)
- Sihteeri ja assistentti (2)
- Talonrakennusalan ammattitutkinto (2)
- Taloushallinnon ammattilainen (AT) (2)
- Tekninen kiinteistönhoitaja (2)
- Tieto- ja viestintätekniikan ammattitutkinto (2)
- Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (2)
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto (2)
- Ympäristöneuvoja (2)
- Ympäristönhoitaja (2)
- Ympäristöosaaja (2)
- Hitsaajan pätevyyskokeet (1)
- Johtajuus - muut palvelut/tuotteet erillistarjottimeltamme (1)
- Kampaaja (1)
- Kehotunne varhaiskasvatuksessa (1)
- Kiinteistönvälittäjä (1)
- Kuorma-autonkuljettaja (1)
- Lämmityslaiteasentaja (AT) (1)
- Maatalouskonehuoltaja (1)
- Maatalouslomittaja (1)
- Maatilatyöntekijä (1)
- Palvelulogistiikan erikoisammattitutkinto (1)
- Parturi (1)
- Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa (1)
- Putkiasentaja (AT) (1)
- Rakennusalan työvoimakoulutukset (1)
- Saattohoitaja (EAT) (1)
- Sahan käyttö ja huolto (1)
- Sähkötyöturvallisuus (1)
- Seksuaalikasvattaja (1)
- Seksuaalisuuden perusteet (1)
- Taimikonhoito (1)
- Tutkinto valmiiksi: Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto (1)
- Työnjohtaja (1)
- Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja (1)
- Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja (1)
- Kansainvälisyys (23)
- Luonto, puutarha ja Green Care (21)
- Ravintola ja catering (21)
- Hoito, huolenpito ja kasvatus (20)
- Johtaminen (19)
- Maa- ja metsätalous (17)
- Matkailu (17)
- Kauppa ja liiketalous (14)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (14)
- Yrittäjyys (14)
- Auto, kone ja metalli (13)
- Puhtaus ja kiinteistö (12)
- Turvallisuus (12)
- Sisustus ja rakentaminen (11)
- Logistiikka ja liikenne (10)
- Kauneus ja hyvä olo (8)
- Tuki ja valmennus (8)
- Kierrätys ja kestävä kehitys (6)
- Tieto- ja viestintätekniikka (5)
- Media ja taide (4)
- Oppisopimuskoulutukset (2)
- Tutkintojen osat (1)
- tutustu Hyriaan (41)
- yhteishaun tutustumistapahtuma (38)
- Työpaikkaohjaaja (17)
- Työpaikkaohjaajana toimiminen (17)
- työelämädiilin blogi (15)
- Taitaja-kisat (11)
- yhteishaku (10)
- työelämädiili (8)
- Uutta!-hanke (7)
- info (6)
- oppisopimus (6)
- Hyrinä (4)
- korkeakouluun hakeminen (4)
- Liiketalous (4)
- Turvallisuus (4)
- Turvallisuusvalvoja (4)
- Työllistyminen (4)
- työnhaku (4)
- valmistujaiset (4)
- Yrittäjä (4)
- ajanvaraus (3)
- elämän tarkoitus (3)
- INTO2 (3)
- kosmetologipalvelut (3)
- Logistiikka (3)
- Tuottavuus (3)
- Yrittäjyys (3)
- Yrityksen kohderyhmät (3)
- Yrityksen perustaminen (3)
- Yrityksen perustamistoimet (3)
- Yrityksen suunnittelu (3)
- Yrityksen toimintaympäristö (3)
- Yrityksen tuotepäätökset (3)
- Yritysjohtaja (3)
- Yritysneuvoja (3)
- Yritysstartti (3)
- Yritystoiminnan kehittäminen (3)
- Yritystoiminnan suunnittelu (3)
- Yritysturvallisuus (3)
- Alanvaihto (2)
- ammatillinen perustutkinto (2)
- ammatit (2)
- Anniskelu (2)
- apua työnhakuun (2)
- cv (2)
- Esimies (2)
- Esimiestyö (2)
- eSport (2)
- Green Care (2)
- henkilöstön osaamisen kehittäminen (2)
- Hirsirakentaja (2)
- Huoltajalle (2)
- Hyrian hankkeet (2)
- Hyrian oppisopimuskoulutukset (2)
- Hyvinkää (2)
- Isännöinti- ja kiinteistövälitysala (2)
- Johtaja (2)
- Johtajuus (2)
- Johtaminen ja yrittäjyys (2)
- Kauneushoitola (2)
- kesäoppisopimus (2)
- Kestävä kehitys (2)
- Kilpailutoiminta (2)
- kotiväelle (2)
- Kuljetuspalvelut (2)
- liiketoiminnan kehittäminen (2)
- Liiketoiminta (2)
- lisäkoulutus (2)
- lisäosaaminen (2)
- Maalari (2)
- Neuvottelutaidot (2)
- Nuorten valmennus (2)
- opiskelu (2)
- osaamisen kehittäminen (2)
- Parturi-kampaaja (2)
- Rakennusala (2)
- Rakennusalan koulutus (2)
- ravintolapalvelut (2)
- RekryKoulutus (2)
- Rekrytointi (2)
- Talotekniikka (2)
- Talous (2)
- Teollisuusala (2)
- töihin (2)
- Tuote (2)
- työelämä- ja työnhakutaidot (2)
- työpaikka (2)
- Uumo (2)
- valmennus (2)
- valmennusta (2)
- verenpaineen mittaus (2)
- verensokerin mittaus (2)
- 2D-piirtäminen (1)
- @-kortti (1)
- A-kortti (1)
- Aasinhoito (1)
- AB-kortti (1)
- aikuiskoulutus (1)
- AMK-väylä (1)
- ammatillinen koulutus (1)
- ammatillinen kuntoutus (1)
- ammatillista koulutusta (1)
- ammatinvalinta (1)
- ammattikoulu ja lukio samaan aikaan (1)
- Ammattipajat (1)
- ammattipätevyys (1)
- ansioluettelo (1)
- apua oman jaksamisen löytämiseen (1)
- apua opiskelupaikan etsintään (1)
- apua työhakemuksen tekemiseen (1)
- apua työpaikan saamiseen (1)
- Asiakaspalvelu (1)
- Asiakkuus (1)
- Assistentti (1)
- Auton korjaus ja huolto Hyvinkää (1)
- Auton korjaus ja huolto Riihimäki (1)
- autotalli (1)
- AVO (1)
- avoimet työpaikat (1)
- cateringalan perustutkinto (1)
- Datanomi (1)
- e-urheilu (1)
- EA1 (1)
- elämänlaadun edistäminen (1)
- Energia (1)
- energiansäästöviikko (1)
- energiansäästövinkit (1)
- Ensiapu (1)
- Ensiapu 1 -kortti (1)
- etäopiskelu (1)
- Etsivä nuorisotyö (1)
- halo (1)
- hankkeet (1)
- hemoglobiini ja puristusvoima (1)
- Henkilöstö (1)
- henkilöstön koulutus (1)
- hiilijalanjälki (1)
- Hiiliviljely (1)
- Hitsaus (1)
- Hoiva-avustaja (1)
- huipputyöntekijät (1)
- Hyria (1)
- Hyria Green (1)
- Hyrian hallitus (1)
- Hyrian järjestyssäännöt (1)
- Hyrian laskutusohjeet (1)
- Hyrian saavutettavuusseloste (1)
- Hyrian ura- ja rekrytointifoorumi (1)
- HyriaRekry (1)
- Hyria Skills (1)
- Hyrilla (1)
- Hyrinä Hyvinkää parturi-kampaamopalveluiden hinnat (1)
- hyvä esimies (1)
- hyväpalkkainen ammatti (1)
- hyvinvointiklinikka (1)
- insinöörin väyläopinnot (1)
- irtisanominen (1)
- Isännöinti (1)
- Isännöitsijä (1)
- jatkokoulutus (1)
- Johtaminen (1)
- joulukukkamyynti (1)
- kahvilapalvelut (1)
- Kaksoistutkinto (1)
- Karankadun kampus (1)
- Kaukolämpö- ja muoviala (1)
- Kauppa (1)
- kehittäminen (1)
- kesäkukkamyynti. Uumon myymälä (1)
- Kielikoe (1)
- kierrätys (1)
- kiinteistöala (1)
- kokeile kiinnostavaa alaa (1)
- kokonaiskolesteroli (1)
- kone- ja tuotantotekniikka (1)
- Koneistus (1)
- korona (1)
- koronan takia työtön (1)
- korttikoulutukset (1)
- kosmetologien hinnat (1)
- Kosteuseristäminen (1)
- koulutus (1)
- Koulutuskokeilu (1)
- Koulutuskorvaus (1)
- koulutussopimus (1)
- koulutusta (1)
- koulutusta yrityksille (1)
- Kruunu-kampus (1)
- kuntotesti (1)
- kuntouttava (1)
- kuntouttava toiminta (1)
- Kuntouttavat palvelut (1)
- kuntouttava työtoiminta (1)
- Kuntoutus (1)
- kuntoutusta (1)
- Kuumailma- ja ekstruusiohitsaus (1)
- kymppiluokka (1)
- laadunhallinnan parantaminen ja kehittäminen (1)
- Lahden valmennuspalvelut (1)
- lähihoitajapalvelut (1)
- laidun (1)
- laitumelle lasku (1)
- laskutusosoitteet (1)
- laskutustiedot (1)
- Lehmä (1)
- Levytekniikka (1)
- liikenne (1)
- liikkuva hyria (1)
- Liitostyö (1)
- logistiikka-akatemia (1)
- Logistiikka- ja kuljetusala (1)
- logistiikkapalvelut (1)
- lounaslista (1)
- Luonnonvara-ala (1)
- luontoala (1)
- lyhytkoulutukset (1)
- maatalousalan tutkinnot (1)
- maito (1)
- maksuton koulutus (1)
- Märkätila (1)
- Markkinointi (1)
- masennus ja opiskelu (1)
- matkailuala (1)
- matkailualan koulutus (1)
- menestyminen (1)
- metalliala (1)
- metsätalousalan tutkinnot (1)
- MIG-/MAG-, TIG-, puikko- tai kaasuhitsaus (1)
- mikroyrityksen kehittäminen (1)
- millainen on matkailuala (1)
- mitä voisi tehdä isona (1)
- miten löydän oman juttuni (1)
- miten osatyökykyinen voi saada töitä (1)
- miten päästä tavoitteisiin (1)
- miten saada töitä (1)
- miten toteuttaa unelmat (1)
- miten tulla hyväksi johtamiseksi tai esimieheksi (1)
- mittaus (1)
- MS Office -ohjelmien yhteiskäyttö (1)
- MS PowerPoint jatkokoulutus (1)
- MS PowerPoint perusteet (1)
- MS Word jatkokoulutus (1)
- MS Word perusteet (1)
- muutosturva (1)
- Myynti (1)
- Noste (1)
- Nuorten työpajat (1)
- O365 (1)
- Office365 (1)
- ohjeet (1)
- oikeat palvelut (1)
- OikeusOsata Turva -hanke (1)
- OLO – Oikeus Laadukkaaseen Ohjaukseen (1)
- Oman itsen etsiminen (1)
- Oma valmentaja (1)
- onko työpajoista hyötyä (1)
- Onnenhattu (1)
- onnistuminen johtajana (1)
- opetusala (1)
- opetusravintola (1)
- OPI-kurssi (1)
- opinto-ohjaaja (1)
- opintojen keskeytyminen (1)
- opiskele helposti (1)
- opiskelemaan ja töihin Kiinaan (1)
- Opiskelijalle (1)
- opiskelija töihin (1)
- Opiskeluhuoltosuunnitelma (1)
- opiskelu ulkomailla (1)
- Opiskelu vankilassa (1)
- oppimaan (1)
- Oppisopimus kesällä (1)
- osaamisen ja yritystoiminnan kehittäminen (1)
- osaamisenkartoitus (1)
- osatyökykyisen työllistyminen (1)
- osoitus kielitaidosta (1)
- Pääsykriteerit (1)
- palveluja (1)
- palveluräätäli (1)
- parasta lounasta Riihimäellä (1)
- paras tapa hankkia ammatti (1)
- Parturi (1)
- parturi-kampaajapalvelut (1)
- PEF (1)
- peltoviljely (1)
- Perusteista poluille (1)
- piilotyöpaikat (1)
- Pintakäsittely (1)
- Pitovoimaa luvan opintoihin (1)
- PowerPoint (1)
- Projekti (1)
- projektit (1)
- puhtaanapitoala (1)
- Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala (1)
- puutarha-ala (1)
- puutarha- ja tilamyymälä (1)
- Puutarha ja tilamyymälä (1)
- rakennuta roskakatos (1)
- rakentamisen koulutukset (1)
- Ravintolalan perustutkinto (1)
- Riihimäellä (1)
- Riihimäen vankila (1)
- Riihimäki (1)
- Robotiikka (1)
- robotiikkaopinnot (1)
- ruokalistat (1)
- Ruokkis-ravintolat Hyvinkää (1)
- Ruokkis-ravintolat Riihimäki (1)
- Sadonkorjuupäivät (1)
- Sähköala (1)
- Sähkömuhvihitsaus (1)
- Sähköpätevyys (1)
- Sähköturvallisuustutkinto S2 (1)
- Sähköturvallisuustutkinto S3 (1)
- Sähkötyöturvallisuus (1)
- Seinätön valmennus (1)
- Seksuaalineuvoja (1)
- SFS 6002 (1)
- sisältöä elämään (1)
- Sisustaja (1)
- sisustamisen koulutukset (1)
- Sisustus (1)
- Sisustusala (1)
- sosiaalinen kuntoutus (1)
- sosiaalipedagoginen koiratoiminta (1)
- sosiaaliset taidot (1)
- SosPed-toiminta (1)
- suomen kansalaisuus (1)
- Suomen parasta turvallisuualan koulutusta (1)
- talonrakennus (1)
- Talous- ja toimistopalvelut (1)
- Taloushallinto (1)
- TEAK (1)
- Tehosta Excel-taitojasi (1)
- tekemistä (1)
- terveydenhoitaja (1)
- terveysohjausta (1)
- tietoa työ- ja koulutusvaihtoehdoista (1)
- Tiitus (1)
- Tilasuunnitelma (1)
- tilausravintola (1)
- tilaustyönä (1)
- todistus harjoittelijan ohjaamisesta (1)
- todistus työpaikkaohjaajana toimimisesta (1)
- töihin pääsy (1)
- Töihin palaaminen (1)
- toimintakyky (1)
- toinen aste (1)
- Toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittäminen (1)
- Töitä (1)
- tradenomin väyläopinnot (1)
- Tukea työllistymiseen (1)
- Tuotekehitys (1)
- Tutkintojen osat (1)
- työ- ja osaamisräätäli (1)
- Työalusta (1)
- Työelämäpalaute (1)
- työhakemus (1)
- työharjoittelu (1)
- työharjoittelupaikka (1)
- työhönvalmennus (1)
- työkokeilu (1)
- työkokemus (1)
- työkyky takaisin (1)
- työmarkkinatuki (1)
- työnhakija (1)
- työpaikka opiskelijalle (1)
- työpaikkoja opiskelijalle (1)
- työpolku (1)
- työssäoppimispaikka (1)
- Työturvallisuuskortti (1)
- Työvälineohjelmat (1)
- työvoimakoulutukset (1)
- työyhteisö (1)
- ulkomaille (1)
- Urheiluvalmennus (1)
- urheiluvalmennus Hyriassa (1)
- Uusien taitojen oppiminen (1)
- Uutta-webinaari (1)
- vaihteleva työ (1)
- vaihtoon (1)
- vaja (1)
- Valaistus (1)
- VALMA-koulutus Hyriassa (1)
- valmentava koulutus (1)
- Vapaaehtoistyö (1)
- vapaaehtoistyö ulkomailla (1)
- Vapaat paikat, yhteishaku (1)
- varasto (1)
- verenpaine (1)
- verensokeri (1)
- verkko-opinnot (1)
- Verkkokoulutukset (1)
- verkkovalmennus (1)
- Vesieristäminen (1)
- virallinen kielikoe (1)
- virtuaaliset valmistujaiset (1)
- Visuaalisen suunnitelman laatiminen (1)
- W&T Hyrinä Hyvinkää (1)
- WattiHaukka (1)
- Windows (1)
- Word (1)
- Word jatko (1)
- Word perusteet (1)
- Yhteiskäyttö (1)
- yhteisöllisyys (1)
- Yksinyrittäjä (1)
- Yleiset kielitutkinnot (1)
- ympäristöala (1)
- yrittäjän kouluttautuminen (1)
- yrittäjyys vaihtoehtona (1)
- yrityksille (1)
- yritys (1)