Yrittäjänä toimiminen vaatii monipuolista tiedon hallintaa oman ammattiosaamisen lisäksi, jotta yritys pyörisi menestyksekkäästi. Yrittäjäosaamiseen kuuluu riittävä tietämys kirjanpidosta, verotuksesta ja laskentatoimesta, markkinoinnista, budjetoinnista, sopimusjuridiikasta ja työsuhdeasioista. Voit myös panostaa yrityksesi tuotteiden ja palvelujen tuotekehitykseen ja digitalisoida yritystoimintaa esim. siirtymällä verkkokauppatoimintaan.
Yritysneuvojana voit auttaa ja kannustaa uusia yrittäjiä tai yrittäjiksi aikovia liiketoimintasuunnitelman tekemisessä ja arvioinnissa sekä yritystoiminnan käynnistämisessä. Yritysneuvoja tuntee yritysmaailman toimintaympäristön, on ulospäin suuntautunut ja haluaa toimia laajassa verkostossa yrittäjyyden saralla.
Kenelle tarkoitettu
Yrittäjä
Kohderyhmänä ovat yrityksensä liiketoimintaa, tuotteita tai palveluja kehittävät henkilöt, jotka jo toimivat yrittäjinä. Koulutus sopii erinomaisesti myös sukupolvenvaihdoksen haasteisiin. Tutkinto antaa valmiudet arvioida omia edellytyksiä toimia yrittäjänä, kehittää olemassa olevaa yritystoimintaa ja omia yrittäjävalmiuksia (verkostojen hyödyntäminen, toiminnan kehittäminen) sekä ymmärtää digitalisaation vaikutukset omaan yritystoimintaan.
Yritysneuvoja
Yritysneuvojan osaamisala on suunnattu toimiville tai yritysneuvojan uraa harkitseville henkilöille. Tutkinnon suorittanut voi työskennellä yrittäjänä, yritysneuvonnan asiantuntijana tai esimiehenä. Hän pystyy hyödyntämään toimintaympäristön ja yhteistyösuhteiden tuntemustaan yritysneuvontatyössä, hyödyntäen asiakashallintajärjestelmiä ja asiakastyöhön liittyviä verkostoja. Hän osaa arvioida erilaisia liiketoimintasuunnitelmia ja neuvoa asiakasta yrityksen käynnistämiseen ja kehittämiseen liittyvissä asioissa. Pääpaino opiskelussa on vuorovaikutustaitojen, esimiestyön ja liiketoimintaosaamisen kehittämisessä.
Koulutukseen voi hakeutua joko yrittäjänä tai työsuhteisena, jos työtehtävät vastaavat tutkinnon vaatimuksia.
Yrittäjän valintaperusteet:
- On voimassa oleva Y-tunnus ja YEL- tai MYEL- vakuutettu
- Yrityksessä on riittävästi tuotanto- ja palvelutoimintaa: Yrittäjä työskentelee omassa yrityksessään vähintään 25 tuntia/viikko sellaisissa tehtävissä, joissa tutkinnon tavoitteiden mukainen osaaminen on mahdollista osoittaa aidoissa yrityksessä tapahtuvissa työtehtävissä ja työskentelyssä.
- Hakijalla on käytettävissä tietokone ja verkkoyhteys
Työsuhteessa olevan valintaperusteet:
- On voimassa oleva työsopimus opintojen ajaksi ja työnantaja haluaa solmia oppisopimuksen.
- Hakija työskentelee yrityksessä vähintään 25 tuntia/viikko sellaisissa tehtävissä, joissa tutkinnon tavoitteiden mukainen osaaminen on mahdollista osoittaa aidoissa työtehtävissä.
- Hakijalla on käytettävissä tietokone ja verkkoyhteys.
Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Koulutus sisältää lähiopetusta, työpaikalla/omassa yrityksessä järjestettävää koulutusta ja verkko-opiskelua sekä itsenäisesti että Teams-/Zoom-järjestelmän kautta. Opiskelijalla tulee olla käytössään tietokone, toimiva sähköpostiosoite ja internetyhteys.
Opiskelija kehittää omaa yritystoimintaansa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti, omassa aikataulussaan. Koulutus sisältää lähiopetusta max 13 päivää, etäopiskelua ja ohjattua oman yritystoiminnan suunnittelua ja kehittämistä.
Näytä vähemmän
Hinta: 450€
Jos opiskelijan tavoitteena on koko tutkinnon sijaan tutkinnon osan tai osien suorittaminen, maksu määräytyy ko. tutkinnon osan/osien laajuuden (osaamispisteiden) mukaan.
Näytä vähemmän
Koulutukseen on jatkuva haku. Vastuuvalmentaja ottaa yhteyttä hakijaan mahdollisimman pian hakemuksen saapumisesta. Koulutuksen voi aloittaa joustavasti heti, kun hakemus on käsitelty ja opiskelijavalinta tehty.
Vastuuvalmentaja kutsuu aloittavat opiskelijat seuraavaan mahdolliseen orientaatiopäivään, jossa käydään läpi yleiset tutkinnon suorittamiseen liittyvät asiat sekä aktivoidaan tunnukset opiskelijan käytössä oleviin verkkopalveluihin. Orientaatiopäiviä on noin kerran kuukaudessa.
Näytä vähemmän
Koulutus järjestetään pääsääntöisesti oppisopimuskoulutuksena, joten sinulla tulee olla tutkintoon soveltuva työpaikka tai toimit itse yrittäjänä, joka harjoittaa yrittäjyyttä päätoimisesti.
Kielitaito osoitetaan kielikokeella tai vastaavalla todistuksella, mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi. Hakija saa automaattisesti kutsun seuraavaan mahdolliseen kielikokeeseen, jos äidinkieli on muu kuin suomi. Suomen kielen osaamisen voi osoittaa ilman kielikoetta. Täältä löydät dokumentit, joilla tämän voi tehdä: Jatkuvan haun valintaperusteet | Hyria
Jos olet hakemassa Hyriaan, ja sinulla on esittää jokin edellä mainituista dokumenteista, toimita dokumentti ennakkoon osoitteella elina.juurinen@hyria.fi. Näin voimme poistaa sinut tulevasta kielikokeesta.
Kielikokeet järjestetään parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo 9.00. Paikka ilmoitetaan kutsussa. Kokeen tulos on voimassa 3 kuukautta.
B1.2 (= sujuva peruskielitaso)
Kuullun ymmärtäminen
Ymmärtää selväpiirteistä asiatietoa, joka liittyy tuttuihin ja melko yleisiin aiheisiin jonkin verran vaativissa yhteyksissä (epäsuora tiedustelu, työkeskustelut, ennakoitavissa olevat puhelinviestit). Ymmärtää pääkohdat ja tärkeimmät yksityiskohdat ympärillään käytävästä laajemmasta muodollisesta ja epämuodollisesta keskustelusta. Ymmärtäminen edellyttää yleiskieltä tai melko tuttua aksenttia sekä satunnaisia toistoja ja uudelleenmuotoiluja. Nopea syntyperäisten välinen keskustelu ja vieraiden aiheiden tuntemattomat yksityiskohdat tuottavat vaikeuksia.
Puhuminen
Osaa kertoa tavallisista, konkreeteista aiheista kuvaillen, eritellen ja vertaillen ja selostaa myös muita aiheita, kuten elokuvia, kirjoja tai musiikkia. Osaa viestiä varmasti useimmissa tavallisissa tilanteissa. Kielellinen ilmaisu ei ehkä ole kovin tarkkaa. Osaa ilmaista itseään suhteellisen vaivattomasti. Vaikka taukoja ja katkoksia esiintyy, puhe jatkuu ja viesti välittyy. Ääntäminen on hyvin ymmärrettävää, vaikka intonaatio ja painotus eivät ole aivan kohdekielen mukaisia. Osaa käyttää kohtalaisen laajaa sanastoa ja tavallisia idiomeja. Käyttää myös monenlaisia rakenteita ja mutkikkaitakin lauseita. Kielioppivirheitä esiintyy jonkin verran, mutta ne haittaavat harvoin laajempaakaan viestintää.
Luetun ymmärtäminen
Pystyy lukemaan muutaman kappaleen pituisia tekstejä monenlaisista aiheista (lehtiartikkelit, esitteet, käyttöohjeet, yksinkertainen kaunokirjallisuus) ja selviää myös jonkin verran päättelyä vaativista teksteistä käytännönläheisissä ja itselleen tärkeissä tilanteissa. Pystyy etsimään ja yhdistelemään tietoja useammasta muutaman sivun pituisesta tekstistä suorittaakseen jonkin tehtävän. Pitkien tekstien jotkin yksityiskohdat ja sävyt saattavat jäädä epäselviksi.
Kirjoittaminen
Osaa kirjoittaa henkilökohtaisia ja julkisempiakin viestejä, kertoa niissä uutisia ja ilmaista ajatuksiaan tutuista abstrakteista ja kulttuuriaiheista, kuten musiikista tai elokuvista. Osaa kirjoittaa muutaman kappaleen pituisen jäsentyneen tekstin (muistiinpanoja, lyhyitä yhteenvetoja ja selostuksia selväpiirteisen keskustelun tai esityksen pohjalta). Osaa esittää jonkin verran tukitietoa pääajatuksille ja ottaa lukijan huomioon. Hallitsee melko monenlaiseen kirjoittamiseen tarvittavaa sanastoa ja lauserakenteita. Osaa ilmaista rinnasteisuutta ja alisteisuutta. Pystyy kirjoittamaan ymmärrettävää ja kohtuullisen virheetöntä kieltä, vaikka virheitä esiintyy vaativissa rakenteissa, tekstin jäsentelyssä ja tyylissä ja vaikka äidinkielen tai jonkin muun kielen vaikutus on ilmeinen.
Hyrian opiskelijavalinnoissa käytetään alasta riippumatta 30 pisteen arviointiskaalaa. Arviointi jakautuu kolmeen osa-alueeseen: Motivaatio, Opiskeluvalmiudet ja Työelämävalmiudet. Kunkin osa-alueen maksimipisteet ovat 10 pistettä. Pisteytyskriteereissä on suoraan hakemuksesta arvioitavia tietoja sekä erillisen soveltavuuskokeen tai haastattelun perusteella arvioitavia kohtia. Tämän lisäksi koulutus-/tutkintokohtaisesti voi olla käytössä ennakkotehtävä/-tehtäviä, jolla karsitaan suurista hakijamääristä haastateltavaksi pyydettävät hakijat.
Motivaatiota kartoittamalla pyritään selvittämään, miksi opiskelija hakeutuu koulutukseen ja siten tunnistamaan motivoituneet opiskelijat.
Opiskeluvalmiuksia arvioimalla halutaan kartoittaa opiskelijalla olevia valmiuksia ammatillisessa koulutuksessa suoriutumiseen.
Työelämävalmiuksia kartoittamalla pyritään arvioimaan hakijan soveltuvuutta alalle sekä yleisiä työelämätaitoja.
Kielitaito osoitetaan kielikokeella tai vastaavalla todistuksella, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi.
Kielikoe
Hyrian opetuskieli on suomi. Hakijan kielitaito tulee olla alan vaatimukset täyttävä. Kyseessä olevan alan kielitaitotason vaatimus on A2.2.
Saat kutsun kielikokeeseen, jos äidinkielesi on muu kuin suomi. Voit osoittaa suomen kielen osaamisesi ilman kielikoetta, jos sinulla on:
- Yki-todistus arvosanalla 3
- Valtionhallinnon kielitutkinto arvosanalla Hyvä
- alle 3 kuukautta vanha Tuvan tai koto-koulutuksen kielitodistus, jossa kielitaitotason vaatimus on A2.2
- perusopetuksen päättötodistuksessa S2-opinnot vähintään arvosanalla 7
- suomen kielellä suoritetun lukion päättötodistus
- suomen kielellä suoritettu ammatillinen tutkinto
Lähetä kielitaidon osoittavat todistukset internetin kautta. Mene osoitteeseen www.turvaposti.fi ja kirjoita ”Lähetä turvapostia vastaanottajalle”-kohtaan hakemusliitteet@hyria.fi ja paina lähetä. Sitten voit lähettää liitteet. Älä käytä tavallista sähköpostia.
Liitteiden on oltava perillä viimeistään viisi työpäivää ennen kielikoepäivää. Saat tiedon, riittävätkö todistuksesi osoittamaan kielitaitosi vai tuleeko sinun osallistua kielikokeeseen.
Kielikokeet järjestetään joka kuukauden parittoman viikon keskiviikkona klo 9-14. Paikka ilmoitetaan kutsussa.
Näytä vähemmän
Yrittäjyyden ammattitutkinto (150 osaamispistettä) muodostuu kaikille pakollisesta tutkinnon osasta (30 osp), osaamisalakohtaisesta pakollisesta tutkinnon osasta sekä valinnaisesta tutkinnon osasta.
Kaikille pakollinen tutkinnon osa:
- Liiketoiminnan tehtävissä toimiminen, 30 osp
Yritystoiminnan kehittämisen osaamisala, pakollinen tutkinnon osa:
- Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen, 60 osp
Valinnaiset tutkinnon osat (60 osp):
- Työn organisointi ja johtaminen, 60 osp
- Myynti ja markkinointi, 60 osp
- Taloudellisen tuloksen varmistaminen ja kehittäminen, 60 osp
- Tuotannon suunnittelu ja kehittäminen, 60 osp
- Tuotteiden ja palvelujen kehittäminen, 60 osp
- Liiketoiminnan osa-alueen digitalisointi, 60 osp
- Yritysneuvonta, 60 osp
- Projektin suunnittelu ja toteuttaminen, 60 osp
- Tutkinnon osan tai osia ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon perusteesta
Yritysneuvonnan osaamisala, pakollinen tutkinnon osa:
- Yritysneuvonta, 60 osp
Valinnaiset tutkinnon osat, 60 osp
- Yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistäminen, 60 osp
- Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen, 60 osp
- Työn organisointi ja johtaminen, 60 osp
- Myynti ja markkinointi, 60 osp
- Taloudellisen tuloksen varmistaminen ja kehittäminen, 60 osp
- Tuotannon suunnittelu ja kehittäminen, 60 osp
- Tuotteiden ja palvelujen kehittäminen, 60 osp
- Liiketoiminnan osa-alueen digitalisointi, 60 osp
- Projektin suunnittelu ja toteuttaminen, 60 osp
- Tutkinnon osan tai osia ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon perusteesta
Näytä vähemmän
Sinulle laaditaan opintojen alussa opiskelusuunnitelma, jonka mukaan opintosi etenevät. Opintojen sisältöön ja kestoon vaikuttaa mm. alan aiempi koulutuksesi ja osaamisesi. Opiskelusuunnitelmasta käytetään nimeä henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Näytöt ovat osa tutkinnon suorittamista. Näytöllä tarkoitetaan toimintaa, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut vaadittavan ammattitaidon tai osaamisen. Jos sinulla on riittävä alan ammatillinen osaaminen, voit osoittaa ammattitaitosi suoraan näytöissä ilman koulutukseen osallistumista.
SELKOSUOMEKSI
Sinulle tehdään opiskelun alussa opiskelusuunnitelma (HOKS). Suunnitelmaan kirjataan opetuksen sisältö ja oppiaika.
Jos sinulla on riittävästi tietoa ja taitoa koulutuksen ammatista, sinut ohjataan suoraan näyttöön. Näyttö tarkoittaa sitä, että sinä teet työpaikalla töitä ja sinun työn tekemistä arvioidaan.
Näytä vähemmän
Koulutus on mahdollista myös oppisopimuskoulutuksena, johon hakeudutaan täyttämällä sähköinen taustatietolomake. Huomioithan, että sinulla tulee joko olla olemassa oleva työsuhde, olet yrittäjä tai olet jo sopinut tulevan työnantajan kanssa mahdollisesta oppisopimuskoulutuksesta. Lomakkeessa kysytään työpaikan tiedot.
Työsuhteinen oppisopimus: HAKULOMAKE
Yrittäjän oppisopimus: HAKULOMAKE
SELKOSUOMEKSI
Jos sinulla on työpaikka tai olet yrittäjä, sinulle tehdään oppisopimus. Oppisopimus tarkoittaa sitä, että sinä teet työtä työpaikalla ja käyt välillä koulussa. Täytä hakulomake alla olevasta linkistä.
Työsuhteinen oppisopimus (= sinulle maksetaan palkkaa työstä): HAKULOMAKE
Yrittäjän oppisopimus (= sinä olet itse yrittäjä): HAKULOMAKE
Näytä vähemmän
Tiedotamme opiskelupaikan saamisesta henkilökohtaisesti. Peruutus voidaan tehdä viimeistään 14 päivän kuluttua opiskelupaikkatiedon saamisesta. Jos opiskelija on aloittanut koulutuksen tämän ajan sisällä, tässä tapauksessa peruutusoikeus päättyy koulutuksen aloittamiseen. Peruutusilmoitus tehdään sähköpostilla hakijanpalvelut@hyria.fi.
Maksullisissa koulutuksissa veloitamme koko opiskelijamaksun, mikäli koulutukseen valittu jättää saapumatta ilman peruutusilmoitusta. Opiskelijamaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää koulutuksen.
Peruutusehdot eivät koske oppisopimusopiskelijaa.
Oppilaitoksella on oikeus muuttaa koulutuksen hintaa ja sisältöä, siirtää koulutuksen ajankohtaa sekä peruuttaa koulutus.
Näytä vähemmän
Lisätietoja saat Opetushallituksen ePerusteet -palvelusta:
Näytä vähemmän
Näytä vähemmän
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Uudenmaankatu 249
05840 Hyvinkää
Suomi