Hyriassa voit opiskella puutarhuriksi eli kokonaisen puutarha-alan perustutkinnon tai monipuolisesti puutarha-alan lyhyempiä koulutuksia, jotka muodostuvat perustutkinnon tutkinnon osasta tai osista.
Tutkinnon osista muodostuvilla koulutuksilla saat täsmäosaamista juuri siltä osaamisalueelta, jota työssäsi tai harrastuksessasi eniten kaipaat. Hyriassa voit opiskella puutarhurin opintojen lisäksi esimerkiksi kukkasidontaa, lavakaulusviljelyä kaupunkiolosuhteissa ja perhos- ja pörriäisystävällisten kukkien kasvatusta. Opinnot kestävät tyypillisesti muutamia kuukausia ja onnistuvat kätevästi töiden ohessa.
Hyriassa luonnonvara-alan kampuksella pääset perehtymään käytännön työhön muun muassa modernissa kasvihuoneessa, joka sijaitsee idyllisessä miljöössä keskellä Hyvinkäänkylän maaseutumaisemia.
Hakeutumalla väyläopintoihimme, voit puutarhurin opintojen aikana opiskella puutarha-alan amk-opintoja. Väyläopinnot mahdollistavat opiskelun jatkamisen suoraan ammattikorkeakoulussa puutarhuriksi valmistumisen jälkeen, ilman pääsykokeita. Meiltä on opintojen aikana lisäksi hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet lähteä kansainväliseen vaihtoon.
Mitä puutarhuri sitten tekee ja millaista hänen työnsä on? Puutarhuri hoitaa ja ylläpitää viheralueita, puistoja, pihoja ja puutarhoja. Työhön kuuluu monipuolisesti kasvien istutusta, leikkaamista, kastelua, lannoitusta ja kasvitautien torjuntaa. Puutarhuri voi myös suunnitella viheralueita, rakentaa kivetyksiä ja hoitaa nurmikoita. Työssä käytetään usein työkaluja ja koneita kuten leikkureita, kastelujärjestelmiä ja trimmereitä.
Puutarhurin töissä yhdistyvät luovuus, käsityötaito ja kasvien sekä kasvupaikkojen syvä tuntemus. Se on työtä, jossa tehtävät vaihtuvat vuodenaikojen ja sesonkien mukaan tekijäänsä haastaen. Puutarhuri työskentelee luonnon kanssa samassa rytmissä luoden viihtyisyyttä ja estetiikkaa ympärilleen. Puutarha-alan koulutuksissamme luonnon monimuotoisuuden ja ekologisen kestävyyden huomioiminen ovat olennaisia arvoja. Opit kestävän kehityksen menetelmiä ja sitä, kuinka voit tehdä maailmasta vihreämmän – kasvi kerrallaan.
Parasta puutarhurin työssä on mahdollisuus työskennellä ulkona ja osaamisen tuoma ilo muillekin. Työ on vaihtelevaa. Talvikaudella moni puutarhuri keskittyy suunnitteluun, myymälöissä ja kasvihuoneissa työskentelevä puutarhuri sisäkasvien hoitoon.
Kenelle tarkoitettu
Aloituspaikat ovat yksittäisiä opiskelupaikkoja, jotka toteutetaan yhteisessä koulutusprosessissa yhteishaun kautta tulleiden opiskelijoiden kanssa ja opiskelu on päätoimista päiväopiskelua.
Koulutuksen kohderyhmänä ovat uutta ammattia/tutkintoa hankkivat henkilöt, jotka haluavat työllistyä alan työtehtäviin.
Tavoitteena on suorittaa Puutarha-alan perustutkinto, puutarhuri.
Puutarhurin ammattitaidon ytimestä löytyy kädentaidot ja pyrkimys parhaaseen mahdolliseen laatuun. Puutarhurin työ vaatii fyysistä kuntoa, tarkkuutta, huolellisuutta ja tiimipelurin taitoja. Puutarhuri tekee töitä kaikissa sääolosuhteissa. Puutarhuri on ammattilainen, joka ei myöskään voi olla turhan herkkä lialle, pölylle ja melulle.
Alan töitä tehdään puutarha-alan yrityksissä. Näitä ovat esimerkiksi kauppapuutarhat, avomaaviljelmät, puutarhamyymälät, kukkakaupat, taimitarhat ja kaupunkien ja seurakuntien puisto-osastot.
Puutarhuri ja alan osaajat voivat työllistyä moniin erilaisiin töihin:
Kuntien ja seurakuntien viheralueille hoitamaan puistoja ja julkisia istutuksia.
Yrityksille ylläpitämään piha-alueita, puutarhoja ja sisäviheralueita.
Oma yritys: Puutarhuri voi toimia itsenäisenä yrittäjänä tarjoten yksityisille ja yritysasiakkailleen pihasuunnittelua ja pihojen hoitopalveluita.
Kukkakauppa tai puutarhamyymälä: Työskentely asiakaspalvelutehtävissä.
Kasvihuoneet ja taimitarhat: Kasvien kasvatus ja hoito sekä erikoistuminen esimerkiksi vihanneksiin, hedelmiin, kukkiin tai muihin kasvilajeihin.
Näytä vähemmän
Koulutus toteutetaan päiväopiskeluna ja siihen sisältyy lähi- ja etäopiskelua ja työssäoppimista. Opintoja on mahdollista suorittaa myös oppisopimuskoulutuksella.
Näytä vähemmän
Tutkintokoulutuksen kesto on yksilöllinen (noin 2 - 3 vuotta).
Näytä vähemmän
Hinta: 0€
Oppivelvollisuuden lain piirissä olevat opiskelijat
Koulutus on maksuton oppivelvollisuuslakia koskeville opiskelijoille sen kalenterivuoden loppuun, jona opiskelija täyttää 20 vuotta. Maksuttomuus koskee seuraavia:
- opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit
- opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet
- tutkintoon/koulutukseen kuuluvat välttämättömät lupakortit ja pätevyydet
Oppivelvollisuuslaki koskee pääosin vuonna 2005 tai sen jälkeen syntyneitä henkilöitä. Oppivelvollisuuslaista voi lukea lisää Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.
Muut opiskelijat
Myös muille opiskelijoille itse koulutus on maksutonta. Kustannuksia saattaa aiheutua kuitenkin seuraavista:
- opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit
- opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet
- tutkintoon/koulutukseen kuuluvat välttämättömät lupakortit ja pätevyydet
Näytä vähemmän
Yhteishaussa vapaaksi jääneille paikoille hakeneet haastatellaan hakemuksen saapumisen jälkeen. Opiskelijavalintoja tehdään 30.5., 19.6., 27.6., 1.8. ja 8.8. (näihin ajankohtiin mennessä tulleet hakijat käsitellään yhtenä hakijajoukkona). Hakukohde voidaan sulkea edellä mainittuina päivinä, mikäli ryhmät täyttyvät.
Näytä vähemmän
Hyrian jatkuvan haun opiskelijavalinta jakautuu alasta riippumatta kolmen osa-alueen arviointiin: Motivaatio, Opiskeluvalmiudet ja Työelämävalmiudet. Pisteytyskriteereissä on suoraan hakemuksesta arvioitavia tietoja sekä erillisen soveltavuuskokeen tai haastattelun perusteella arvioitavia kohtia. Tämän lisäksi koulutus-/tutkintokohtaisesti voi olla käytössä ennakkotehtävä/-tehtäviä, jolla karsitaan suurista hakijamääristä haastateltavaksi pyydettävät hakijat.
Motivaatiota kartoittamalla pyritään selvittämään, miksi opiskelija hakeutuu koulutukseen ja siten tunnistamaan motivoituneet opiskelijat.
Opiskeluvalmiuksia arvioimalla halutaan kartoittaa opiskelijalla olevia valmiuksia ammatillisessa koulutuksessa suoriutumiseen.
Työelämävalmiuksia kartoittamalla pyritään arvioimaan hakijan soveltuvuutta alalle sekä yleisiä työelämätaitoja.
Hyrian opetuskieli on suomi. Hakijan kielitaito tulee olla alan vaatimukset täyttävä. Kielitaito osoitetaan kielikokeella tai vastaavalla todistuksella, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi.
Kielikoe
Kyseessä olevan alan kielitaitotason vaatimus on A2.2.
Saat kutsun kielikokeeseen, jos äidinkielesi on muu kuin suomi. Voit osoittaa suomen kielen osaamisesi ilman kielikoetta, jos sinulla on:
Yki-todistus arvosanalla 3
Valtionhallinnon kielitutkinto arvosanalla Hyvä
Alle 3 kuukautta vanha Tuvan tai koto-koulutuksen kielitodistus, jossa kielitaitotason vaatimus on A2.2
Suomalainen perusopetuksen päättötodistuksessa S2-opinnot vähintään arvosanalla 7
Suomen kielellä suoritetun lukion päättötodistus
Suomen kielellä suoritettu ammatillinen tutkinto
Lähetä kielitaidon osoittavat todistukset internetin kautta. Mene osoitteeseen hyria.fi/yrityksille/yritystietoja. Löydät ohjeet Suojatun sähköpostin lähettäminen -otsikon alta. Lähetä liitteet suojatulla sähköpostilla osoitteeseen hakemusliitteet@hyria.fi. Älä käytä tavallista sähköpostia.
Saat tämän jälkeen sähköpostitse tiedon, riittävätkö todistuksesi osoittamaan kielitaitosi vai tuleeko sinun osallistua kielikokeeseen.
Jos suojatun sähköpostin lähettäminen ei onnistu, ota yhteyttä hakijanpalvelut@hyria.fi, puh. 020 690 159
Kielikokeet järjestetään joka kuukauden parittoman viikon keskiviikkona klo 9.30-13.00. Paikka ilmoitetaan kutsussa.
Näytä vähemmän
Puutarha-alan perustutkinto, kukka- ja puutarhakaupan osaamisala
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Pakolliset tutkinnon osat (100 osp)
Pakolliset tutkinnon osat (100 osp)
Pakolliset tutkinnon osat (100 osp)
Puutarhatöiden tekeminen (25 osp)
Puutarhatöiden tekeminen (25 osp)
Puutarhatöiden tekeminen (25 osp)
Puutarha-alan organisaatiossa toimiminen (15 osp)

Asiakaspalvelu ja myyntityö puutarha-alan myymälässä (30 osp)

Myymälätyöskentely puutarha-alalla (30 osp)

Puutarhakasvien tuottaminen avomaalla (30 osp)

Puutarhakasvien tuottaminen katetuissa olosuhteissa (30 osp)

Viheralueiden rakentaminen (30 osp)
Viheralueiden rakentaminen (30 osp)
Viheralueiden rakentaminen (30 osp)
Viheralueiden kunnossapito (30 osp)
Viheralueiden kunnossapito (30 osp)
Viheralueiden kunnossapito (30 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat (45 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat (45 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat (45 osp)
Asiakkaiden neuvominen puutarhamyymälässä (15 osp)

Erityisviheralueiden kunnossapito (15 osp)

Kasvillisuuden käyttö viheralueilla (15 osp)

Kasviryhmän tuottaminen (15 osp)
Kasviryhmän tuottaminen (15 osp)
Kasviryhmän tuottaminen (15 osp)
Kukkasidontatöiden tekeminen (15 osp)
Kukkasidontatöiden tekeminen (15 osp)
Kukkasidontatöiden tekeminen (15 osp)
Luonnon monimuotoisuutta tukeva puutarhanhoito (15 osp)

Puutarha-alan tapahtumapalveluiden tuottaminen (15 osp)

Puutarha-alan myynti- ja tapahtumatilan järjestäminen (15 osp)

Puutarhatuotteiden jatkojalosteiden tekeminen (15 osp)

Puuvartisten kasvien hoitaminen (15 osp)

Tilan koristelu kasvimateriaalilla (15 osp)

Viheralueiden kivitöiden tekeminen (15 osp)

Viheralueiden puutöiden tekeminen (15 osp)

Viheralueiden ulkovarusteiden ja rakenteiden rakentaminen (15 osp)

Vihersisustuskasvien istutus ja hoito (15 osp)

Tämän tutkinnon toisen osaamisalan pakollinen tutkinnon osa (30 osp)

Tutkinnon osa toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta (5 - 15 osp)

Tutkinnon yleinen osaaminen
Tutkinnon yleinen osaaminen
Tutkinnon yleinen osaaminen
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi

Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi, valinnainen

Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä

Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä, valinnainen

Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi

Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi, valinnainen

Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä

Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä, valinnainen

Toiminta digitaalisessa ympäristössä
Toiminta digitaalisessa ympäristössä
Toiminta digitaalisessa ympäristössä
Toiminta digitaalisessa ympäristössä, valinnainen

Taide ja luova ilmaisu
Taide ja luova ilmaisu
Taide ja luova ilmaisu
Taide ja luova ilmaisu, valinnainen
Taide ja luova ilmaisu, valinnainen
Taide ja luova ilmaisu, valinnainen
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen

Matematiikka ja matematiikan soveltaminen

Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, valinnainen

Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen

Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen, valinnainen

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen

Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen, valinnainen

Työelämässä toimiminen
Työelämässä toimiminen
Työelämässä toimiminen
Työelämässä toimiminen, valinnainen
Työelämässä toimiminen, valinnainen
Työelämässä toimiminen, valinnainen
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet, valinnainen

Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta, valinnainen

Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen, valinnainen

Kestävän kehityksen edistäminen
Kestävän kehityksen edistäminen
Kestävän kehityksen edistäminen
Kestävän kehityksen edistäminen, valinnainen

Puutarha-alan perustutkinto, puutarhatuotannon osaamisala

Puutarha-alan perustutkinto, viheralan osaamisala

Sinulle laaditaan opintojen alussa opiskelusuunnitelma, jonka mukaan opintosi etenevät. Opintojen sisältöön ja kestoon vaikuttaa mm. alan aiempi koulutuksesi ja osaamisesi. Opiskelusuunnitelmasta käytetään nimeä henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Näytöt ovat osa tutkinnon suorittamista. Näytöllä tarkoitetaan toimintaa, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut vaadittavan ammattitaidon tai osaamisen. Jos sinulla on riittävä alan ammatillinen osaaminen, voit osoittaa ammattitaitosi suoraan näytöissä ilman koulutukseen osallistumista.
Näytä vähemmän
Jos sinulla on koulutukseen liittyvän alan työpaikka tai olet yrittäjä, sinulle tehdään oppisopimus. Oppisopimus tarkoittaa sitä, että sinä teet työtä työpaikalla tai omassa yrityksessä, ja käyt välillä koulussa. Täytä hakulomake alla olevasta linkistä.
Näytä vähemmän
Puutarha-alan perustutkinnon opiskeltuasi sinun on mahdollista jatkaa opintojasi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Hyriassa voit opiskella amk-väyläopintoja, joiden myötä pääset opiskelemaan ammattikorkeakouluun ilman pääsykokeita. Ammattikorkeakoulussa voit opiskella hortonomiksi joko puutarhatalouden tai rakennetun ympäristön alalta. Yliopistossa voit hakeutua opiskelemaan maataloustieteitä tai maisema-arkkitehdin opintoja.
Näytä vähemmän
Tiedotamme opiskelupaikan saamisesta henkilökohtaisesti. Peruutus voidaan tehdä viimeistään 14 päivän kuluttua opiskelupaikkatiedon saamisesta. Jos opiskelija on aloittanut koulutuksen tämän ajan sisällä, tässä tapauksessa peruutusoikeus päättyy koulutuksen aloittamiseen. Peruutusilmoitus tehdään sähköpostilla hakijanpalvelut@hyria.fi.
Maksullisissa koulutuksissa veloitamme koko opiskelijamaksun, mikäli koulutukseen valittu jättää saapumatta ilman peruutusilmoitusta. Opiskelijamaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää koulutuksen.
Peruutusehdot eivät koske oppisopimusopiskelijaa.
Oppilaitoksella on oikeus muuttaa koulutuksen sisältöä, siirtää koulutuksen ajankohtaa sekä peruuttaa koulutus.
Näytä vähemmän
Lisätietoja saat Opetushallituksen ePerusteet -palvelusta:
Näytä vähemmän
Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jolloin yksilöllinen opintopolku täsmentyy. Osaamisen kehittämistavoitteiden ja tarpeiden mukaisesti valitaan suoritettavat tutkinnon osat sekä määritellään hankittava ja kehitettävä osaaminen.
Näytä vähemmän
Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville. Selvitä, täyttyvätkö työttömyysetuudella opiskelun ehdot osaltasi. Ota yhteyttä omaan työllisyysalueeseesi ennen opintoihin hakeutumista. Lisätietoja työttömyysetuudella opiskelusta.
Näytä vähemmän