Oletko kiinnostunut työllistymään alalle, jossa on mahdollisuus hyvään työllisyyteen ja palkkakehitykseen? Putkiasentaja asentaa, korjaa ja huoltaa rakennusten lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteita. LVI-laitteet ovat osa talotekniikkaa, jonka osuus rakentamisessa kasvaa jatkuvasti ja joka hyödyntää tehokkaasti modernia teknologiaa.
Kenelle tarkoitettu
Aloituspaikat ovat yksittäisiä opiskelupaikkoja, jotka toteutetaan yhteisessä koulutusprosessissa yhteishaun kautta tulleiden opiskelijoiden kanssa ja opiskelu on päätoimista päiväopiskelua.
Koulutuksen kohderyhmänä ovat uutta ammattia/tutkintoa hankkivat henkilöt, jotka haluavat työllistyä alan työtehtäviin.
Tavoitteena on suorittaa Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja.
Työtehtävinä ovat mm. asennus- ja huoltotehtävät erilaisissa yrityksissä, monipuolisissa projekteissa talonrakennuksessa, prosessiteollisuudessa, kiinteistöhuoltoyhtiöissä, teollisuudessa, telakoilla, vesilaitoksissa, valtion ja kuntien palveluksessa sekä itsenäisinä yrittäjinä.
SELKOSUOMEKSI
Putkiasentaja tekee töitä esimerkiksi:
- talonrakennusalan yrityksessä
- kiinteistöalan yrityksessä
- tehtaassa
- telakalla
- omassa yrityksessä
Näytä vähemmän
Koulutus toteutetaan päiväopiskeluna ja siihen sisältyy lähi- ja etäopiskelua ja työssäoppimista. Opintoja on mahdollista suorittaa myös oppisopimuskoulutuksella.
Näytä vähemmän
Tutkintokoulutuksen kesto on yksilöllinen (noin 2 - 3 vuotta).
Näytä vähemmän
Hinta: 0€
Oppivelvollisuuden lain piirissä olevat opiskelijat
Koulutus on maksuton oppivelvollisuuslakia koskeville opiskelijoille sen kalenterivuoden loppuun, jona opiskelija täyttää 20 vuotta. Maksuttomuus koskee seuraavia:
- opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit
- opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet
- tutkintoon/koulutukseen kuuluvat välttämättömät lupakortit ja pätevyydet
Oppivelvollisuuslaki koskee pääosin vuonna 2005 tai sen jälkeen syntyneitä henkilöitä. Oppivelvollisuuslaista voi lukea lisää Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.
Muut opiskelijat
Myös muille opiskelijoille itse koulutus on maksutonta. Kustannuksia saattaa aiheutua kuitenkin seuraavista:
- opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit
- opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet
- tutkintoon/koulutukseen kuuluvat välttämättömät lupakortit ja pätevyydet
Näytä vähemmän
Yhteishaussa vapaaksi jääneille paikoille hakeneet haastatellaan hakemuksen saapumisen jälkeen. Opiskelijavalintoja tehdään 30.5., 19.6., 27.6., 1.8. ja 8.8. (näihin ajankohtiin mennessä tulleet hakijat käsitellään yhtenä hakijajoukkona). Hakukohde voidaan sulkea edellä mainittuina päivinä, mikäli ryhmät täyttyvät.
Näytä vähemmän
Hyrian jatkuvan haun opiskelijavalinta jakautuu alasta riippumatta kolmen osa-alueen arviointiin: Motivaatio, Opiskeluvalmiudet ja Työelämävalmiudet. Pisteytyskriteereissä on suoraan hakemuksesta arvioitavia tietoja sekä erillisen soveltavuuskokeen tai haastattelun perusteella arvioitavia kohtia. Tämän lisäksi koulutus-/tutkintokohtaisesti voi olla käytössä ennakkotehtävä/-tehtäviä, jolla karsitaan suurista hakijamääristä haastateltavaksi pyydettävät hakijat.
Motivaatiota kartoittamalla pyritään selvittämään, miksi opiskelija hakeutuu koulutukseen ja siten tunnistamaan motivoituneet opiskelijat.
Opiskeluvalmiuksia arvioimalla halutaan kartoittaa opiskelijalla olevia valmiuksia ammatillisessa koulutuksessa suoriutumiseen.
Työelämävalmiuksia kartoittamalla pyritään arvioimaan hakijan soveltuvuutta alalle sekä yleisiä työelämätaitoja.
Hyrian opetuskieli on suomi. Hakijan kielitaito tulee olla alan vaatimukset täyttävä. Kielitaito osoitetaan kielikokeella tai vastaavalla todistuksella, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi.
Kielikoe
Kyseessä olevan alan kielitaitotason vaatimus on B1.1.
Saat kutsun kielikokeeseen, jos äidinkielesi on muu kuin suomi. Voit osoittaa suomen kielen osaamisesi ilman kielikoetta, jos sinulla on:
Yki-todistus arvosanalla 3
Valtionhallinnon kielitutkinto arvosanalla Hyvä
Alle 3 kuukautta vanha Tuvan tai koto-koulutuksen kielitodistus, jossa kielitaitotason vaatimus on B1.1
Suomalainen perusopetuksen päättötodistuksessa S2-opinnot vähintään arvosanalla 8
Suomen kielellä suoritetun lukion päättötodistus
Suomen kielellä suoritettu ammatillinen tutkinto
Lähetä kielitaidon osoittavat todistukset internetin kautta. Mene osoitteeseen hyria.fi/yrityksille/yritystietoja. Löydät ohjeet Suojatun sähköpostin lähettäminen -otsikon alta. Lähetä liitteet suojatulla sähköpostilla osoitteeseen hakemusliitteet@hyria.fi. Älä käytä tavallista sähköpostia.
Saat tämän jälkeen sähköpostitse tiedon, riittävätkö todistuksesi osoittamaan kielitaitosi vai tuleeko sinun osallistua kielikokeeseen.
Jos suojatun sähköpostin lähettäminen ei onnistu, ota yhteyttä hakijanpalvelut@hyria.fi, puh. 020 690 159
Kielikokeet järjestetään joka kuukauden parittoman viikon keskiviikkona klo 9.30-13.00. Paikka ilmoitetaan kutsussa.
Näytä vähemmän
Talotekniikan perustutkinto, putkiasennuksen osaamisala
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Tutkinnon yleinen osaaminen
Pakolliset tutkinnon osat (85 osp)
Lämmitysjärjestelmien asentaminen (40 osp)
Käyttövesijärjestelmien asentaminen (30 osp)
Viemärijärjestelmien asentaminen (15 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat (30 - 60 osp)
Erikoisjärjestelmien putkistojen hitsaaminen (15 osp)
LVI-korjausrakentaminen (15 osp)
Vesimäärien mittaus ja tasapainotus (15 osp)
LV-järjestelmien huoltaminen (15 osp)
IV-konehuoneasennukset (15 osp)
IV-kanavaosien valmistaminen (15 osp)
IV-järjestelmien puhdistaminen (15 osp)
IV-hormien saneeraaminen (15 osp)
Pientalon LVI-suunnittelu (15 osp)
Aurinkolämpölaitteistojen asentaminen (15 osp)
Maalämpölaitteistojen asentaminen (15 osp)
Pienkylmälaitteiden ja ilmalämpöpumppujen asentaminen (15 osp)
Lattialämmitysjärjestelmien asentaminen (15 osp)
Tutkinnon osa tai osia voimassa olevan tämän tutkinnon osaamisalojen pakollisista tutkinnon osista (15-60 osp)
Tutkinnon osa voimassa olevan rakennusalan perustutkinnon ammatillisista tutkinnon osista (15 osp)
Tutkinnon osa toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta (5 - 15 osp)
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä
Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä, valinnainen
Toiminta digitaalisessa ympäristössä
Toiminta digitaalisessa ympäristössä, valinnainen
Taide ja luova ilmaisu
Taide ja luova ilmaisu, valinnainen
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
Matematiikka ja matematiikan soveltaminen
Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, valinnainen
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen, valinnainen
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen
Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen, valinnainen
Työelämässä toimiminen
Työelämässä toimiminen, valinnainen
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet, valinnainen
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta, valinnainen
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen, valinnainen
Kestävän kehityksen edistäminen
Kestävän kehityksen edistäminen, valinnainen
Talotekniikan perustutkinto, putkiasennuksen osaamisala
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Tutkinnon yleinen osaaminen
Pakolliset tutkinnon osat (85 osp)
Lämmitysjärjestelmien asentaminen (40 osp)
Käyttövesijärjestelmien asentaminen (30 osp)
Viemärijärjestelmien asentaminen (15 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat (30 - 60 osp)
Erikoisjärjestelmien putkistojen hitsaaminen (15 osp)
LVI-korjausrakentaminen (15 osp)
Vesimäärien mittaus ja tasapainotus (15 osp)
LV-järjestelmien huoltaminen (15 osp)
IV-konehuoneasennukset (15 osp)
IV-kanavaosien valmistaminen (15 osp)
IV-järjestelmien puhdistaminen (15 osp)
IV-hormien saneeraaminen (15 osp)
Pientalon LVI-suunnittelu (15 osp)
Aurinkolämpölaitteistojen asentaminen (15 osp)
Maalämpölaitteistojen asentaminen (15 osp)
Pienkylmälaitteiden ja ilmalämpöpumppujen asentaminen (15 osp)
Lattialämmitysjärjestelmien asentaminen (15 osp)
Tutkinnon osa tai osia voimassa olevan tämän tutkinnon osaamisalojen pakollisista tutkinnon osista (15-60 osp)
Tutkinnon osa voimassa olevan rakennusalan perustutkinnon ammatillisista tutkinnon osista (15 osp)
Tutkinnon osa toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta (5 - 15 osp)
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä
Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä, valinnainen
Toiminta digitaalisessa ympäristössä
Toiminta digitaalisessa ympäristössä, valinnainen
Taide ja luova ilmaisu
Taide ja luova ilmaisu, valinnainen
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
Matematiikka ja matematiikan soveltaminen
Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, valinnainen
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen, valinnainen
Näytä vähemmän
Yhteiset tutkinnon osat, joiden kokonaislaajuus on 35 osaamispistettä (osp), sisältyvät kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin.
Yhteisiin tutkinnon osiin sisältyy sekä pakollisia (26 osp) että valinnaisia (9 osp) osaamistavoitteita.
Pakolliset osaamistavoitteet (26 osp) muodostuvat kolmesta tutkinnon osasta:
- viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp)
- matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen (6 osp)
- yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (9 osp)
Valinnaisia osa-alueita tulee valita yhteensä 9 osp. Voit valita valinnaiset osaamistavoitteet vapaasti yhdestä tai useammasta tutkinnon osasta.
Yhteishaun ryhmissä opiskellaan yhteiset tutkinnon osat pajoissa. Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti tietokoneella, mutta pajassa käytetään myös kirjoja ja muuta materiaalia oppimiseen. Yhdessä pajassa on opiskelijoita eri tutkinnoista.
Jatkuvan haun kautta tulevat opiskelijat opiskelevat pääsääntöisesti yhteiset tutkinnon osat verkko-opintoina.
Näytä vähemmän
Sinulle laaditaan opintojen alussa opiskelusuunnitelma, jonka mukaan opintosi etenevät. Opintojen sisältöön ja kestoon vaikuttaa mm. alan aiempi koulutuksesi ja osaamisesi. Opiskelusuunnitelmasta käytetään nimeä henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Näytöt ovat osa tutkinnon suorittamista. Näytöllä tarkoitetaan toimintaa, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut vaadittavan ammattitaidon tai osaamisen. Jos sinulla on riittävä alan ammatillinen osaaminen, voit osoittaa ammattitaitosi suoraan näytöissä ilman koulutukseen osallistumista.
Näytä vähemmän
Jos sinulla on koulutukseen liittyvän alan työpaikka tai olet yrittäjä, sinulle tehdään oppisopimus. Oppisopimus tarkoittaa sitä, että sinä teet työtä työpaikalla tai omassa yrityksessä, ja käyt välillä koulussa. Täytä hakulomake alla olevasta linkistä.
Näytä vähemmän
Voit jatkaa opintojasi esimerkiksi ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tai ammatti- sekä erityisammattitutkinnossa.
Näytä vähemmän
Tiedotamme opiskelupaikan saamisesta henkilökohtaisesti. Peruutus voidaan tehdä viimeistään 14 päivän kuluttua opiskelupaikkatiedon saamisesta. Jos opiskelija on aloittanut koulutuksen tämän ajan sisällä, tässä tapauksessa peruutusoikeus päättyy koulutuksen aloittamiseen. Peruutusilmoitus tehdään sähköpostilla hakijanpalvelut@hyria.fi.
Maksullisissa koulutuksissa veloitamme koko opiskelijamaksun, mikäli koulutukseen valittu jättää saapumatta ilman peruutusilmoitusta. Opiskelijamaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää koulutuksen.
Peruutusehdot eivät koske oppisopimusopiskelijaa.
Oppilaitoksella on oikeus muuttaa koulutuksen sisältöä, siirtää koulutuksen ajankohtaa sekä peruuttaa koulutus.
Näytä vähemmän
Lisätietoja saat Opetushallituksen ePerusteet -palvelusta:
Näytä vähemmän
Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jolloin yksilöllinen opintopolku täsmentyy. Osaamisen kehittämistavoitteiden ja tarpeiden mukaisesti valitaan suoritettavat tutkinnon osat sekä määritellään hankittava ja kehitettävä osaaminen.
Näytä vähemmän
Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville. Selvitä, täyttyvätkö työttömyysetuudella opiskelun ehdot osaltasi. Ota yhteyttä omaan työllisyysalueeseesi ennen opintoihin hakeutumista. Lisätietoja työttömyysetuudella opiskelusta.
Näytä vähemmän