Haluatko loistaa asiakaspalvelutyössä tai taloushallinnon tehtävissä? Oletko tulevaisuuden huippumyyjä?
Kehitä asiakaspalvelu-, talous- tai markkinointiosaamistasi ammattilaisten ohjauksessa ja opiskele merkonomiksi verkossa!
Voit opiskella koko tutkinnon missä päin maailmaa asutkin. Merkonomin opinnoissa saat myös erinomaiset valmiudet kannattavan bisneksen rakentamiseen, jos haaveilet oman yrityksen perustamisesta. Liiketoiminnan ammattilaisena sinulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia eri yrityksissä ja julkishallinnon organisaatiossa.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat työnsä ohella valmistua merkonomiksi. Aiemmasta liiketalousalan työkokemuksesta on etua, mutta se ei ole välttämätöntä. Tutkinto soveltuu hyvin myös alanvaihtajille. Valinnoissa etusijalla ovat ne, joilla on jo hakuvaiheessa soveltuva työpaikka.
Edellytykset tutkinnon suorittamiseen
-
Opiskelija ymmärtää, puhuu ja kirjoittaa suomen kieltä tason B1.1 mukaisesti
-
Tutkinnon suorittaminen edellyttää työ- tai harjoittelupaikan, jossa ammattitaito osoitetaan näytöin. Työpaikka tulee hankkia viimeistään kahden ensimmäisen opiskelukuukauden aikana. Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana.
-
Työ- tai harjoittelupaikan on sitouduttava tarjoamaan eri tutkinnon osiin liittyviä työtehtäviä opintojen edetessä.
-
Opiskelijalla tulee olla käytössään tietokone ja Internet-yhteys.
-
Opiskelijalta edellytetään valmiutta suorittaa verkko-opintoja itsenäisesti kotoa tai työpaikalta käsin.
Merkonomi - Liiketoiminnan alan perustutkinto, jota työnantajat arvostavat!
Merkonomi on liiketoiminnan ammattilainen, joka voi työskennellä monipuolisissa työtehtävissä kaupan, palveluiden ja hallinnon aloilla.
Merkonomin työssä yhdistyvät asiakaspalveluhenkisyys, liiketoimintaosaaminen ja digitaaliset taidot. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Pääset hyödyntämään sekä ihmissuhdetaitoja että teknistä osaamista.
Opiskelu toteutetaan arkipäivisin pääsääntöisesti verkko-opintoina sekä työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta. Opintoihin sisältyy lisäksi henkilökohtaista opintojen ohjausta. Tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 2-3 vuotta riippuen henkilön osaamisesta ja näyttömahdollisuuksista.
Opiskelu sisältää aikataulutettuja oppitunteja videoyhteyksien kautta sekä itsenäisesti suoritettavia verkkokursseja. Verkko-opetukseen osallistuminen edellyttää reaaliaikaista kuva- ja ääniyhteyttä.
Nettiyhteyden lisäksi osallistujalla tulee olla käytössään tietokone/älylaite, kuulokemikrofoni sekä web-kamera. Suosittelemme ensisijaisesti tietokoneen tai läppärin käyttöä älylaitteen sijaan.
Orientaatio- eli starttipäivät ovat kaikille koulutukseen valituille yhteinen verkostoitumis- ja infopäivä ja se on pakollinen kaikille. Sen aikana tutustutaan opiskelukavereihin ja opettajiin. Starttipäivä järjestetään verkon välityksellä.
Hinta: 0€
Oppivelvollisuuden lain piirissä olevat opiskelijat
Koulutus on maksuton oppivelvollisuuslakia koskeville opiskelijoille sen kalenterivuoden loppuun, jona opiskelija täyttää 20 vuotta. Maksuttomuus koskee seuraavia:
opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit
opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet
tutkintoon/koulutukseen kuuluvat välttämättömät lupakortit ja pätevyydet
Oppivelvollisuuslaki koskee pääosin vuonna 2005 tai sen jälkeen syntyneitä henkilöitä. Oppivelvollisuuslaista voi lukea lisää Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.
Muut opiskelijat
Myös muille opiskelijoille itse koulutus on maksutonta. Kustannuksia saattaa aiheutua kuitenkin seuraavista:
opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit
opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet
tutkintoon/koulutukseen kuuluvat välttämättömät lupakortit ja pätevyydet
EU/ETA-alueen ulkopuolisten kansalaisten lukuvuosimaksu
EU/ETA-alueen ulkopuolelta opiskelutarkoituksessa Suomeen tulevan tai tulleen opiskelijan koulutus on maksullista ammatillisen koulutuksen lainsäädäntömuutosten myötä 1.8.2026 alkaen. Lue lisää lukukausimaksuista ohjesivulta
Otamme sinuun yhteyttä hakuajan päättymisen jälkeen. Saat tiedon valinnasta sähköpostitse tai kirjeenä kotiin.
Hakeutumisvaiheessa
selvitetään hakijan aikaisemmin hankkima osaaminen ja työkokemus
arvioidaan tutkinnon soveltuvuus hakijalle
arvioidaan hakijan koulutustarpeet sekä mahdollinen ohjauksen ja tukitoimien tarve
arvioidaan hakijan ammatilliset ja henkilökohtaiset kehittymistavoitteet sekä otetaan huomioon hakijan työpaikan kehittämistarpeet.
Hyrian jatkuvan haun opiskelijavalinta jakautuu alasta riippumatta kolmen osa-alueen arviointiin: Motivaatio, Opiskeluvalmiudet ja Työelämävalmiudet. Pisteytyskriteereissä on suoraan hakemuksesta arvioitavia tietoja sekä erillisen soveltavuuskokeen tai haastattelun perusteella arvioitavia kohtia. Tämän lisäksi koulutus-/tutkintokohtaisesti voi olla käytössä ennakkotehtävä/-tehtäviä, jolla karsitaan suurista hakijamääristä haastateltavaksi pyydettävät hakijat.
Motivaatiota kartoittamalla pyritään selvittämään, miksi opiskelija hakeutuu koulutukseen ja siten tunnistamaan motivoituneet opiskelijat.
Opiskeluvalmiuksia arvioimalla halutaan kartoittaa opiskelijalla olevia valmiuksia ammatillisessa koulutuksessa suoriutumiseen.
Työelämävalmiuksia kartoittamalla pyritään arvioimaan hakijan soveltuvuutta alalle sekä yleisiä työelämätaitoja.
Liiketoiminnan perustutkinto
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Tutkinnon yleinen osaaminen
Pakolliset tutkinnon osat (40 osp)
Liiketoimintaympäristössä toimiminen (25 osp)
Asiakaspalvelu (15 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat (105 osp)
Asiakkuuksien hoitaminen (15 osp)
Asiakaskokemuksen kehittäminen (15 osp)
Digitaalisessa kaupassa toimiminen (15 osp)
Jaksotuskirjaukset (15 osp)
Kassapalvelut (15 osp)
Kiertotaloustoiminnot (15 osp)
Kirjanpito (30 osp)
Laskutus ja myyntireskontra (15 osp)
Liiketoiminnan varastotoiminnot (15 osp)
Markkinointiviestintä (30 osp)
Myymälässä toimiminen (15 osp)
Myyntityö (30 osp)
Ostoreskontra (15 osp)
Palkanlaskenta (30 osp)
Projektissa toimiminen (15 osp)
Sisäiset palvelut ja tiedon käsittely (15 osp)
Tapahtumajärjestelyt (15 osp)
Tuloverotus ja tilinpäätösasiakirjat (15 osp)
Tuote- ja palveluneuvonta (15 osp)
Tuotekeräily (15 osp)
Visuaalinen myyntityö (15 osp)
Tutkinnon osa tai osia toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta (5 - 15 osp)
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä
Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi toisena kielenä, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi, valinnainen
Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä
Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä, valinnainen
Toiminta digitaalisessa ympäristössä
Toiminta digitaalisessa ympäristössä, valinnainen
Taide ja luova ilmaisu
Taide ja luova ilmaisu, valinnainen
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
Matematiikka ja matematiikan soveltaminen
Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, valinnainen
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen, valinnainen
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen
Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen, valinnainen
Työelämässä toimiminen
Työelämässä toimiminen, valinnainen
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet, valinnainen
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta, valinnainen
Liikunta ja terveystieto sekä työkyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen
Liikunta ja terveystieto sekä työkyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen, valinnainen
Kestävän kehityksen edistäminen
Kestävän kehityksen edistäminen, valinnainen
Sinulle laaditaan opintojen alussa opiskelusuunnitelma, jonka mukaan opintosi etenevät. Opintojen sisältöön ja kestoon vaikuttaa mm. alan aiempi koulutuksesi ja osaamisesi. Opiskelusuunnitelmasta käytetään nimeä henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Näytöt ovat osa tutkinnon suorittamista. Näytöllä tarkoitetaan toimintaa, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut vaadittavan ammattitaidon tai osaamisen. Jos sinulla on riittävä alan ammatillinen osaaminen, voit osoittaa ammattitaitosi suoraan näytöissä ilman koulutukseen osallistumista.
Jos sinulla on koulutukseen liittyvän alan työpaikka tai olet yrittäjä, sinulle tehdään oppisopimus. Oppisopimus tarkoittaa sitä, että sinä teet työtä työpaikalla tai omassa yrityksessä, ja käyt välillä koulussa. Täytä hakulomake alla olevasta linkistä.
Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle maksutonta tutkinnosta riippumatta.
Merkonomiksi valmistumisen jälkeen sinulla on mahdollisuus jatkaa opintoja korkeakoulussa. Voit hakea opiskelemaan sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon. Ammattikorkeakoulussa suosittu jatkokoulutus on tradenomitutkinto.
Tiedotamme opiskelupaikan saamisesta henkilökohtaisesti. Peruutus voidaan tehdä viimeistään 14 päivän kuluttua opiskelupaikkatiedon saamisesta. Jos aloitat koulutuksen tämän ajan sisällä, tässä tapauksessa peruutusoikeus päättyy koulutuksen aloittamiseen. Peruutusilmoitus tehdään sähköpostilla hakijanpalvelut@hyria.fi.
Maksullisissa koulutuksissa veloitamme koko opiskelijamaksun, mikäli koulutukseen valittu jättää saapumatta ilman peruutusilmoitusta. Opiskelijamaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää koulutuksen.
Peruutusehdot eivät koske oppisopimusopiskelijaa.
Oppilaitoksella on oikeus muuttaa koulutuksen sisältöä, siirtää koulutuksen ajankohtaa sekä peruuttaa koulutus.
Lisätietoja saat Opetushallituksen ePerusteet -palvelusta:
Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville. Selvitä, täyttyvätkö työttömyysetuudella opiskelun ehdot osaltasi. Ota yhteyttä omaan työllisyysalueeseesi ennen opintoihin hakeutumista. Lisätietoja työttömyysetuudella opiskelusta.