Arboristikoulutus on uudistunut Hyriassa, ja koulutukseen pääsee nyt hakeutumaan. Uudistunut koulutus muodostuu erillisistä moduuleista, jotka suorittamalla valmistuu arboristiksi. Pääset hakeutumaan koulutukseen tämän sivun kautta klikkaamalla "Katso koulutustarjonta" -nappulaa sivun oikeassa reunassa (mobiilaiitteella sivun alaosassa). Tämän jälkeen valitse listalta oikea moduuli (tutkinnon osa/osia) ja klikkaa avautuvalta koulutussivulta "Hae koulukseen".
Voit lukea lisää Hyrian arboristin koulutukseen liittyvästä muutoksesta tästä ja tästä. Huomaa, että moduulit on suoritettava oikeassa järjestyksessä.
Arboristi on rakennetun ympäristön puunhoidon ammattilainen, joka hoitaa yksittäisiä puita ja puuryhmiä kaupunki- ja taajama-alueilla. Arboristin osaamiseen kuuluu viheralueiden puiden istuttamis-, kasvattamis- ja ylläpitotyöt. Arboristi osaa diagnosoida puiden kunnon, leikata oksat ja käsitellä puita oikein niiden pitkää elinkaarta tavoitellen. Myös puun elinkaaren loppuvaiheen poistamistyöt kuuluvat arboristille. Arboristi osaa käyttää myös turvallisia työmenetelmiä ja asianmukaisia turvavarusteita, erityisesti korkealla puussa työskennellessään.
Arboristit lisäävät työllään ja osaamisellaan kaupunkimetsien elinvoimaa ja kaupunkialueiden viihtyisyyttä.
Kiinnostuitko? Voisitko sinä laajentaa osaamistasi viheralan suurimpien kasvien hoidossa? Voit tulla arboristiksi tietyin pohjataidoin suorittamalla puutarha-alan ammattitutkinnon puunhoidon osaamisalan, jonka laajuus on 150 osaamispistettä.
Syksystä 2025 alkaen koulutus koostuu Hyriassa moduuleista, jotka suorittamalla valmistuu arboristiksi. Tämän puunhoidon koulutuksen suorittanut osaa suunnitella puuyksilöiden perustamistoimenpiteet, varmistaa oikean kasvualustan, diagnosoida ongelmia ja toteuttaa korjaavat toimenpiteet puun elinkaaren eri vaiheissa.
Puiden istuttaminen ja istutusalueiden hoitaminen
Kiinnostaako sinua puiden parissa työskentely? Haluatko oppia istuttamaan puita rakennetussa ympäristössä niin, että ne kasvavat terveinä ja menestyvät vuosikymmeniä? Tässä koulutuksessa perehdyt puiden istutustyön suunnitteluun, kasvualustan valmisteluun ja istutuksen jälkeisiin hoitotoimenpiteisiin. Koulutus antaa sinulle valmiudet toteuttaa istutustyöt laadukkaasti ja vastuullisesti – aina toimeksiannosta viimeistelyyn asti.
Koulutuksessa suoritat puutarha-alan ammattitutkinnon puiden hoidon osaamisalan yhden tutkinnonosan: puiden istuttaminen ja istutusalueiden hoitaminen 30 osp. Edeltävän osaamisen vaatimus on suoritettu puutarha-alan perustutkinnon tutkinnonosa puuvartisten kasvien hoitaminen 15 osp. Osaamisen näytön järjestäminen osaamisen osoittamiseksi on myös mahdollista.
Mitä opit?
Tässä koulutuksessa opit toteuttamaan puiden istutustyön alusta loppuun rakennetussa ympäristössä. Saat käytännön osaamista muun muassa:
-
istutustyön suunnittelusta ja valmistelusta
-
kasvualustatöistä
-
puiden istuttamisesta
-
istutustyön viimeistelystä
-
istutettujen puiden jatkohoidosta
Kenelle koulutus sopii?
-
Viheralan ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka haluavat syventää osaamistaan erityisesti puiden istuttamisen alalla
-
Kaikille rakennetussa ympäristössä toimiville ammattilaisille, jotka haluavat kehittää osaamistaan puiden istutuksessa ja hoitotyössä kaupunki- ja pihaolosuhteissa.
Osana urapolkuasi
-
Koulutus antaa runsaasti lisätietoa ja taitoja puiden istuttamisesta rakennettuun ympäristöön kaikille kaupunkivihreän parissa työskenteleville. Koulutus on osa arboristin ammattitutkintoa; puutarha-alan ammattitutkinto, puiden hoidon osaamisala 150 osp.
-
Huomioithan, että koulutukseen valituksi tuleminen edellyttää suoritettua puutarha-alan perustutkinnon tutkinnonosaa puuvartisten kasvien hoitaminen 15 osp. Osaamisen näytön järjestäminen osaamisen osoittamiseksi on myös mahdollista.
Näytä vähemmän
Arboristi voi työskennellä julkisella sektorilla, kuten kaupungeissa, kunnissa, seurakunnissa ja puistopalveluissa. Hän voi myös toimia itsenäisenä yrittäjänä. Arboristin työympäristö vaihtelee, ja arboristi voikin keskittyä työssään konsultointiin, hoitopalveluihin tai molempiin. Kaupunkialueilla osaaminen korostuu katuturvallisuuteen liittyvissä tehtävissä, kuten sähkölankojen läheisyydessä työskenneltäessä.
Näytä vähemmän
Koulutus sisältää verkko-opiskelua, käytännön harjoittelua lähiopetuspäivissä ja työssäoppimista. Ammattitutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus maksulliseen asuntolamajoitukseen.
Näytön hyväksytysti suoritettuasi saat Puiden istuttaminen -koulutustodistuksen sekä OPH tutkintotodistuksen Puutarha-alan ammattitutkinnon tutkinnon osasta Puiden istuttaminen ja istutusalueiden hoitaminen 30 osp.
Näytä vähemmän
Aikataulu (alustava):
Tarjolla 1-5 lähipäivää. Näyttö syyskuussa 2026.
Päivämäärät tarkentuva myöhemmin.
Näytä vähemmän
Hinta: 300€
Tutkinnonosan näytön hyväksytysti suoritettuasi, opiskelumaksusta palautetaan takaisin 100 €.
Tutkintokoulutuksessa käytetään henkilökohtaisia henkilönsuojainvarusteita ja -tarvikkeita, joiden opiskelijakohtainen hankintakustannus on 1500 eurosta ylöspäin.
Näytä vähemmän
Hyrian jatkuvan haun opiskelijavalinta jakautuu alasta riippumatta kolmen osa-alueen arviointiin: Motivaatio, Opiskeluvalmiudet ja Työelämävalmiudet. Pisteytyskriteereissä on suoraan hakemuksesta arvioitavia tietoja sekä erillisen soveltavuuskokeen tai haastattelun perusteella arvioitavia kohtia. Tämän lisäksi koulutus-/tutkintokohtaisesti voi olla käytössä ennakkotehtävä/-tehtäviä, jolla karsitaan suurista hakijamääristä haastateltavaksi pyydettävät hakijat.
Motivaatiota kartoittamalla pyritään selvittämään, miksi opiskelija hakeutuu koulutukseen ja siten tunnistamaan motivoituneet opiskelijat.
Opiskeluvalmiuksia arvioimalla halutaan kartoittaa opiskelijalla olevia valmiuksia ammatillisessa koulutuksessa suoriutumiseen.
Työelämävalmiuksia kartoittamalla pyritään arvioimaan hakijan soveltuvuutta alalle sekä yleisiä työelämätaitoja.
Hyrian opetuskieli on suomi. Hakijan kielitaito tulee olla alan vaatimukset täyttävä. Kielitaito osoitetaan kielikokeella tai vastaavalla todistuksella, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi.
Kielikoe
Kyseessä olevan alan kielitaitotason vaatimus on A2.2.
Saat kutsun kielikokeeseen, jos äidinkielesi on muu kuin suomi. Voit osoittaa suomen kielen osaamisesi ilman kielikoetta, jos sinulla on:
Yki-todistus arvosanalla 3
Valtionhallinnon kielitutkinto arvosanalla Hyvä
Alle 3 kuukautta vanha Tuvan tai koto-koulutuksen kielitodistus, jossa kielitaitotason vaatimus on A2.2
Suomalainen perusopetuksen päättötodistuksessa S2-opinnot vähintään arvosanalla 7
Suomen kielellä suoritetun lukion päättötodistus
Suomen kielellä suoritettu ammatillinen tutkinto
Lähetä kielitaidon osoittavat todistukset internetin kautta. Mene osoitteeseen hyria.fi/yrityksille/yritystietoja. Löydät ohjeet Suojatun sähköpostin lähettäminen -otsikon alta. Lähetä liitteet suojatulla sähköpostilla osoitteeseen hakemusliitteet@hyria.fi. Älä käytä tavallista sähköpostia.
Saat tämän jälkeen sähköpostitse tiedon, riittävätkö todistuksesi osoittamaan kielitaitosi vai tuleeko sinun osallistua kielikokeeseen.
Jos suojatun sähköpostin lähettäminen ei onnistu, ota yhteyttä hakijanpalvelut@hyria.fi, puh. 020 690 159
Kielikokeet järjestetään joka kuukauden parittoman viikon keskiviikkona klo 14.00-17.30. Paikka ilmoitetaan kutsussa.
Näytä vähemmän
Puiden istuttaminen ja istutusalueiden hoitaminen 30 osp
Näytä vähemmän
Sinulle laaditaan opintojen alussa opiskelusuunnitelma, jonka mukaan opintosi etenevät. Opintojen sisältöön ja kestoon vaikuttaa mm. alan aiempi koulutuksesi ja osaamisesi. Opiskelusuunnitelmasta käytetään nimeä henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Näytöt ovat osa tutkinnon suorittamista. Näytöllä tarkoitetaan toimintaa, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut vaadittavan ammattitaidon tai osaamisen. Jos sinulla on riittävä alan ammatillinen osaaminen, voit osoittaa ammattitaitosi suoraan näytöissä ilman koulutukseen osallistumista.
Näytä vähemmän
Tutkinnonosan suorittamisen jälkeen on mahdollista hakeutua suorittamaan puutarha-alan ammattitutkintoon kuuluvia puunhoidon osaamisalan tutkinnon osia.
Näytä vähemmän
Tiedotamme opiskelupaikan saamisesta henkilökohtaisesti. Peruutus voidaan tehdä viimeistään 14 päivän kuluttua opiskelupaikkatiedon saamisesta. Jos opiskelija on aloittanut koulutuksen tämän ajan sisällä, tässä tapauksessa peruutusoikeus päättyy koulutuksen aloittamiseen. Peruutusilmoitus tehdään sähköpostilla hakijanpalvelut@hyria.fi.
Maksullisissa koulutuksissa veloitamme koko opiskelijamaksun, mikäli koulutukseen valittu jättää saapumatta ilman peruutusilmoitusta. Opiskelijamaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää koulutuksen.
Peruutusehdot eivät koske oppisopimusopiskelijaa.
Oppilaitoksella on oikeus muuttaa koulutuksen hintaa ja sisältöä, siirtää koulutuksen ajankohtaa sekä peruuttaa koulutus.
Näytä vähemmän
Lisätietoja saat Opetushallituksen ePerusteet -palvelusta:
Näytä vähemmän
POLKUVAIHTOEHTOJA:
Opiskelua kohti arboristin kokotutkintoa voit jatkaa hakeutumalla koulutukseen Puiden poistaminen. Seuraavat alkavat toteutukset näet alla olevaa linkkiä klikkaamalla. Voi oman kiinnostuksesi mukaan suorittaa myös koko tutkinnon tai tutkinnon osia puutarha- tai metsäalan perustutkinnosta tai vaikka lyhytkoulutuksia muista luonnonvara-alan tutkinnoista. Lisätietoja saat kouluttajalta.
Tutustu myös muihin luontoalan koulutuksiimme: https://www.hyria.fi/oppimaan/koulutustarjonta#&study_option=true&profession=Luonnontieteet
Tutustu myös muihin maatalous, metsä ja puutarha-alan koulutuksiimme: https://www.hyria.fi/oppimaan/koulutustarjonta#&study_option=true&profession=Maa-%20ja%20mets%C3%A4talousalat
Näytä vähemmän