Opiskelijatarina, Aleksi Nortamo: talonrakentajaksi ennätysajassa

Aleksi Nortamo haki suoraan peruskoulun jälkeen Hyriaan opiskelemaan rakennusalan perustutkintoa ja valmistui elokuussa 2018 talonrakentajaksi. Aleksin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli yhdeksän kieppeillä ja hän kävi tutustumassa myös lukioon, mutta käytännönläheinen amis-opiskelu vei voiton. ”Minua ei innosta kirjojen pänttääminen, tykkään tehdä käsilläni”, nuori mies kertoo. ”Olen auttanut isää kotona rakennushommissa, olemme yhdessä rakentaneet mm. saunamökin ja aittarakennuksen sekä tehneet remonttia. Rakennusala oli siis minulle ennalta tuttu ja tiesin sen kiinnostavan minua.” Usein kaverit vaikuttavat alan valintaan, mutta Aleksin tapauksessa ei niin ollut: ”en tuntenut ketään meidän ryhmästä etukäteen, vaan valitsin raksaopinnot ihan oman mielenkiinnon perusteella”.

Opinnot vastasivatkin nuoren miehen odotuksia: ”pääsimme jo ensimmäisenä vuonna tositoimiin. Heti opiskelun alettua teimme perustustöitä sekä ulkoverhouksia Hyrian omissa omakotitalokohteissa. Lisäksi nikkaroimme elementteinä varastorakennuksia ja liitereitä. Teoriaa oli loppujen lopuksi aika vähän. Ala onkin mielestäni sellainen, että osaaminen karttuu tekemällä, ei kirjoista lukemalla. Parasta on kun näkee heti oman kätensä jäljen.” Erityisesti Aleksin mieleen olivat hirsirakentamisen opinnot.

Aleksi työllistyi kesätyöpaikkaansa

Ensimmäisen opiskeluvuoden kesänä Aleksi oli kesätöissä Lopen Rakennuspalvelu Oy -nimisessä yrityksessä. Kun opinnot syksyllä jatkuivat, Aleksi jatkoi työntekoa opintojen ohella. Yrityksellä oli kuitenkin enemmänkin tarvetta Aleksin työpanokselle ja toisena opiskeluvuonna päädyttiin solmimaan oppisopimus. Näin opinnot jatkuivat työn merkeissä. ”Oppisopimus oli tosi hyvä tapa opiskella. Suoritin opintojani näyttöinä oikeassa ympäristössä ja oikeita töitä tehden. Lisäksi sain palkkaa. Opettaja kävi työmailla katsomassa, että homma sujuu ja lisäksi hän oli mukana vastaanottamassa näyttöjä. ”Suoritin näyttöinä tutkinnon osia mm. hirsirakentamisen, sisävalmistusvaiheen työt sekä runkotyöt.” Työpaikka oli muutenkin Aleksille mieluinen: ”sain olla kokeneen ammattilaisen ohjauksessa, monipuolisissa töissä ja työmatkaa oli vain kaksi kilometriä”, hän jatkaa.

Kun Aleksi valmistui kesän 2018 lopulla ja oppisopimus päättyi, yritys palkkasi hänet vakituiseksi työntekijäksi. Aleksin mukaan oppisopimusopiskelu mahdollisti opintojen suorittamisen ennätysajassa: ”oppisopimus auttoi paljon ja nopeutti valmistumista. Suoritin myös kurssit aikataulun mukaan silloin kun piti.” Muutenkin oppisopimus saa Aleksilta kiitosta: oikeissa työtehtävissä oppii aina paremmin kuin koulussa. Hän myös kiittää työnantajaansa: ”olen päässyt oppimaan ja tekemään monenlaisia rakennusalan töitä uudisrakentamisesta saneerauksiin.”

Jatko-opinnot onnistuvat amispohjaltakin

Aleksi viihtyy tällä hetkellä hyvin työssään ja ei ole vielä miettinyt tulevaisuuttaan kovin pitkälle. Seuraavaksi suunnitelmissa on armeija. ”En tiedä vielä, jatkanko intin jälkeen opintoja rakennusmestariksi. Ammattikoulustakin pääsee hyvin eteenpäin jatko-opintoihin eli lukiota ei välttämättä tarvita. Eikä lukion hylkääminen ollut vanhemmillekaan loppujen lopuksi sen isompi järkytys”, hymyilee Aleksi.

Vapaa-aikanaan Aleksi harrastaa musiikkia, instrumentit ovat kitara ja piano, lisäksi hän soittaa Riihimäen musiikkiopiston bändissä. Lopuksi Aleksin terveiset alanvalintaa pohtiville: ”jos tekeminen kiinnostaa ja ei halua istua paikallaan oppikirja kädessä niin kannattaa mennä ammattikouluun!”

Talonrakentajakoulutus Hyriassa
Hyriassa voi opiskella talonrakentajaksi Riihimäellä.

Lisätietoja:
talonrakentajan koulutuksesta

AleksiNortamo
"Osaaminen karttuu tekemällä, ei kirjoista lukemalla. Parasta on työssäni on, kun näkee heti oman kätensä jäljen", sanoo Aleksi



Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston toimintaa sekä mainonnan kohdentamiseen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.