Ajankohtaista

25.5.2018 13.42

Nuoret neuvovat ikäihmisiä mobiililaitteiden käytössä

Vapaaehtoiskeskus Virsu tarjoaa Riihimäellä kohtaamispaikan ikäihmisille mukavan yhdessäolon merkeissä. Virsun tiloissa järjestetään monenlaista vapaaehtoisten vetämää ohjelmaa, joihin kaikki ovat tervetulleita. Hyria on pitkäaikainen yhteistyökumppani Virsulle, yhdessä on järjestetty tapahtumia mm. Hyrian lähihoitajaopiskelijoiden kanssa.

”Seniorikansalaisten auttaminen mobiililaitteiden käytössä sai alkunsa VALMA-koulutuksen opintokokonaisuudesta, jossa tutustutaan vapaaehtoistoimintaan,” kertoo yksilövalmentaja Taru Kovalainen Hyria säätiöstä. ”Hyria säätiön nuorten valmennuksia ja Hyria koulutuksen VALMA-koulutusta toteutetaan osittain yhdessä. Kävimme sekä valmennuksen ryhmän että VALMA-ryhmän kanssa tutustumassa Virsun toimintaan ja mietimme miten voisimme tehdä yhteistyötä. Virsun ohjaaja Hannele Mäki kertoi ikäihmisillä olevan haasteita ja avuntarvetta älypuhelinten käytössä, kun taas meidän ryhmistämme löytyi some-natiivinuoria. Suuntavalmennuksessa toimitaan erilaisissa tiimeissä ja auttaminen linkittyi suoraan atk-tiimin tehtäviin. Siitä yhteistyö lähti käyntiin ja tänä keväänä Virsussa on järjestetty kolme mobiililaitteiden neuvontakertaa.”

Neuvontaa puhelimen avauksesta junalipun ostoon

”Neuvontatehtävät ovat olleet ihan laidasta laitaan,” kertoo Suuntavalmennukseen osallistuva Kaijus Ahonen. ”Osa tarvitsee apua jo puhelimen avaukseen, toiset taas haluavat ohjeita muistin siivoukseen, kameran käyttöön, kuvien jakamiseen ja WhatsApp:in käyttämiseen. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä apuun, minut ehkä yllätti se, että monilla on jo vaikeuksia tosi perusjutuissa, kuten puhelimen auki saamisessa.”

Maija Ahlqvist on tullut Virsuun hakemaan tukea uuden puhelimen käyttöönottoon. ”Vanha Lumia on tosi hyvä, mutta sen muisti on niin täynnä, että käyttö alkaa olla hankalaa,” kertoo Maija. ”Lisäksi minulla on mukana tabletti ja haluaisin oppia käyttämään myös sitä ja kuulla mihin kaikkeen sitä voi hyödyntää.” Maija kertoo olevansa kokenut tietokoneiden ja kännyköiden käyttäjä. ”Olen jopa käynyt ATK-kursseja kansalaisopistossa, mutta älylaitteiden kehitys on niin nopeaa, että on mukava kun joku vähän auttaa. Myös tyttäreni opastaa minua välillä,” hän jatkaa. ”Kaikki siirtyy nettiin ja se on ikäihmisille todellinen oppimisen paikka. Jos kännykkää tai nettiä ei osaa käyttää, on jopa syrjäytymisvaarassa,” hän miettii. Maijan apuna on tänään Inka Lehto, joka pienentää ja vaihtaa tottuneesti SIM-kortin Maijan uuteen puhelimeen. ”Tämä on ihan mukavaa,” Inka kertoo. ”Olen mielestäni osannut neuvoa oikein hyvin. Itsekin opin uuden asian, en ollut tiennytkään sellaisesta palvelusta kuin soitonsiirto,” jatkaa Inka.

Virsu 














VALMA-opiskelija Joonas Romppanen neuvoo Markku Taljaa puhelimen gallerian käytössä ja kuvien lähettämisessä. Markku on Virsun vakiokävijöitä ja osallistuu aktiivisesti myös muuhun toimintaan, mm. laulaa kolmessa eri kuorossa. ”Tänään aloitetaan kuvien käsittelystä puhelimessa ja seuraavaksi haluan oppia, miten junalippu ostetaan kännykällä. Joonas lupasi myös näyttää kuinka puhelinta voi käyttää kukkarona,” kertoo Markku.

Virsu2

 













Palaute on ollut hyvää ja kaikille jää hyvä mieli

 ”Virsulaiset ovat olleet tyytyväisiä, kun nuoret ovat heidät hyväksyneet ”oppilaikseen” ja osaavat ottaa ikäihmisetkin hienosti huomioon,” kertoo Hannele Mäki. ”On ollut mukava katsella, kuinka nuoret ja ikäihmiset pähkäilevät yhdessä asioita. Haluan välittää kiitoksemme ja kertoa, että Hyriassa on upeita opiskelijoita ja virsulaiset arvostavat heitä.” 

”Kokeilu on ollut opiskelijoillemmekin onnistunut”, vahvistaa Taru Kovalainen. ”Oletuksena tässä auttamisessa on, että osaa käyttää puhelinta ja sitähän nämä meidän nuoret osaavat. Sanoittaminen ja ikäihmisen kohtaaminen voi olla välillä 17-vuotiaalle haastavaa, mutta palaute on ollut nuoriltakin tosi hyvää ja kaikille jäi hyvä mieli. Vaikka tämä oli kevään viimeinen kerta, on ollut puhetta, että järjestäisimme näitä neuvontahetkiä jatkossakin.”

 

Lisätietoa:

www.riihimaki.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/vanhuspalvelut/vapaaehtoiskeskus-virsu/

www.hyria.fi/valma

http://www.hraks.fi/valmennus-ja-ohjaus/nuorten-palvelut/

 

 

 

 

 


Palaa otsikoihin



Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston toimintaa sekä mainonnan kohdentamiseen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.