Ajankohtaista

9.3.2018 16.54

Hyrian ammattilaisfoorumit käynnistettiin

Hyrian ammattilaisfoorumit herättivät suurta mielenkiintoa: mukaan toimintaan ilmoittautui huikeat 100 alueemme talouselämän edustajaa. Foorumit polkaistiin käyntiin 8.3. Hotelli Sveitsin kick off-tilaisuudessa, jonne osallistui noin 80 foorumitoiminnasta kiinnostunutta yritystä ja organisaatiota. Ammattilaisfoorumien päätehtävä on koulutusyhteistyön kehittäminen ja aktiivisen vuoropuhelun varmistaminen.

”Meillä on hyvät kokemukset jo pitkään toimineista puhdistuspalvelualan kehittämisryhmästä sekä vartijakoulutuksen ohjausryhmästä. Koska työelämän kanssa käytävä vuoropuhelu ja yhteinen tekeminen on meille todella tärkeää, halusimme tarjota kaikilla koulutusaloillemme samanlaisen foorumin. Tämän lisäksi toki teemme yrityskohtaista yhteistyötä työpaikalla tapahtuvan koulutuksen (oppisopimus- ja koulutussopimus eli työssäoppiminen) parissa sekä olemassa olevan henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisessä koulutuksen keinoin. Kutsuimme nyt käynnistettäviin foorumeihin meidän tärkeimmät työelämäkumppanimme ja foorumien toteutuksissa kuulemme heidän toiveitaan”, kertoo asiakaspäällikkö Elina Oinaanoja.


Ammattilaisfoorumit rakennettiin ala- ja teemakohtaisesti

Ammattilaisfoorumit koostuvat alan työelämän edustajista sekä Hyrian alan opettajista/kouluttajista, koulutuspäälliköstä sekä asiakasvastaavasta. Jokaisessa foorumissa on myös opiskelijaedustaja.

Alakohtaisuus varmistaa, että pystytään keskittymään juuri kyseisen alan ilmiöihin, haasteisiin ja toiveisiin. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla keskustelussa ovat aivan eri asiat kuin kone- ja tuotantotekniikassa.

Alakohtaisten foorumien lisäksi on muodostettu omat foorumit erityisteemoista: johtaminen, rekrytointi ja yrittäjyys. Tavoite on, että ammattilaisfoorumit kokoontuvat n. 2 - 3 kertaa vuodessa. Tarkoitus on kuunnella työelämän edustajien toiveita foorumin toteutustavoista sekä sisällöstä.

Hyrian ammattilaisfoorumeihin osallistuvat yritykset jakaantuvat hyvin tasaisesti eri aloille, mutta eniten ennakkoilmoittautuneita oli sosiaali- ja terveysalan sekä puhdistuspalvelualan foorumeihin. Teemoittain muodostetuista ammattilaisfoorumeista rekrytointi-foorumi oli suosituin. 

 Esimerkkejä ammattilaisfoorumien sisältöteemoista:

  • Vetovoimaisuuden lisääminen, rekrytointiin liittyvät haasteet.
  • Ammattialakohtaiset osaamistarpeet.
  • Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ohjaus.
  • Olemassa olevan henkilöstön lisäkoulutustarpeet.
  • Yhteiset tutustumiskohteet ja vierailut.


Hyria kuuntelee systemaattisesti työelämän näkemystä

Hyrian strategia lupaa yrityksille osaavia työntekijöitä. Kun kuuntelemme systemaattisesti työelämän näkemystä tämän hetken ja tulevaisuuden osaamistarpeista, lunastamme lupauksemme,” summaa Elina Oinaanoja. Oli hienoa huomata, että käynnistämämme ammattilaisfoorumi-toiminta koettiin alueella tärkeäksi, tilaisuus oli todella vetovoimainen ja tupa täynnä,” hymyilee Elina Oinaanoja.

 

Ammattilaisfoorumi




Lisätietoja:

Hyria koulutus, asiakaspäällikkö Elina Oinaanoja
elina.oinaanoja@hyria.fi
040 760 9765


Palaa otsikoihin



Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston toimintaa sekä mainonnan kohdentamiseen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.