Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen  

Mikä on Aikuisten osaamisperustan vahvistamisohjelma?

30 – 50-vuotiailla työssä olevilla tai työttömillä henkilöillä, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa on mahdollisuus suorittaa osa- tai koko tutkinto ja saada ohjausta sekä tukea opintojen suunnitteluun ja opintoihin. Koulutus on maksutonta ohjelmassa mukana oleville, opiskelija maksaa vain tutkintomaksun (58 €).

Lisätietoja aiheesta tästä.

Mihin ohjelmaa tarvitaan?

Aikuisten osaamisperustan vahvistamisohjelmassa tavoitellaan alueellisesti 30 ­– 50-vuotiaita, joilla ei vielä ole toisen asteen tutkintoa. Toiminnalla pyritään parantamaan kohderyhmään kuuluvien henkilöiden hakeutumista itselleen sopiviin ammatillisiin koulutuksiin. Lisäksi kehitetään tiedon jakamista yhteistyöverkostojen kanssa ja panostetaan aikuisopintoihin kuuluvaan tuen antamiseen.

Ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusohjelman tavoitteena on lisätä toisen asteen tutkintoa vailla olevien mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Ohjelman puitteissa on mahdollisuus suorittaa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai yksittäinen tutkinnon osa näyttötutkintona. Ohjelmassa kehitetään myös oppilaitoksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita palvelemaan yhä paremmin kohderyhmän tarpeita.

Rahoitus:        Opetus- ja kulttuuriministeriö

Toteutusaika: 19.12.2014 – 31.12.2015

Lisätietoja

Satu Korkeamäki                                       Heli Hajda

projektipäällikkö                                         kouluttaja, opinto-ohjaaja, Nuorten aikuisten osaamisohjelma sekä

                                                                   Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen

puh. 040 672 4187                                     puh.040 656 5146

satu.korkeamaki(at)hyria.fi                         heli.hajda(at)hyria.fi

                                                                   

Yhteydenotot myös ohjaamo(at)hyria.fi  tai  puh. 019 778 3319