logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Terveysliikunnalla toimintakykyä

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Terveysliikunnalla toimintakykyä -hanke tuottaa palveluita ensisijaisesti Työmyllyjen asiakkaille, mutta samalla myös muille kohderyhmille. Vuoden 2007 alussa alkaneen hankkeen tavoitteena on parantaa liikunnan keinoin asiakkaiden fyysistä toimintakykyä ja näin parantaa sekä heidän elämänlaatuaan että työllistymismahdollisuuksiaan. Hanke on syntynyt siitä huomiosta, että usein pitkäaikaistyöttömän yksi merkittävä ongelma ja työllistymisen este on huono kunto.

Hankerahoituksella toteutetaan monipuolista liikunnallista toimintaa. Toimipisteisiin on hankittu runsaasti erilaisia urheiluvälineitä ja -materiaaleja. Lisäksi ostetaan palveluita, esimerkiksi kuntosali- ja uimahallilippuja. Liikunnallisten mahdollisuuksien ohella tarjotaan tietoa ja tukea muihin terveyteen liittyviin aiheisiin, kuten painonhallintaan, tupakoinnin lopettamiseen, alkoholin käytön vähentämiseen ja terveellisiin ruokailutottumuksiin.


LISÄTIETOJA

Hankepäälliikö

Tapio PIilola

puh. 050 326 1096


Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@hyria.fi

Poutapilvi web design Oy