logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

IE – Portti osallisuuteen


MIKÄ ON IE – Portti osallisuuteen-PROJEKTI?

IE – Portti osallisuuteen on pedagogisen kehittämisen hanke, jonka tavoitteena on kehittää vankilaympäristössä tapahtuvaa opetusta, oppilaitoksen ja vankilan välistä yhteistyötä, vankien oppimisvalmius- ja sosiaalisia taitoja sekä opetushenkilöstön osaamista IE Instrumental Enrichment-oppimisvalmiustaitojen kehittämisohjelman avulla.


MIKSI PROJEKTIA TARVITAAN?

Vankilassa rangaistustaan suorittava vanki on hyvin moniongelmainen ja usein häneltä puuttuvat valmiudet opiskeluun, työn tekemiseen ja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Vankilassa on yhä enenevässä määrin vankeja, jotka tarvitsevat valmentavaa koulutusta ennen kuin heidät voidaan ohjata varsinaisiin ammatillisiin opintoihin. Kokemusten mukaan opiskelijoiden opiskeluvalmiustaitoja/vuorovaikutustaitoja tulisi harjaannuttaa entistä tehokkaammin. Uusia innovaatioita tarvitaan myös oppimisympäristön ja laitoksen välisten yhteistyömallien kehittämiseen, jotta vankien henkilökohtaiset opiskeluun liittyvät suunnitelmat olisivat myös realistisesti toteutettavissa.


PROJEKTIN TAVOITTEET

Hankkeen tavoitteena on tuottaa innovatiivinen ammatillisiin opintoihin valmentava Portti-koulutus moniongelmaisille vangeille, edistää verkostoyhteistyötä ja vakiinnuttaa oppimisvalmiustaitojen harjoitusohjelma osaksi vankien kuntouttavaa opetusta menetelmänä Instrumental Enrichment kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen harjoitusohjelma.


TOIMINNOT

  1. 30 op laajuisen Portti-koulutuksen aloittaminen Riihimäen vankilan ammattioppilaskoulussa.

  2. Opiskelijoiden arviointi ennen ja jälkeen IE-opetuksen kognitiivista tasoa mittaavilla psykologisilla mittareilla.

  3. Opetushenkilöstön 8 op laajuinen IE Instrumental Enrichment-koulutus, tavoitteena kehittää oppimisvalmiuksien ja sosiaalisten taitojen opetusta.

  4. Työryhmämuotoinen työskentely, jonka avulla kehitetään alueellista ja valtakunnallista yhteistyöverkostoa vankilaopetuksen tehostamiseksi.

  5. Aktivoidaan vankeja koulutuksen avulla osallistumaan itsensä kehittämiseen ja rikoksettomaan elämään.

  6. Valtakunnallisen seminaarin järjestäminen, esitellään tulokset ja ehdotukset toiminnan juurruttamiseksi koko valtakuntaa koskevaksi toimintamalliksi.

Toteutusaika 1.6.2008-31.12.2010

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Hyria ja Riihimäen ammattioppilaskoulu

Rahoitus Oph:n oppimisympäristöjen kehittämisavustus


LISÄTIETOJA

osaamisaluejohtaja

Eile Särssi

puh. 040 330 5227

eile.sarssi(at)hyria.fi


Poutapilvi web design Oy