logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Lähiruokatreffit – ruokaa läheltä, vaivatta ja vastuullisesti

 

Mikä on lähiruokatreffit -projekti?

Lähiruokatreffit on Uudenmaan Ely-keskuksen rahoittama työelämän kehittämisprojekti. Projektin toteutusalue on Pohjois-Uusimaa ja Kanta-Häme. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan Lähiruokatreffit-kokonaisuus. Lähiruokatreffit ovat vapaamuotoisia teemapäiviä, joissa lähiruokatuottajat, julkisen sektorin hankinnoista päättävät ja julkisen sektorin ja yksityisten ravitsemisyritysten henkilöstö voivat verkostoitua.

 

Miksi projektia tarvitaan?

Lähiruoka-käsite on kohottanut koko 2000-luvun aikana imagoaan. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia siitä, missä ruoka on tuotettu, onko se tuotettu ekologisesti sekä onko eettiset seikat ja kestävä kehitys otettu huomioon ruokatuotannossa. Ruoka halutaan jäljittää ja sille halutaan saada kasvot. Monet kuluttajat toivovat tavanomaisille elintarvikkeille vaihtoehtoista sekä vaihtoehtoisin menetelmin tuotettua ruokaa, kuten lähiruokaa, luomua tai Reilun kaupan tuotteita. Lähiruoan suurimmiksi esteiksi koetaan logistiikan kehittymättömyys, jalostusasteen riittämättömyys, pienet tuotantomäärät ja saatavuus. EU-säädökset ja hankintarenkaat ovat konkreettisimmat suurkeittiöiden kokemista esteistä. Ravintolakeittiöillä halutaan tietoa lähiruoan tuottajista ja heidän tuotteistaan.

 

Projektin tavoitteet

  • Edistää lähiruuan käyttöä Pohjois-Uudenmaan ja Kanta-Hämeen ravintoloissa, suurtalouksissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa
  • Parantaa oppilaitosten että yritysten osaamista hankinnoissa, kilpailuttamisessa ja hankintalain soveltamisessa
  • Hankittu osaaminen jaetaan syntyvässä verkostossa

 

Toiminnot

  • Lähiruokatreffit
    • verkostoitumista
    • teemapäiviä ja ravintolailtoja oppilaitoksen opiskelijaravintolassa
    • tarvittaessa koulutusta asiakkaiden tarpeiden mukaan

 

Toteutusaika 1.8.2011 – 31.12.2012

Toteuttajakumppanit: Koulutuskeskus Tavastia, Faktia Koulutus Oy

Rahoitus: Uudenmaan ely 

 

Lisätietoja

Koulutuspäällikkö

Anna-Helena Holmström-Savolainen

puh. 050 415 3678

anna-helena.holmstrom-savolainen@hyria.fi

 

Opettaja

Päivi Törmä

puh. 040 330 5266

paivi.torma@hyria.fi

 


Poutapilvi web design Oy