10. luokka Riihimäki
Perusopetuksen lisäluokan eli 10-luokan tavoitteena on kehittää oppilaan opiskelu- ja uranvalintamahdollisuuksia sekä parantaa jatkokoulutukseen pääsyä korottamalla peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja.Kymppiluokalle voivat hakeutua ensisijaisesti sellaiset vuonna 2012 peruskoulunsa päättäneet nuoret, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa toiselta asteelta (lukiosta tai ammatillisista oppilaitoksista). Ryhmään ovat etusijalla riihimäkeläiset opiskelijat, mutta useina vuosina on paikka voitu tarjota myös naapurikuntien opiskelijoille. Vieraskuntalaisten kannattaa tiedustella mahdollista koulumatkatukea oman kunnan sivistystoimesta. Oppilaat myös säilyttävät peruskoulun päättävillä opiskelijalla olevan kolmen pisteen yhteishakuedun.
Vuoden opiskelun aikana harjoitetaan sellaisia tietoja ja taitoja, jotka antavat pohjaa jatko-opinnoissa menestymiseen. Jokaiselle oppilaalle suunnitellaan tarvittaessa henkilökohtainen opinto-ohjelma. Kymppiluokan aikana kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää.
10-luokalla
- kehitetään oppilaan opiskelun, oppimisen ja ryhmässä toimimisen taitoja,
- opiskeltavina ja korotettavina oppiaineina ovat peruskoulun 11 lukuainetta (ei terveystieto),
- opiskellaan äidinkieltä, englantia ja matematiikkaa koko lukuvuoden ajan. Muita reaaliaineita käydään läpi tiiviinä kokonaisuuksina yhden jakson aikana. Kouluviikko päättyy perjantaisin aina johonkin kokeeseen.
- tutustutaan toisen asteen oppilaitoksiin ja opiskellaan toisen asteen oppilaitoksen opintoja ja/tai valinnaisaineita mahdollisuuksien mukaan,
- on syksyllä ja keväällä kolmen viikon pituinen työelämään tutustumisjakso,
- harrastetaan liikuntaa kerran viikossa.
Opetusjärjestelyt
Opetus, koulukirjat ja ruokailu ovat maksuttomia. Lukuvuosi on jaettu kolmeen jaksoon ja jokaisen jakson päätteeksi annetaan jaksotodistus. Luokka toimii Karan koulun alaisuudessa. Luokkaa opettaa yksi opettaja ja opinto-ohjauksesta vastaa Riihimäen lukion opinto-ohjaaja. Terveydenhuoltopalvelut tarjoaa Karan koulun terveydenhoitaja.Hakeminen ajalla 18.6. – 31.7.2012
Riihimäen kympille hakeminen tapahtuu tulostamalla hakulomake Riihimäen kaupungin nettisivulta, kasvatus- ja opetuspalvelut, perusopetus, 10.luokka, Riihimäki.Täytetty hakulomake toimitetaan rehtori Kari Sandbergille, Karan koulu, os. Kalevankatu 13-17, 11100 Riihimäki
Hakulomakkeita on myös saatavana Karan koulun kansliasta tai Riihimäen kaupungintalon tietotuvasta kesäkuussa 2012.





