logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Hyrian palvelut laadukkaan opetuksen osana

Hyrian perustamisvaiheessa käynnistettiin tukipalveluiden yhtenäistäminen ja kehittäminen. Hyria palveluiden tavoitteena on tuottaa koulutuksen tarvitsemat tukipalvelut kustannustehokkaasti ja laadukkaasti.


Kiinteistöpalvelut


Kesällä toteutetussa osakeannissa Hyrialle siirtyi apporttiomaisuutena noin 70 000 kerrosneliömetriä oppilaitosrakennuksia, 217 ha metsää ja noin 100 ha peltoa sekä opetukseen liittyvät koneet, laitteet ja ajoneuvot. Omien tilojen lisäksi Hyrialla on vuokrattuja opetustiloja.


Oppimisympäristöissä tehtiin vuoden aikana erilaisia suunnittelu- ja peruskorjaustöitä sekä tilamuutoksia. Yksi tärkeimmistä hankkeista oli pintakäsittelyalan opetustilan suunnittelu ja rakennuslupien hakeminen. Opetustila tullaan ottamaan käyttöön syksyllä 2011.

 

Vuoden lopulla Hyrian kiinteistöissä aloitettiin sähköisen huoltokirjan käyttö, joka lisää toiminnan suunnitelmallisuutta ja ennakointia.


Suurena tulevaisuuden haasteena on omien kiinteistöjen käytön tehostaminen ja etäpisteiden vähentäminen. Tilastrategian valmistelu edellyttää koulutuksen tulosalueen linjauksia mm. siitä, missä tiettyjen koulutusalojen nuorten ja aikuisten koulutuksia järjestetään.  

 

Siivouspalvelut


Osa Hyvinkään toimipisteiden siivouspalveluista on ostettu Hyvinkään kaupungilta. Viimeiset sopimukset päättyvät vuoden 2011 kesällä, jolloin siivouspalvelut siirtyvät kokonaisuudessaan Hyrian omaksi työksi.

 

Ravitsemispalvelut  


Ravitsemispalveluissa otettiin vuoden aikana käyttöön Jamix-tuotannonohjausjärjestelmä, joka merkitsi helpotusta ruokareseptien laatimiseen, kustannuslaskentaan, sähköiseen tilaamiseen ja varaston valvontaan. Järjestelmä otetaan opetuksen käyttöön vuoden 2011 aikana.

 

Palvelupisteisiin saatiin uudet kassajärjestelmät, joissa on pankki- ja luottokortin lukulaitteet sekä Kela-kortin lukulaitteet opiskelijoiden rekisteröimiseksi. Samalla osa henkilöstöstä kokeili kulkukortin käyttöä aterioiden maksamiseen.


Toiminta Teollisuuskatu 22a ja Käräjäkatu 2 toimipisteissä lakkautettiin vuoden lopussa. Nämä palvelut siirtyvät Työmyllyn hoidettavaksi vuoden 2011 alussa.


Tulevaisuuden tavoitteita ovat yhteistyön lisääminen catering-alan opetuksen kanssa sekä omien opiskelija- ja henkilöstöravintoloiden laajempi hyödyntäminen opiskelijoiden oppimisympäristönä.


Tietohallintopalvelut


Tietohallintopalvelut on aloittanut tietokoneiden ja laitteiden vakioinnin. Projektin arvioidaan valmistuvan vuonna 2012.


Ravitsemispalveluiden kanssa toteutetut Jamix-järjestelmän käyttöönotto ja palvelukassajärjestelmän laajennus 10 uudella kassalla olivat mittavia hankkeita. Kassat liitettiin samalla tiedonsiirtorajapinnalla Intime-kirjanpitojärjestelmään. Uudistuksen myötä kassatiedot siirtyvät automaattisesti kirjanpitoon.


Tietohallintopalvelut järjesti oppilashallintojärjestelmän (Primus, Kurre ja Wilma) koulutusta henkilökunnalle. Tietohallinnon henkilöstö osallistui aktiivisesti ohjelmien laajemman käytön suunnitteluun.



Poutapilvi web design Oy