logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2009

 

Hyria koulutus Oy:n ensimmäinen syksy on takana. Oppilaitoksen vuoden 2009 toiminta on keskittynyt uuden organisaation vaatimiin järjestelyihin sekä toimintojen käynnistämiseen. Seitsemän oppilaitoksen yhdistyminen yhdeksi oppilaitokseksi on iso muutosprosessi sekä hallinnollisesti että toiminnallisesti.

 

Hyrian yhteisten palveluiden tuotanto (talous- ja hallinto-, ruoka-, kiinteistö-, tietotekniikka-, siivous- ja kehittämispalvelut) keskitettiin keskushallintoon. Keskittämisellä haetaan tehokkaampaa palvelutuotantoa ja merkittäviä säästöjä pitkällä aikavälillä palveluiden toteuttamisessa sekä hallinnoinnissa. Keskittäminen on aikaa ja resursseja vaativa ponnistus, joka on kuitenkin ollut mahdollista tehdä nyt, kun uuden oppilaitoksen volyymit mahdollistavat keskittämisen. Keskittämisen tueksi on vuonna 2009 tehty merkittäviä investointeja hallinto- ja tukipalveluiden tietojärjestelmiin. Näiden tietojärjestelmien ylösajo on vaatinut paljon resursseja ja aikaa.

 

Vuoden aikana tärkeimpiä tapahtumia ovat olleet kesäkuun lopussa tulleet opetuksen järjestämislupapäätökset sekä päätökset valtionosuuksista. Tärkeä tapahtuma oli myös huhtikuussa allekirjoitettu henkilöstösiirtosopimus, jolla aikaisemmat koulutuksenjärjestäjät, kunnat ja luottamusmiesjärjestöt, sopivat henkilöstön siirtymisen Hyriaan vanhoina työntekijöinä. Näillä päätöksillä varmistettiin se, että oppilaitos on laillinen opetuksen järjestäjä. Siirtosopimuksen pohjalta Hyrian johto ja luottamusmiehet aloittivat koko henkilöstöä koskevan harmonisointiohjelman valmistelun. Harmonisointiohjelma luo perustan Hyrian henkilöstön tasavertaiseen asemaan yhtiössä palkkojen, työnimikkeiden, työtehtävien vaativuuden ja työaikojen suhteen.

 

Oppilaitoksen käynnistymisessä olemme koko ajan olleet tietoisia siitä, että muutos tulee viedä eteenpäin määrätietoisesti, mutta opetusta ja opetuksen laatua kunnioittaen. Oppilaitoksen muutoksen jaksottamisessa päädyttiin siihen, että hallinnon muutos toteutettiin kesän 2009 aikana ja opetusorganisaation muutos vasta vuoden 2009 lopussa. Tällä haluttiin varmistaa se, että opetus lähtee häiriöttä käyntiin kesälomien jälkeen.

 

Hyrian ensimmäinen budjetti hyväksyttiin hallituksessa marraskuussa 2009. Budjetin laatimisessa aiheutti joitakin vaikeuksia historiatiedon puuttuminen ja talousraportointijärjestelmän ylösajovaihe. Pohjana olivat kuitenkin vanhojen oppilaitosten talous- ja toteutumaluvut, opetusministeriön tekemät valtionosuuspäätökset ja vastuujohtajien laatimat arviot. Hallituksen hyväksymä budjetti vuodelle sisältää 2010 noin 40 M€:n toimintatuotot, mikä on historiallisen suuri ammatillisen koulutuksen budjetti Hyvinkään-Riihimäen seudulla. Tämä johtuu erityisesti suuren työttömyyden ja laman aiheuttaman työvoimakoulutuksen tarpeen kasvusta. Tällä talousarviolla Hyria on valtakunnassa n. 20. suurin ammatillinen kouluttaja. Paineita opetuksen volyymien kasvuun on edelleen, koska talousalueemme on muuttovoittoaluetta ja ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuus on suurta.

 

Tulevalla toimintakaudella haasteenamme on saada erityisesti talouden- ja henkilöstöhallinnon raportointijärjestelmät kuntoon sekä päästä luomaan toiminnanohjaus- ja raportointijärjestelmä opetuksen laadukkaalle toteuttamiselle.

Hyrian visiona on olla arvostetuin ammatillinen oppilaitos ja vahva alueellinen vaikuttaja. Strategiassa Hyrian toimintaa ohjaavat arvot ovat: vastuullisuus, laadukkuus ja asiakaslähtöisyys. Tähän meillä on hyvät mahdollisuudet ja riittävät resurssit.

 

Valtavan muutoksen jälkeen Hyria koulutus Oy on lähtenyt mukavasti liikenteeseen. Perusasiat on saatu vankalle pohjalle, keskitetyt palvelut toimivat ja opetuksen uusi organisaatio on hiljalleen asettumassa uomiinsa. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä kohti uutta toimintakautta.

 

 

Strategiatyö

 

Muutoksen keskellä olemme nostaneet jo katseet tulevaisuuteen. Elokuun alussa käynnistimme koko henkilöstön voimin uuden Hyrian strategian rakentamisen. Koko Hyrian henkilöstö kokoontui yhteiseen kehittämispäivään, jonka aikana työstimme yli 2 500 yksittäistä vastausta Hyrian strategian laatimisen pohjaksi.

 

Näitä vastauksia perusaineistona käyttäen on Hyrian hallituksen toimesta jalostettu Hyrian ensimmäinen strategia toimintakausille 2010 - 2013. Strategia on tarkoitus edelleen muuttaa toimiviksi käytännöiksi samalla toimintaperiaatteella kuin strategian pohja luotiin – koko henkilöstön voimin.

 

 

Jarno Tuimala

toimitusjohtaja


Poutapilvi web design Oy