logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Toimielimet

 

Yhtiön järjestäytyminen

 

Hyvinkään-Riihimäen seudun ammatti- ja aikuisopisto Oy perustettiin 28.1.2009 hallituksen kokouksessa, jossa hyväksyttiin osakeyhtiön yhtiöjärjestys.

 

Yhtiöjärjestyksen mukaan osakeyhtiöllä on alkuvaiheessa 2 500 €:n osakepääoma, joka täydennetään perustamisvaiheessa toteutettavalla osakeannilla. Osakepääoman maksaminen sovittiin toteutettavan apporttina. Osakeannin toteuttaminen on siirtynyt useita kertoja, koska apportin arvostusperiaatteissa on tullut muutoksia mm. tilintarkastajan kanssa neuvoteltujen arvostusperiaatteiden ja kiinteistöjen arvostusperiaatteiden neuvottelujen vuoksi. Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle osakeannin järjestämistä aikaisintaan toukokuussa 2010.

 

Osakeyhtiön hallitus valitsi yhtiön va. toimitusjohtajaksi HRAKS:n asiamiehen Ari Orelman. Hallitus käynnisti toimitusjohtajan valintaprosessin julkisen haun, soveltuvuustestien ja haastatteluiden kautta. Hakuprosessin perusteella osakeyhtiön hallitus valitsi osakeyhtiön toimitusjohtajaksi TkT Jarno Tuimalan, joka siirtyi yhtiön palvelukseen Hämeen ammattikorkeakoulusta.

 

Yhtiökokous käsitteli yhtiöjärjestyksen muutosta 17.5.2009 ja yhtiön nimi muutettiin kaupparekisteriin Hyria koulutus Oy:ksi. Samalla yhtiön englanninkieliseksi nimeksi vahvistui Hyria Education Ltd.

 

 

Hallituksen työjärjestyksen ja toimintasäännön hyväksyminen

 

Hallitus hyväksyi syyskuussa 2009 hallituksen työjärjestyksen ja yhtiön toimintasäännön.

 

Hallitus kokoontui vuonna 2009 15 kertaa. Yhtiökokouksia pidettiin vuonna 2009 1 kpl. Hallitus piti 26.-29.8.2009 strategiaseminaarin, missä käsiteltiin yhtiön käynnistämisen asioita, taloutta sekä käynnistettiin yhtiön strategiaprosessi. Yhtiön talouden ja toiminnan tilanteesta hallitus on saanut informaatiota toimitusjohtajan katsauksissa.

 

Osakeyhtiön talous- ja hallintojohtaja vaihtui syksyllä 2009. Yhtiön uudeksi talous- ja hallintojohtajaksi hallitus valitsi HTM Pekka Vaittisen.

 

 

Omistajat

 

Omistajina ovat Hyvinkään kaupunki, Riihimäen kaupunki, Hausjärven kunta, Lopen kunta ja Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö

 

Hallitus

 

Hallituksen jäsenmäärä on 9 (Hyvinkään kaupunki 4, Riihimäen kaupunki 3, Hausjärven kunta 1 ja Lopen kunta 1).

 

Hallituksen jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Hallituksen kokoonpano

 

Varsinainen jäsen Varajäsen
Rönkä Antero, puheenjohtaja McLeod Smith Karel Hyvinkää
Keskiruokanen Seppo, varapuheenjohtaja Savola Jussi Riihimäki
Ahola Mervi Vanhatalo Tuula Hyvinkää
Höök Jorma Hirviniemi Rauli Riihimäki
Lahti Raimo Halonen Pentti Hyvinkää
Ojapalo Taina Mäkelä Pertti Riihimäki
Saraneva Voitto Salminen Ilkka Loppi
Saukkonen-Hämäläinen Seija Pääkkönen Vesa Hyvinkää
Terävä Päivi Kala Pentti Hausjärvi

 

Puheenjohtaja Antero Rönkä ei osallistunut hallitustyöhön 7.10.2009 jälkeen vakavan sairauden vuoksi. Hän menehtyi 7.3.2010. Hänen henkilökohtainen varajäsenensä Karel McLeod Smith osallistui hallitustyöhön 13.11.2009 alkaen. Puheenjohtajana toimi hallituksen varapuheenjohtaja Seppo Keskiruokanen.


Poutapilvi web design Oy