Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen
Sisäinen valvonta ja siihen kuuluva riskienhallinta on osa Hyria koulutus Oy:n johtamis- ja hallintojärjestelmää, jolla mm. tarkoitetaan läpinäkyvää johtamista, valvontaa ja johdon tilivelvollisuutta ja jonka tarkoitus on edistää osakeyhtiön riskien hallintaa ja talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Tärkeä osa em. järjestelmää on koulutuksen, työelämäpalveluiden sekä yhteisten palveluiden tuloksellisuuden ja talouden arvioinnin ja raportoinnin menettelyt.
Osakeyhtiön hallitus ja johtavat toimenhaltijat vastaavat yhtiön ohjauksesta ja valvonnan järjestämisestä, riittävyydestä ja toimivuudesta. Toimitusjohtajan ja muiden tilivelvollisten esimiesten tehtävänä on omalla vastuualueellaan johtaa, seurata ja arvioida sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi koko osakeyhtiön henkilöstön tulee omalla toiminnallaan edesauttaa yhtiön sisäistä valvontaa ja siihen kuuluvaa riskienhallintaa.
Hyria koulutuksen sisäisen valvonnan ja siihen sisältyvän riskienhallinnan tulee jatkossa tuottaa yhtiön johdolle riittävä varmuus ja tieto:
- lakisääteisten ja toimiluvassa olevien tehtävien toteutumisesta ja lainmukaisuudesta
- yhtiön strategisten tavoitteiden sekä talousarviossa ja –suunnitelmassa olevien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta
- toiminnan tuloksellisuudesta sekä hyvän hallintotavan mukaisista menettelyistä
- hyvästä varainhoidosta ja resurssien oikeanlaisesta sekä tehokkaasta käytöstä
- toiminnan ja talouden tiedon oikeellisuudesta ja riittävyydestä sekä raportoinnin luotettavuudesta.
Hyriaksi yhdistyneissä oppilaitoksissa on ollut kaikissa omat riskienhallinnan käytänteensä ja ohjeensa. Näiden käytänteiden mukaan on toimittu vielä syksyllä 2009. Joulukuussa 2009 on talous- ja hallintojohtajan vetämä työryhmä aloittanut riskienhallinnan käytänteiden yhtenäistämisen.
Hyrian riskienhallintapolitiikasta vastaa osakeyhtiön hallitus. Talous- ja hallintojohtaja vastaa siitä, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta on asianmukaisesti järjestetty. Talous- ja hallintojohtajan apuna toimii riskienhallinnan työryhmä, johon kuuluvat kehittämisjohtaja, laatupäällikkö ja palvelupäällikkö. Riskienhallinta integroidaan osaksi tulosyksiköiden prosesseja ja päätöksentekoa. Koko henkilökunnalla on vastuu tunnistaa oman toiminta-alueensa riskejä ja tiedottaa niistä eteenpäin.



