logo


Tulosta sivu Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Kansainvälistyminen

 

Hyria koulutuksen kansainvälinen toiminta vuonna 2009 koostui opiskelijoiden, opettajien ja asiantuntijoiden kahdensuuntaisista vaihdoista, kansainvälisistä kehittämishankkeista, maahanmuuttajahankkeista sekä muusta kv -toiminnasta.

 

Kansainvälisen toiminnan toteutukset vuonna 2009 perustuivat pääosin Hyrian muodostaneiden seitsemän oppilaitosten tekemiin hankesopimuksiin ja toimintoihin. Kaikki hankkeet siirtyivät syksyn 2009 aikana Hyria koulutuksen nimiin.

 

 

Opiskelijoiden, opettajien ja asiantuntijoiden liikkuminen

 

Hyrialla (sen muodostaneilla oppilaitoksilla) oli neljä Leonardo da Vinci Liikkuvuushanketta. Näissä hankkeissa 26 opiskelijaa oli vaihdossa eri Euroopan maissa; mm. Englannissa, Italiassa, Puolassa, Sloveniassa, Ruotsissa, Saksassa, Virossa ja Hollannissa. Vaihtojen pituudet vaihtelivat kolmesta kahdeksaan viikkoon. Hyriassa oli vastaavasti 12 opiskelijaa opiskelijavaihdossa. Ulkomailla oli vaihdossa seitsemän opettajaa ja vastaavasti Hyriassa oli yksi opettaja.

 

Comenius -ohjelmaan kuuluvissa opettajuus- ja asiantuntijavaihdoissa13 opettajaa osallistui erilaisiin verkosto- ja kontaktiseminaareihin useassa eurooppalaisessa maassa. Comenius -ohjelmiin ja myös Gruntvik -ohjelmaan

sisältyi kahdensuuntaista opiskelijavaihtoa. Hyriasta oli viisi opiskelijaa ulkomaisessa vaihdossa ja Hyriaan tuli neljä opiskelijaa.

 

 

Kansainväliset hankkeet

 

Hyria oli mukana yhdeksässä erilaisessa kansainvälisessä kehittämishankkeessa.

Hyria koordinoi (ns. lead partner) Itämeren alueella toimivaa ympäristötietoisuutta edistävää CobWeb -hanketta.  Hankkeeseen osallistuvat partnerit toimivat yhteistyössä alueen keskeisten ympäristökasvatustoimijoiden, oppilaitosten, luontokoulujen, yliopistojen ja museoiden kanssa. CobWeb – projekti käynnistyi toukokuussa 2009 ja ensimmäinen Expert forum järjestettiin syksyllä Suomessa. Tapahtumaan osallistui hankepartnereiden edustajia yhteensä 27 henkilöä. Expert forumin yhteydessä järjestettiin myös Kasvattajien Itämeripäivät. Päiviin osallistui yhteensä noin 80 henkilöä.

 

Chinet - verkoston opettaja- ja opiskelijaliikkuvuushanke on Syklin koordinoima. Vuonna 2009 Hyriasta oli yksi opettaja Kiinassa Chinet-verkoston asiantuntija/seminaarivierailulla, jossa luotiin suunnitelmat 2010 alkaviin opettaja- ja opiskelijavaihtoihin

 

CarNet - hankkeeseen Hyria tuli mukaan syksyllä 2009, hanke alkoi jo 2008 PIRKOn ja Turun ammatti-instituutin toimesta. Tavoitteena on saada järjestäytynyt autoalan koulutuksen kv -verkosto, jotta opettajille saataisiin ammattitaidon ja kulttuurillisen kompetenssin lisääntymistä työssäoppimisjaksojen kautta. Syksyllä 2009 pidettiin kokous Riihimäellä, jossa sovittiin vuonna 2010 alkavista liikkuvuuksista.

 

Sustainable Tourism - a Transatlantic Perspective on saanut rahoituksen EU-Kanada -ohjelmasta. Hankkeessa tutkitaan, opiskellaan ja selvitetään kestävän kehityksen toteuttamistapoja matkailun alalla. Vuoden 2009 aikana hankkeessa lähti kaksi opettajaa ja viisi opiskelijaa Kanadaan ja vastaanotimme yhden opettajan.

 

Chavet-kumppanuushankkeessa toteutettiin kysely luonnonvara-alan opettajien, viljelijöiden ja kuluttajien mielipiteistä maatalouteen ja ilmastotonmuutokseen liittyen. Sama kysely tehtiin kaikissa hankkeeseen osallistuvissa maissa. Hanke liittyy siis siihen, miten luonnonvara-alan koulutuksen pitää varautua tapahtuvaan ilmastonlämpenemiseen ympäri Eurooppaa. Vuonna 2009 lähetettiin yksi opettaja verkostokokoukseen Ruotsiin.

 

Hyria koulutus Oy allekirjoitti yhteistyösopimuksen englanninkielisen koulutuksen aloittamisesta lokakuussa 2009 amerikkalaisen Broward Collegen kanssa. Suunnitelmissa on aloittaa Broward Collegen AA-tutkinnon business-painotteinen koulutus Suomessa syksyllä 2010.

 

Keväällä 2009 Hyria hakeutui perustajajäseneksi rakennus-, kiinteistö- ja ympäristöalan Venäjä-koulutus- ja kehittämisyhteistyön FINEDU-tukisäätiöön. Yksi säätiön tavoitteista on rakentaa koulutuksesta ja sen kehittämisestä vientituote. Liittymisen katsotaan tuovan Hyrialle mahdollisuuden lisätä koulutusvolyymia, liikevaihtoa ja laajempien koulutusohjelmien toteuttamista.

 

Virtuaalista oppimista PK-yritysten onnistuneeseen johtamiseen -hankkeessa esitellään innovatiivista lähestymistapaa oppia ja harjoitella yrittäjyyttä ja liikkeenjohtoa erilaisten hankkeen tulosten perusteella. Tässä VITA-hankkeessa käytetään hyödyksi Second Life -nimistä kuvitteellista 3D virtuaalista oppimisympäristöä.

 

 

Maahanmuuttaja -hankkeet

 

Hyrian muista kansainvälisyyttä sisältävistä hankkeista merkittävimmät ovat maahanmuuttajille kohdistuvat hankkeet. Gateway -hankkeessa kehitetään rakenteellisesti ja eettisesti kestävää työperusteisen maahanmuuton mallia. Hankkeessa on mukana kolme aikuiskoulutusorganisaatiota Hyrian ohella. Koulutusmalleja luodaan ja testataan Romaniassa ja Bulgariassa, jotka ovat hankkeen lähtömaita. Hanke jatkuu vuoden 2010 loppuun saakka.

 

Mosaiikki-projektissa kohderyhmänä ovat alle viisi vuotta Suomessa olleet maahanmuuttajat sekä suomalaiset työyhteisöt, oppilaitokset, kunnat, seurakunnat ja kolmannen sektorin toimijat, jotka tarvitsevat tukea monikulttuuristumisessa ja maahanmuuttajien kohtaamisessa.

 

 

Muu toiminta

 

Hyrian strategiassa kansainvälistyminen on vahvasti näkyvillä. Hyria vahvisti kansainvälistä osaamistaan rekrytoimalla vuoden 2009 loppupuolella kansainvälisten asioiden suunnittelijan. Syksyllä rekrytoitiin myös projektihenkilö tehtävänään selvittää Hyrian Kiina-suhteita ja Kiinaan suuntautuvaa toimintaa tulevaisuudessa.


Poutapilvi web design Oy