Ajankohtaista

23.2.2016 13.08

Yhteishaku alkoi - Hyriassa tarjolla kaksi uutta tutkintoa

Hyriassa opiskelee vuosittain noin 2 700 nuoriso-opiskelijaa. Kolmivuotinen ammatillinen koulutus tarjoaa opiskelijalle tutkinnon sekä suoran väylän työelämään.  Opiskelussa painottuu käytäntö ja huomattava osa ammattitaidosta hankitaan työssäoppimalla alan työpaikoilla.

Hyriassa kaikissa tutkinnoissa on mahdollista suorittaa myös kaksoistutkinto, ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto samanaikaisesti. Hyrian omassa kaksoistutkintoryhmässä ammatilliset aineet opiskellaan Hyriassa ja yleissivistävät aineet lukiolla. 

Kevään 2016 yhteishaku

Ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa. Hakija voi esittää useamman eri hakutoiveen. Hakuaika syksyllä 2016 alkavaan koulutukseen on 23.2. - 15.3.2016. Opiskelupaikkaa haetaan Opetushallituksen ylläpitämän opintopolku.fi  -palvelun kautta. Lisätietoa koulutuksista ja suorat hakulinkit löytyvät Hyrian nettisivuilta.

Hyriassa kaksi uutta tutkintoa: sisustaja ja varastonhoitaja

Hyriassa on kevään 2016 yhteishaussa nuorille tarjolla yli tuhat opiskelupaikkaa. Ensi syksynä on luvassa myös uusia koulutuksia, Hyvinkäällä sisustaja (verhoilu- ja sisustusalan perustutkinto) ja Riihimäellä varastonhoitaja (logistiikan perustutkinto). 

Hyvinkään Karankadun yksikön uusi koulutus, sisustaja, antaa valmiudet ja osaamisen tehdä sisustustöitä sekä toimia sisustus-, puu- ja verhoilualan, rakentamisen, rakennustarvikeliikkeen sekä suunnittelu- ja tilapalveluyritysten eri työtehtävissä. Sisustaja voi toimia myös sisustussuunnittelijan avustajana ja visioiden toteuttajana. Sisustaja hallitsee sisärakennustyöt, sisustustyöt, maalaus- ja päällystystyöt, kalusterakentamisen ja sisustusverhoilun.

Riihimäellä Teollisuuskadun yksikössä  alkava varastonhoitajan koulutus antaa valmiudet ja osaamisen toimia erilaisissa varastoissa. Opintoihin kuuluvat mm. tavaran vastaanotto ja säilytys, tavaran keräily ja lähetys, inventointi ja saldonhallinta sekä trukinkuljettajan tehtävät. Opiskelun aikana suoritetaan myös hygieniapassi, työturvakortti, EA-kortti sekä tulityökortti.


Suosituimmat koulutukset viime vuonna olivat eläintenhoitaja ja lähihoitaja

Viime vuonna 2015 yhteishaussa suosituin Hyrian koulutuksista oli edellisten vuosien tapaan eläintenhoidon osaamisala. Seuraavaksi suosituimmat koulutukset olivat lähihoitaja, sekä media-assistentti ja ajoneuvoasentaja. Hyriaan haki vuoden 2015 yhteishaussa 3837 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1085. 

Jo tutkinnon suorittaneet hakevat erillishaun kautta

Hyrian erillishaku on tarkoitettu niille hakijoille, jotka ovat jo aiemmin suorittaneet ammatillisen tutkinnon tai muun tutkinnon, eivätkä voi hakea koulutuksiin yhteishaussa. Erillishaussa oleviin koulutuksiin haetaan Hyrian nettisivujen kautta sähköisellä hakulomakkeella. Erillishaku alkaa samaan aikaan yhteishaun kanssa 23.2.2016 ja se jatkuu 20.9.2016 saakka. Erillishakuun avattavat koulutukset selviävät lähempänä yhteishaun ajankohtaa: ilmoitamme niistä kotisivuillamme.

Erillishaun aloituspaikat ovat yksittäisiä opiskelupaikkoja, jotka toteutetaan nuorten koulutuksen ryhmien mukana ja opetus on päiväopetusta.


Lisätietoja: Hyria koulutus, rehtori Eile Särssi, eile.sarssi(at)hyria.fi, puh. 040 330 5227


Palaa otsikoihin