Ajankohtaista

21.10.2015 15.02

Work & Train – uusi konsepti yhdistää koulutuksen ja valmennuksen työelämään

Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö HRAKS ja Hyria koulutus ovat yhteistyössä kehittäneet uuden koulutus- ja valmennuskonseptin, jonka avulla työttömät ja opiskelijat kehittävät osaamistaan oikeissa työtehtävissä. Koulutuskonseptissa luodaan toimiva yrittäjyysalusta, jossa työttömät voivat työkokeilun avulla päivittää osaamistaan tai suorittaa tutkintoja.  Hyrian opiskelijat puolestaan pääsevät työssäoppimaan uudenlaisella periaatteella toimivaan oppimisympäristöön. Uutta Work & Train -konseptia pilotoidaan marraskuun alussa avattavan W&T Willa kahvila-ravintolan muodossa Willan kauppakeskuksessa Hyvinkäällä. 

HRAKSin työllisyyspalveluiden johtaja Karel McLeod Smith ei peittele innostustaan: vaikka HRAKSilla on pitkä kokemus alueella työllisyyttä tukevan toiminnan pyörittämisestä mm. uimahallikahviloiden ja kierrätyskeskuksen muodossa, W&T -konsepti on täysin uudenlainen toimintamalli. ”HRAKSin asiakkaina on noin 1000 työtöntä, moni pitkäaikaistyöttömiä, joilla olisi kova palo töihin, mutta työpaikan saanti on hankalaa,” McLeod Smith kertoo. Koulutuskonsepti on helppo monistaa myös muille toimialoille, HRAKS ja Hyria suunnittelevatkin jo seuraavia W&T -alustoja myös muille aloille. 

Myös Hyrian toimitusjohtaja Pekka Vaittinen on tyytyväinen W&T -konseptiin ja HRAKS -yhteistyöhön:  ”W&T -konsepti tarjoaa opiskelijoillemme upean oppimismahdollisuuden ja nivoo koulutuksemme sisällöt yhä tiiviimmin työelämään. HRAKSin osaaminen yritysyhteistyön sekä työllistymisen edistämisen saralla liitettynä Hyrian vahvaan koulutusosaamiseen on erinomainen yhdistelmä. Myös Hyrialla ja kauppakeskus Willan yrityksillä on ollut monenlaista yhteistyötä jo vuosien ajan, W&T Willa kahvila-ravintolan avulla vahvistamme tätä vuorovaikutusta entisestään”, jatkaa Vaittinen.

W&T Willa aloittaa toimintansa 2.11.

W&T Willa aloittaa toimintansa 2.11. kauppakeskuksen yhdyskäytävällä. Kahvila-ravintolaan haetaan myös A-oikeudet ja kahvilaherkkujen lisäksi on tarkoitus tarjota pitopalvelua. Hyrian opiskelijoista oppimisympäristöä hyödyntävät mm. hotelli-, ravintola- ja catering-alan opiskelijat (kokit ja tarjoilijat) sekä liiketalouden opiskelijat. Käytännön harjoittelua tehdään ruoanvalmistuksen, anniskelun ja asiakaspalvelun lisäksi myös hinnoittelussa ja tuotekehityksessä. Hyrian opiskelijat ovat mm. innovoineet kahvila-ravintolaan reseptejä sekä tehneet tuotekehitystä opettajien johdolla. ”Kahvila-ravintolan tuotekehitys on jatkuvaa ja tarjonta tulee olemaan vaihtelevaa. Valikoimaan tulee kahvin kanssa nautittavien suupalojen lisäksi myös ruoka-annoksia, mm. pastaa. On ollut hienoa olla mukana luomassa ihan uutta konseptia, opiskelijoille rakentuu tästä loistava oppimisympäristö,” kertoo Hyrian opettaja Merja Pihlaja

HRAKSin palvelupäällikkö Heikki Kallungin mukaan kahvila-ravintolan työntekijöiden rekrytointi on parhaillaan loppusuoralla. HRAKSin puolelta kahvilaan on suunniteltu resursoitavan ohjaava emäntä sekä tarvittaessa muuta tukihenkilöstöä. Tarkoitus on kuitenkin pyörittää toimintaa mahdollisimman paljon työkokeilija- ja opiskelijavoimin. Kahvila-ravintola on auki kauppakeskuksen aukioloaikoina ja työntekijät työskentelevät kahdessa vuorossa. 

Kahvila-ravintolatoiminnan rinnalla myös työvoiman vuokrausta

W&T kahvila-ravintola tarjoaa myös erikoisetua Willan muille yrittäjille: perinteisen kahvilatoiminnan rinnalla toimii työvoiman vuokraus. Työntekijä löytyy HRAKSin omasta tietokannasta nopeasti ja helposti. Yrittäjät voivat tarvittaessa vuokrata ”lisäkäsiä” myös lyhyeksi aikaa, vaikkapa äkkinäisen menon paikkaukseen. Tuuraaja on yrityksessä harjoittelijan statuksella ja hänen palkkansa maksaa HRAKS.

Lisätietoja: 
HRAKS, työllisyyspalvelujen johtaja Karel McLeod Smith, puh. 0400 738 029, karel.mcleodsmith@hraks.fi
Hyria koulutus, toimitusjohtaja Pekka Vaittinen, puh. 040 749 3816, pekka.vaittinen@hyria.fi

W&TWilla

Palaa otsikoihin